Äitiys - Pirun hankalaa ja valtavan ihanaa

Äitiys, ehkä ihanin asia koko maailmassa on olla jonkun äiti. En ikinä osannut kuvitella, että voisin tuntea niin vahvasti, kuin ensimmäistä kertaa tulin äidiksi. Minulle aukeni silloin aivan täysin uusi maailma, joka tuntui ihan pirun hankalalta siihen maailmaan verrattuna, jossa olin ollut vastuussa vain itsestäni. Kun sain ensimmäisen lapsen syliini iski hetkellinen paniikki, en minä osaa! Miten ihmeessä tiedän koska pitää tehdä mitäkin?! Eipä itsellä ollut kokemusta millaisen mullistuksen maailmani tuolloin kokisi.

Minusta oli tullut äiti ja se tuntui pelottavalta ja hienolta. Nyt olin se ihminen, jonka on tarkoitus kasvattaa lapsesta (yhdessä mieheni kanssa tietenkin) kunnon kansalainen ja tehdä päätöksiä, mieluiten oikeita sellaisia, pienen puolesta. Vauva tuli päivä päivältä rakkaammaksi ja välillä tuntui että pakahdun siihen onnellisuuteen. Vauva oli ihana, vaikka ensimmäinen vuosi olikin todella rankkaa aikaa.

Äitiys todellakin muutti kaiken

Olin 21-vuotias, kun tulin äidiksi ensimmäistä kertaa. Minä olin kotona vauvan kanssa, kun ystävät kävivät koulua ja viikonloppuisin bilettivät. En kuitenkaan ollut mitenkään katkera, sillä kotona vauva kainalossa makaaminen oli parempaa kuin mikään muu.

Yhtäkkiä sitä katsoi maailmaa aivan erilaisin silmin. Vihdoin ymmärsin omaa äitiäni paremmin kuin koskaan. Tajusin, kuinka kaikki mitä hän on tehnyt ja sanonut on ollut vain minun parastani ajatellen. Huomasin, että olin valmis tekemään ihan mitä vain oman lapseni eteen. Yksi leijonaemo oli syntynyt.

Nyt täytin juuri 35 vuotta ja minulla on kuusi lasta. Huomaan sanovani lapsilleni samoja asioita, joita kuulin itse omalta äidiltäni. Välillä se saa minut hymyilemään ja tekisi mieli sanoa lapsilleni, että ymmärrätte tämän kaiken vuosien kuluttua, mutta eihän he nyt sitä uskoisi ollenkaan.

Olen ymmärtänyt kuinka suuri huoli lapsesta voi olla ja se huolen määrä ei ainakaan helpota lasten kasvaessa.  Kuinka sydän meinaa pakahtua onnesta miettiessä, onko nämä kaikki todella minun. Kuinka ihania pieniä ja isompia ihmisenalkuja he ovatkaan. Olen myös todennut kuinka puuduttavaa se samojen asioiden toistaminen voikaan olla.

Ennen ajattelin, että minun pitää olla täydellinen äiti

Äitiyttä on takana nyt reilut reilut 13-vuotta, joiden aikana olen kokenut sellaisen tunteiden kirjon, jota en koskaan osannut edes kuvitella. Äitiys ei ole ollut aina sieltä helpoimmasta päästä, eikä sen kuulukaan olla. Äitiys on haaste, joka on hyvä ottaa vastaan rennoin ja avoimin mielin.

Ymmärsin jossain vaiheessa, ettei minun todellakaan tarvitse olla täydellinen. Jokainen on äiti omalla tavallaan ja se ei ole kilpailu kuka on täydellisin, kuka ostaa kauneimmat vaatteet ja kenen lapsi osaa kävellä aikaisemmin tai kenen lapsi pärjää parhaiten koulussa. Lapsille äiti on kuitenkin täydellinen ja rakas, jos sitä heiltä kysytään (tai ehkä teiniltä kysyttäessä vastaus voi välillä olla jotain muuta).

Opin, että lapset kasvattavat minua kaikista parhaiten tällä äitiyden polulla. Tämä polku on ollut tähän mennessä elämäni ihanin, rankin ja pelottavin, mutta ikinä en kääntyisi takaisin. Näin on just hyvä. Kiitos, että saan olla äiti.

Toivottavasti sinulla oli ihana äitienpäivä!