4 kuukauden ikäinen vauvamme

Teksti Terhi

Vauvamme on nyt neljän kuukauden ikäinen. Nopeasti on mennyt nämä kuukaudet ja päivät hänen kanssaan, tarkalleen 122 päivää hän on ollut masun tällä puolella! Näihin kuukausiin on mahtunut paljon kaikenlaista ihanaa ja toki aina ei ole ollut ihan helppoa, varsinkaan silloin, kun vauva on ollut kovin itkuinen.

Neljän kuukauden aikana tyttäremme on kasvanut ihan hirmuisesti ja oppinut valtavasti kaikkea uutta. Vauvojen kasvua ja kehitystä on niin ihana seurata. Kuinka lyhyessä ajassa he oppivatkaan valtavan määrän uutta. Parasta on se hampaaton hymy, jonka saa kun vauva katsoo sinua suurilla silmillä suoraan silmiin. Tai aito kikatus ja pienet kädet, jotka tarraavat lujasti kiinni kaikesta, minkä käsiinsä saavat.

Minä olen ihan todella nauttinut tästä ajasta vauvamme kanssa. On ihana tutustua häneen päivä päivältä paremmin, olla se jonka syliin hän rauhoittuu, kun itku alkaa. Yöllä hänen herätessä ottaa hänet kainaloon ja nukahtaa sitten vierekkäin. Pitää sylissä ja kuunnella kun toinen höpöttelee tai nukkuessaan tuhisee.

Nelikuisemme on aivan valloittava vauva

Hän herää aina hymy kasvoillaan vaikka takana olisi kuinka katkonainen yö. Yöllä herätessään syömään hän puristaa pienen kätensä sormeni ympärille ja jatkaa sen jälkeen unia kainalossani. Katkonaisten öiden takia unet vieressä ovat palanneet kuvioihin, mutta ei se haittaa. Eipähän tarvitse minunkaan nukkua yksin.

Päiväunet ovat edelleen hukassa, mutta hieman pidempiä pätkiä on jo saatu muutama. Saa nähdä kauanko tämä hulinavaihe kestää. Nyt ainakin nukutaan ihan miten sattuu. Rokotteista johtuva olo vauvalla on tuntunut helpottavan, ja ainakaan masuun ei ota enää ja se jos joku on loistava juttu.

Hampaita tehdään kovasti, ainakin kuolan määrästä riippuen. Purulelut on otettu kuvioihin ja niistä ainakin jonkin verran on tullut helpotusta. Uutena lempparina on nyt helistimet ja niitä tavoitellaan hienosti käsillä ja kun saadaan kiinni, viedään ne heti suuhun.

Selältä käännytään vatsalle päivittäin, muttei vielä jatkuvasti. Näppärästi se kääntyminen kyllä käy ja kädetkin osataan hienosti ottaa pois vatsan alta, jos niistä toinen sinne jää. Sylissä viihdytään mahdollisimman pystyasennossa ja siitä tutkaillaan mikä on meininki.

Vaatekoosta on käytössä 62cm, mutta ajattelin laittaa pesuun jo myös nuo 68cm jemmat ja alkaa niitä hiljalleen käyttämään noiden 62cm rinnalla.  4kk lääkärineuvola on meillä vasta kahden viikon kuluttua ja silloin saadaan mittoja, mutta minusta tuntuu, kuin hän olisi kasvanut taas ihan hurjasti lisää.

Täysimetyksellä ajattelimme jatkaa sinne 6kk ikään asti. Tissillä käydään keskimäärin noin kahden tunnin välein, mutta joskus menee heittämällä kolmekin ja joskus kerkiää kulua vain tunti. Ihan lapsentahtisesti olen syöttänyt ja maitoa tulee riittävästi, mikä on ihana asia. Imetyshetket ovat vielä olleet ihanan rauhallisia, kun ympärillä tapahtuva hälinä ei (vielä) tunnu kiinnostavan. Muuten sisarusten puuhia seurataan innokkaasti.

Saaga on kova käyttämään ääntään ja tykkää kirkua kovaa ja korkealta. Hän myös todella tietää mitä tahtoo ja ilmaisee tyytymättömyytensä kuuluvasti. Höpötellessään hän katsoo syvälle silmiin ja nauraa välillä ääneen jutuilleen. Ihan mainio tapaus tämä meidän nelikuinen vauvamme.

Kommentit

2 kommenttia
Terhi

Niinpä, aivan hirmuisesti.♥
Ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu kyllä niin paljon pienen ihmisen elämässä.

Avatar

Voi että, miten hän onkaan kasvanut näiden kuukausien aikana! Uskomatonta on tuo pienen ihmisen kehitys ja miten nopeasti alkaakaan pään kannattelu ja siitä maailman tutkiminen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä