äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kyynelistä kostuneet silmät ja se katseesta tuleva epätoivo, eikö kipu lopukkaan, vaikka ottaa särkylääkettä. Vanhempien avuttomuuden tunne, kun ei pysty ottamaan kipua pois. On ihan kamalaa katsoa oman lapsen kipua, kun tiedät tehneesi kaikki ja silti mikään ei auta. Välillä poissaoloja koulusta (jotka harmittaa), kun kivun vuoksi ei pysty siellä olemaan.

Tammikuussa reumapolilla kaikki näytti olevan suht ok, vaikka se vasen nilkka oireilikin tuttuun malliin. Tilannetta seurailtiin ja jos oireilua tulee, mennään magneettikuviin. Helmikuussa nilkkaan alkoi ilmaantua kipuilua ja olin yhteydessä reumapolille. Kipu yltyi lopulta kuun lopussa kovaksi ja koska lääkeannoksen nosto ei tehonnut ja särkylääkekään ei auttanut (itse asiassa aiheutti vain vatsakipua, jonka vuoksi jouduimme pienentämään annosta) saimme kiireellisen ajan polille.

Voi kunpa hänen ei tarvitsisi kestää kipua

Ja onneksi saimme tuon ajan ja tänään vuorossa on punktio. Me koko perhe toivomme kovasti, että se veisi nyt kivut pois. Helpottaisi tilannetta edes hetkeksi, sillä on ollut sydäntä raastavaa, kun toinen kärsii kivuissaan. Aikoihin ei olekaan tämmöisiä kipuja ollut ja saakin olla todella kovat kivut, että meidän sisukas tyttö niistä mitään valittaa. Eilen reumapolilla piti lopettaa varpailla -ja kantapäilläkävelyt, kyykkyyn menemiset sun muut, kun kivun vuoksi niitä ei voinut tehdä.

Ottaisin nuo kivut häneltä itselleni jos vain voisin ja tyttäreni kyllä tietää sen. Hän on aina ollut hyvin reipas ja koska sairaus on ollut hänellä ihan pienestä, on kipukynnyskin kasvanut isoksi. Hänellä on myös ollut ympärillään muuri, jonka sisään ei moni pääse. Hän ei näytä kipua monelle, eikä välillä meillekään, sillä tietää sen johtavan lääkkeiden syömiseen, punktioon yms. Mutta vuosien saatossa sitä on oppinut näkemään milloin kipuja on. Ulkopuolinen ei niitä helpolla näe, sillä hän osaa peittää ne taidokkaasti.

Nyt tosin kipu oli jo niin kova, ettei sitä voinut peitellä. Lääkkeet on otettu ilman taisteluja. Uuden lääkeannoksen myötä maksa-arvot ovat jälleen kääntyneet nousuun, mutteivat onneksi ihan hurjasti. Fysioterapia palaa varmasti taas jotenkin kuvioihin. Harmittaa tytön puolesta, että jälleen tuli takapakkia sairauden kanssa. Se voisi jo jättää tyttäreni rauhaan, liikaa kaikkea hän on joutunut näiden vuosien aikana kestämään.

Kunpa edessä olisi pian arki ilman kipua.

Kommentit (4)

Kiitos näistäkin teksteistä! Me elämme hyvin samankaltaisia hetkiä reumalapsemme kanssa. Lääkitys alkaa uudelleen ja samoin paikallishoidot. Joten voin paremmin kuin hyvin ymmärtää sinua.

Hei!

Voi kuinka tuntuu kurjalta, että tyttösi joutuu tuollaisista kivuista kärsimään ☹️Lapsilleen ei koskaan toivoisi mitään pahaa eikä ole oikein sanoja kuvaamaan sitä vanhemman tunnetta, kun lapsen kivun edessä on voimaton eikä kykene auttamaan. Krooninen kipu eroaa akuutista siinä, että se on läsnä lähes aina, eri asteisena vain. Sen tähden kipukroonikot kukin tavallaan oppivat kivun kanssa elämään eivätkä ulkopuoliset useinkaan päälle päin näe heidän kipuaan ja toisaalta ei jatkuvasti kipeä ihminen halua kivustaan puhua kuin kaikkein lähimmille ihmisille. Uskon, että sinun tyttösi ei halua kivun määrittävän häntä esim. kavereiden edessä. Lapset usein myös haluavat suojella vanhempiaan huolestumiselta ja tietysti sekin, että toivovat välttyvänsä ikäviltä hoidoilta, jos eivät kerro kuinka kipeitä ovat. Onneksi me vanhemmat kuitenkin tunnemme lapsemme 😊Pienenkin kivun, harmin, surun huomaamme. Ainakin minä tiedän heti, jos poikia jokin vaivaa. Voit lohduttautua sillä, että vaikka et kipua voi tytöltäsi itsellesi ottaa, hän tietää sen, että niin tekisit, jos voisit. Hän tietää myös sen, että sinä näet hänen kipunsa, lohdutat, pidät hyvänä ja paijaat ja järjestät hänelle hoitoa joka auttaa. Hän voi luottaa siihen, että äiti tekee kaikkensa helpottaakseen hänen oloaan. Ja kuule, se että olet läsnä, näet hänen kipunsa ja hellit ja pidät hyvänä on parasta kivun hoitoa mitä voit lapsellesi antaa. Kyllä se hänen oloaan helpottaa ja kipua hoitaa. Lämpimät ja hoitavat halit sinun tytöllesi ja sinulle ❤️

Kiitos tästä kommentista. Täällä tuli ihan kyyneleet silmiin, sen verran ihanasti kirjoitit.♥ Sitä kun välillä on niin epätoivoinen kun ei voi toista enempää auttaa vaikka haluaisikin. Pitäisi muistaa, että tyttäreni kyllä tietää, että teen kaiken sen eteen että hänen olisi mahdollisimman hyvä olla.♥

Voi ei, ihan valtavasti tsemppiä sinne.♥ Se lääkitys on niin kurja aloittaa uudestaan, mutta toivotaan, että siitä ja hoidoista löytyy mahdollisimman nopeasti apu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X