äiti ja melukylän lapset - Banneri

Minua instagramissa ja facebookissa seuraavat ovatkin jo saaneet kuulla tästä. Ennen juhannusta vauvan Kela-kortti saapui postin mukana, mutta siinä oli ihan pikkuriikkinen moka, nimittäin tyttäremme kolmas nimi oli kirjoitettu väärin. Onneksi ei sentään ensimmäinen!

Sinä päivänä kun Kela-kortti tuli, tuotiin posti poikkeuksellisesti ihan ovelle asti, koska minulle saapui yksi paketti. Postin seasta huomasin pilkistävän Kela-kortin ja avasin sen nopsaan siinä aamupalan yhteydessä ja laitoin kortin rahapussini päälle.

Vanhin poikamme sai syötyä ja nappasi käteensä paperin, jonka sisällä kortti oli ollut. Hän alkoi lukea ja kolmannen nimen kohdalla hän luki Aurota. Korjasin, että ei kun Aurorahan se oli. Poika katsoi minua ja tokaisi jotain aha tai vastaavaa. Kun saimme aamupalan syötyä, osui tuo paperi minun käsiini ja silmäni olivat pullahtaa päästä, kun luin siinä lukevan oikeasti AuROTA!!! Nappasin Kela-kortin käteeni ja käääk, se luki siinäkin väärin!

Kyseessä oli varmasti vain pieni näppäilyvirhe, joka sai kuitenkin tämän äidin pienoiseen paniikkiin

Meinasi iskeä pieni paniikki ja päätin aloittaa soittamalla Kelaan. Jospa virhe olisi olisi vain siellä. Jonottelin pitkän tovin ja vihdoin minulle vastattiin. Kerroin tilanteen ja he tarkistivat, että kyllä tuo nimi lukee näin ihan joka paikassa, eikä näppäilyvirhe ole tapahtunut Kelassa. Minua neuvottiin soittamaan naapurikunnan maistraattiin. Ja minähän soitin.

Naapurikuntaan soittaessani sain kuulla, etteivät he hoida näitä nimenmuutos asioita ja minun käskettiin soittaa toiseen maistraattiin. Ja minä soitin sinnekin ja selitin asian jo kolmannen kerran. Luurin toisessa päässä sanottiin, etteivät he korjaa näitä, vaan minun pitäisi soittaa oman kunnan kirkkoherranvirastoon. Aloin jo kieltämättä hieman turhautua, mutta toivottelin hyvät juhannukset ja päädyin soittamaan vielä neljännen puhelun.

Kirkkoheranvirastoon selitin jälleen tilanteen ja mainitsin vielä, kuinka pappi kyllä puhui koko kasteen ajan Aurorasta ja että minä vielä tarkistin nimen kun pappi tuli kastamaan, jotta se oli oikein. Mainitsin myös, että varmasti kyseessä on ihan inhimillinen näppäilyvirhe, sillä onhan R ja T ihan vierekkäin näppäimistössä.

Tällä viikolla minulle soitettiin, että virhe on nyt korjattu ja sitä vielä pahoiteltiin. Nyt odottelemme uutta korttia saapuvaksi. Ja sattuuhan näitä, mutta kieltämättä mietin olisinkohan edes huomannut koko virhettä pitkään aikaan, jos poikamme ei olisi siitä paperista lukenut.

Onko muille käynyt niin, että jokin nimistä on ollut väärin?

Kommentit (6)

Ei ole nimen kanssa ollut sekaannusta, mutta synnytyssalissa poikamme käteen kiinnitettiin ranneke, hetken sitä katselin ja ihmettelin ääneen että tässähän lukee että ”tyttö-vauva ****”. No kätilö siinä ihmetteli etttä eikö se tyttö ollutkaan, ja selvittelivät siinä mitä tehdään. Piti ihan allekirjoittaa joku lomake tämän virheen johdosta että saatiin uus ”lähete”tms menemään. Jälkeenpäin tuli vielä maistraatista kirje tästä asiasta.:D

Mieheni nimi on ollut eri kuin vanhempien tarkoittama nimi. Olivat suunnitelleet antavansa kaksiosaisen nimen, jossa olisi väliviiva, niin virallinen nimi olikin näistä ensimmäinen ja seuraava toisena nimenä. Eivät korjanneet asiaa. Mutta Aurota tosiaan vähän erilainen nimivaihtoehto. 😀 hienoa, että saitte asian ratkaistua helposti.

Väliviiva voi kyllä varmasti jäädä helpostikin pois. 🙂
Tuo Aurota on kyllä hieman outo ja onneksi vaihtaminen siihen oikeaan onnistui lopulta muutaman puhelun jälkeen helposti. Tänään tuli jo uusi oikealla nimellä varustettu Kela-kortti postissa. 🙂

Outs mikä nimenselvityskuvio! Onneksi homma selvisi!

Meillähän Veenulla on astetta harvinaisempi etunimi. Kelakortti jne tulivat oikein, mutta pankissa tilin avaaminen ei ollutkaan niin helppoa. Nettipankki on jo kahdesti vaihtanut tilin omistajan Veeraksi, joka liippaa läheltä ja on yleisempi, mutta ei ole tyttömme nimi. Soittamalla asia on onneksi selvinnyt.

Onneksi, siinä meinasi pieni paniikki jo iskeä mitä kaikkea selvitettävää olisi vielä edessä. 😀

Teidän Veenun nimeä tuskin tulee usein vastaan, niin voi joutua useinkin selvittelemään. 😀 Mutta niin ihanan nimen annoitte.♥ Jäi hyvin mieleen, kun ennen ei ollut tullut missään vastaan.

Oho, kaikkea sitä voikin sattua. 😀
En ollutkaan ennen kuullut kenellekään käyneen näin.

Vastaa käyttäjälle Minna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X