äiti ja melukylän lapset - Banneri

Yöimetys, olin suunnitellut sen lopettamista jo jonkin aikaa, mutten vain raaskinut. Toinen oli niin mahdottoman onnellinen päästessään yöllä rinnalle ja se oli itsestäkin ihanaa toisen tuhistessa siinä kainalossa tai sylissä. Kunnes nyt tytön lähestyessä kymmenen kuukauden ikää päätin olevan sopiva aika. Yöimetykset alkoivat nälän sijaan olla lähinnä läheisyyden hakemista. Hänelle riitti se, että pääsi syliin, sai tissin suuhun ja nukahtaa siihen rauhassa. Syöminen itsessään ei kestänyt kauankaan ja silloin tiesin hetken lopetukselle olevan oikea. Läheisyyttä voisi tankata iltaisin.

Mietin yöimetysten lopettamista lopulta aika kauan ja yhdessä vaiheessa ajattelin hiihtoloman olevan sopiva aika vieroittamiselle. Ja siinä jäi minulle itselle hyvin aikaa valmistautua tähän henkisesti, sillä yölliset imetykset ovat olleet niitä hetkiä, kun saan imettää vauvaa ihan rauhassa. Koko asunto on hiljainen ja vain pienen tuhina rinnalla on ainoa kuuluva ääni. Pieni käsi on puristanut minua peukalosta (no okei, myös raapinut rintakehääni) ja minä olen nauttinut niistä hetkistä. Yölliset imetykset ovat olleet ihana asia, enkä ole kokenut niitä raskaina (kai ne on ne hormonit, joiden ansiosta niistä on selvitty näin hienosti).

Ja niin meidän yöimetys loppui

Hiihtoloma tuli ja päätin sen viikon lopussa olevan perjantain ja lauantain välisen yön olevan se ensimmäinen yö, jolloin maitobaari sulkeutuu illalla ja aukeaa seuraavan kerran aamulla. Tsemppasin itseäni sillä, kuinka se olisi vain pari yötä ja sen jälkeen olisi jo helpompaa. Tein päätöksen, että aamulla vauvan herätessä en imetä häntä makuuhuoneessamme ollenkaan, vaan siirryn olohuoneeseen. Makuuhuoneessa ei enää tissiä saa, jolloin se olisi vauvallekin selvempi juttu.

Ensimmäinen yö olikin sitten aikamoinen. Tai alkuun se sujui samaan malliin kuin yleensä. Kaksi kertaa hän heräsi, mutta nukahti kun annoin tutin ja whisbear humisi vauvan uneen. Kunnes lopulta se ei enää riittänyt ja vauva alkoi mennä itkuiseksi. Meillä on imettäessä ollut käytössä aina sideharso, joten sitä ei nyt voinut yöllä käyttää mukana lohduttamisessa. Tytön herätessä nappasin yhden unipupuista tytön kainaloon, kiedoin hänet hänen omaan peittoonsa, laitoin tutin suuhun ja kävelin tyttö sylissä ympäri makuuhuonettamme, whisbearin humistaessa taustalla.

Vauva rauhoittui syliin yllättävän helposti. Itkua ei ollut juuri ollenkaan. Odotin, että hän melkein nukahtaa syliini ja laskin pinnasänkyyn. Meni 30 sekunttia – 30 minuuttia kun vauva taas parkaisi ja toistin saman homman. Näin me jatkoimme useamman tunnin ajan, kunnes puoli neljän jälkeen aamuyöllä nousin viimeisen kerran. Sen jälkeen tyttö nukkui heräämättä vartin yli kahdeksaan, jonka jälkeen siirryimme olohuoneeseen tissille. Ja voi sitä ilmettä, kun hän sai maitoa. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja piti toisella kädellä paidan olkaimesta lujasti kiinni.

Toinen yö jännitti hieman, sillä ajattelin sen sisältävän enemmän itkua ja olevan paljon rankempi kuin ensimmäinen. Tankkasin illalla itseeni muutaman lasin colaa, että jaksaisin valvoa, mutta mitä vielä. Tyttö heräsi ensimmäisen kerran vasta 04:08. Olin ihan ällistynyt katsoessani kelloa. Annoin hänelle tutin suuhun, unipupun kainaloon ja peiton päälle. Sinne hän nukahti nopeasti Whisbearin huminaan. Seuraavan kerran heräsimme aamulla 7:30.

En voi uskoa, kuinka helposti yöimetys meiltä loppui ja kuinka hyvin yöt sujuvat. Ihan mahtavaa! Meillä kerkisi tulla muutaman yön takapakki tässä tällä viikolla ja heräämisiä oli useampi yössä, mutta en imettänyt vaikka vauva itkeskeli, hän kaipasi lähinnä vain syliä. Syyksi paljastuikin sitten flunssa sekä silmätulehdus. Nyt unet taas parempaan päin.

Oma fiilikseni on osittain haikea ja samalla todella hyvä. Imetykset onneksi jatkuvat vielä päivisin.

Kommentit (4)

Voi miten ihana lukea, että teillä on noin helposti päästy yöimetyksestä eroon! Meillä oli aikoinaan ihan sama juttu.
Olin varautunut paljon pahempiin öihin ilman imetystä, mutta se sujuikin sitten aika helposti! Nyt vaan sitten nauttimaan hyvistä yöunista ❤❤

Hei!

Onneksi olkoon kera halien 😍 Kyllä nuo lapset yllättää. Aika lailla yhtä helposti Eetultakin se yötissi jäi. Ja jännä juttu miten sitten pikkuisenkin unet paranee ja unijaksot pitenevät. Ei kannata kauheasti surra sen yöimetyksen loppumista. Se kun tarkoittaa kaikille parempia unia 😊Ja jos teille (toivottavasti) käy niin kuin meille, niin Saaga alkaa ihan erilailla nauttia päiväimetyksistä. Meillä niistä muotoutui ihania läheisiä hetkiä Eetun kanssa. Eetulla vuoden ikä lähenee, mutta en ole ajatellut mitään imetyksen suhteen. Imetän sen aikaa, kun hyvältä tuntuu 😊Maidon määrään minulla yöimetyksen lopettaminen vaikutti niin, että toinen rinta on täpötäynnä maitoa aamuisin ja alunperinkin huonompi rinta on lähes tyhjä. Molemmilla kuitenkin imetän. Kokoero on vaan melkoinen 😂Hankalaa liivien kanssa. Minä eilen illalla Eetun kanssa kävin saunassa ja Eetun kylvetin. Ikkunaan laitoin fleecepeiton. Eetu nukkui puoli seitsemään ja tassuttelemalla nukahti vielä hetkeksi nukkuen seitsemään. Eli parempi yö oli jo 😊 Minä itse vain heräsin puoli neljältä enkä muuta kuin hetkeksi torkahdin sen jälkeen. Maitoa en ole nyt useampaan päivään antanut kuin vasta puuron jälkeen aamulla. Vettä on välillä Eetu juonut nokkamukista, kun on liian aikaisin herännyt. Mutta olenpa onnellinen teidän puolesta, kun noin helposti sujui 😀Takapakkia aina tulee, mutta se on elämää. Ihanaa keväistä uutta viikkoa teille kaikille ❤️

Kiitos.♥ Meni kyllä yllättävän kivuttomasti.
Niinhän se on, meillä oli hienot 10 kuukautta niitä imetyksiä yöaikaan, joten nyt pitäisi nauttia sitten niistä paremmista unista ja on aika luksusta kuinka hyvin nyt on pari yötä mennyt. Whisbearin käyttöön ottaminen ennen imetysten lopettamista auttoi myös hyvin, sillä sen avulla nukahtaminen omaan sänkyyn käy niin hienosti. 🙂
Meillä on päivisin nuo imettämiset aika nopeita pyrähdyksiä (kauhean levotonta syömistä), oikeastaan aamuisin ja iltaisin tuntuu olevan ne tärkeimmät kerrat, ainakin tällä hetkellä.
Hih, joo toi kokoero voi olla isokin. Täälläkin huvittavan näköistä, kun aamulla imettää toisesta, niin toinen on ihan järkyn kokonen ja toinen sit onneton siinä vieressä. 😀
Hei ihan mahtavaa, että oli parempi yö.♥ Jospa ne siitä nyt lähtisi taas paranemaan ja aamusta nukuttaisi pidempään. Meillä toistaiseksi vielä tissiä saadaan ennen puuroa, mutta se pitäis alkaa kääntää kohta toisin päin. 🙂
Kiitos ja sitä samaa toivottelen sinne.♥

Osaa nuo pienet yllättää. 🙂 Ja ehkä vauvakin oli sitten valmis jättämään yöimetykset, kun ne näin helpolla jäivät pois.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X