Riittääkö rakkautta vielä vauvalle?

Teksti Terhi

Kun olin vielä raskaana, minulta kysyttiin, etteikö minua huoleta yhtään se riittääkö rakkautta vielä syntyvälle vauvalle? Tuo kysyttiin raskauden vedellessä jo viimeisiä, jolloin olin jo niin rakastunut vatsassa kasvavaan vauvaan, että tiesin rakkautta riittävän varmasti.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos tuo olisi esitetty minulle aivan raskauden alussa, jolloin painin armottoman huonon olon kanssa, olisin jopa alkanut jännittää sitä tulenko varmasti rakastamaan tätä lasta niin paljon kuin hänen sisariaan. Olo oli niin järkyttävä, että pariin kertaan mietin, miksi ihmeessä halusin ryhtyä tähän vielä uudestaan!? Kaikki energiani meni oksennuksen pidättämiseen ja isompien lasten huolehtimiseen.

Raskauden alku oli kyllä ehdottomasti haastavin kaikista raskauksistani. En muista koskaan menneeni niin huonoon kuntoon, että ensimmäiset viikot olivat pelkkää selviytymistä. Onneksi mies ei vielä silloin tehnyt reissuhommia vaan hänestä oli kotona minulle iso apu.

Mitä enemmän oloni parani, sitä enemmän nautin raskaudesta ja päivä päivältä kiinnyin vauvaan enemmän

Siinä vaiheessa, kun aloin tosissani pelätä mahdollista keskenmenoa huomasin, että vauvasta oli tullut ihan mahdottoman rakas ja, että rakastaisin häntä jo silloin ihan yhtä paljon kuin muitakin lapsiani. Ensimmäinen ultra vahvisti vain tunnetta, tämä vauva on yhtä rakas kuin muutkin lapsemme.

Uskoisin, että monikin miettii tätä edes kerran jossakin vaiheessa odotusta. Sitä miettii, rakastunko varmasti tähänkin vauvaan yhtä paljon kuin muihin lapsiini. Eikä siinä ole mitään väärää, tämmöiset tunteet ovat täysin normaaleja ja niitä on hyväkin käydä läpi. Joillakin rakkaus vauvaan herää jo odotusaikana, joillakin vauvan synnyttyä ja joillakin vasta muutamien päivien kuluttua vauvan syntymästä. Minulla se heräsi jo odotusaikana.

En ole joutunut olemaan huolissani, etteikö rakkautta riittäisi myös vauvalle. Hän on koko perheelle niin mahdottoman rakas. Itsestäni on hänen syntymän myötä tuntunut, että hänelle on aina ollut paikka sydämessäni ja hän on se puuttuva palanen, se joka tekee perheestämme kokonaisen, täydellisen.

Jokaisen raskauden jossakin vaiheessa olen käynyt itsekin mielessäni tuon kysymyksen läpi, riittääkö rakkaus? Mutta olen saanut todeta, että rakkauden määrä vain lisääntyy.

Kommentit

2 kommenttia
Terhi

Tuo on kyllä täysin totta, että tuostakin olisi hyvä puhua ja siitä puhutaan oikeasti kyllä ihan liian vähän. On varmasti ollut pelottava tunne, kun ei tunnekaan oikein mitään ja varmasti miettinyt mikä oikein on vialla, miksen tunnekaan sitä suurta rakkautta. Kaikilla kun se rakkaus ei tule heti, vaan on aivan normaalia, että toisilla se vie enemmän aikaa ja kasvaa hiljalleen.♥
Tuokin varmasti täysin normaalia, että sitä voi tuntea myös noin lapsia kohtaan. Mutta ihanaa, että se tunne siltä lopulta tuli ja nyt molemmat ihan yhtä tärkeitä ja rakkaita.♥

Avatar

Siitäkin olisi hyvä mielestäni puhua, että kaikilla se ”äidinrakkaus” saattaa syntyä vasta kuukausien kuluttua. Itselläni on 2 lasta ja molempien kohdalla rakkaus on syntynyt vähitellen, ehkä siinä puolen vuoden jälkeen on voinut vasta sanoa kunnolla rakastavansa.

Se oli nimittäin vähän hämmentävä ja pelottavakin hetki kun synnärillä sai esikoisen syliin enkä tuntenut oikein mitään. Ei tullut mitään kuuluisaa ”rakkauden tulvaa”. Silloin ajattelin että minussa on jokin tunnepuolen pahanlaatuinen ongelma. Toisen kohdalla osasin jo varautua tähän.
Samoin pitkän aikaa kuopuksen syntymän jälkeen (melkein lähemmäs 2v.) minulla oli tunne, että hän on ”kakkonen” ja esikoinen oli ns. tärkeämpi. En ole kyllä tästä koskaan kenellekään ääneen sanonut. Nykyään molemmat on ihan yhtä tärkeitä ja rakkaita.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä