äiti ja melukylän lapset - Banneri

On ollut ihana seurata, kuinka taaperolle on avautunut ulkona nyt täysin uudenlainen maailma. Moni asia on pienelle niin uutta ja ihmeellistä. Hän rakastaa istua hiekkalaatikolla ja laittaa lapiolla tai kädellä hiekkaa ämpäriin ja sen jälkeen ämpäristä takaisin maahan. Välillä hiekkaa menee kourallinen suuhun, jota irvistellen syljetään ulos suusta.

Melkein joka kerta, kun menemme hiekkalaatikolle, hän laittaa jonkin verran sitä hiekkaa suuhunsa tai jonkin pienen kiven, jota on ensiksi pyöritelty hetki käsissä. Hauska, kun toinen pyörittää päätänsä ja silti laittaa suuhunsa. Kyllä sitä hiekkaa nyt vähän voi maistaa ja joka maistamisen jälkeen ei samalla kerralla sitä enää suuhunsa laita.

Sormien välistä valuu hiekkaa, joka saa hymyn huulille. On se ihmeellistä.

Hän viihtyy hiekkalaatikolla pitkiä aikoja ja seuraa tarkkana mitä isommat tekevät ja koittaa itse tehdä samoin. Välillä täytyy käydä hieman katsomassa lähempää mitä isommat puuhaavat. Kun hiekkalaatikolla ei jaksa enää olla, voi äidin tai isin avustuksella kävellä nurmikkoa pitkin keinumaan tai trampoliinille. Joskus on vain kiva jäädä istumaan nurmikolle ja tutkia ympärillä olevaa vihreyttä ja tuntea kuinka ruoho kutittelee pieniä varpaita tai miltä se tuntuu pienissä käsissä.

Ensimmäisen kerran, kun paljaat jalat osuivat nurmikkoon, veti hän jalkoja ylemmäs ja sama toistui muutamaan kertaan. Kasvoilla ilme, josta ei heti ottanut selvää oliko se kiva juttu vai ei. Nyt nurmikko kuitenkin tuntuu kivalta ja siinä tykätään istuskella ja on sitäkin jo maisteltu.

Maassa olevat kukkaset, ohi lentävä perhonen tai iso kivi ovat tällä hetkellä todella mielenkiintoisia ja hieman kummallisiakin asioita. Yhdessä niitä tutkitaan ja katsellaan. Tuskin maltan odottaa, kun järvivesi hieman lämpiää ja taapero pääsee kastamaan sinne varpaitaan. Ehkä jo tällä viikolla, kun sää lämpenee mukavasti.

Tämä kesä tulee olemaan varmasti ihana, täynnä paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä tutkittavaa tuolle pienelle tytölle.

Seuraa meidän arkea instagramissa ja facebookista löydät aina uusimmat postaukset.

Kommentit (6)

Meillä nautitaan ja ihmetellään ihan samanlaisia asioita. Uutta ja jännää on olla paljain jaloin nurmikolla (Meillä ei vielä kävellä itse kovin montaa askelta) ja katsotaan voikukkia. Niitä on pitänyt maistellakin.

Samoin hiekkalaatikolla oleminen ja pihaleluihin tutustuminen on uutta ja jännää. Vesi näyttää olevan mukava elementti kesän leikeissäkin:)

Käytiin yhtenä päivänä läheisessä kotieläinpuistossa ja siellä huomasi, kuinka tutut, kotoakin löytyvät eläimet jaksoivat kiinnostaa pitkän aikaa.

Hei 😊

Meilläkin on miehen mökki puolen tunnin ajomatkan päässä ja siellä tulee piipahdettua välillä ihan vain nokipannukahvit nauttimassa. Nyt viikonloppuna lähdetään mökille karkuun Hyvinkään rockfestareita ja aiottiin Eetulle tehdä sinne hiekkalaatikko tällä reissulla. Mukavia lämpimiä kesäpäiviä teille 😊

Mahtavaa. 🙂
Hiekkalaatikko kuulostaa hyvältä, lämpöisiä päiviä sinnekin. 🙂

Hei 😊

Voi näitä meidän suloisia taaperoita 😍Minäkin olen onnellisena seurannut kuinka Eetulle on avautunut ulkona aivan uusi ja ihmeellinen maailma 😊Kukat, linnut, perhoset, muurahaiset, kivet, kävyt, hiekka…aivan kaikki kiinnostaa. Eetu ei enää hiekkaa laita suuhun, mutta jotain kiveä saattaa suuhun kokeilla. Voikukista tykkää erityisesti ja myös niitä maistella 😂Kävyt ovat metsäretkellä se juttu 😊Sitä aikuinen joskus unohtaa kuinka maailma on noille pienille ihmeitä täynnä. On ollut ihanaa Eetun silmin nähdä asioita uudella tavalla. Me laitettiin Eetun kanssa takapihalle uima-allas odottamaan helteitä. Eetu se jaksoi puutarhaletkusta lasketun kylmän veden kanssa läträtä eikä helppoa homma ollut hänen kanssaan tehdä, mutta riemu oli suuri 😀Mökillä sitten pääsee lampeen kastelemaan pienet varpaansa. Meillä ei kesälomasuunnitelmia juuri ole. Nurmeksessa käydään reissu Eetun isän kotona ja ehkä Luumäellä Eetun kummimummon ja -papan luona. Mökkeillään paljon. Eetun veljet eilen lähtivät omalle isälleen neljäksi viikoksi. Eetu toipuu kuumeisesta flunssasta ja on alkanut aamuisin heräämään kuin nakutettuna kuudelta. Yritetään saada unirytmiä muutettua. Minä alan olemaan väsyksissä. Ihanaa lomaa teidän koko perheelle ❤️Katsellaan maailmaa näiden meidän taaperoiden silmin, niin ihan tavalliset asiat alkavat näyttää ihmeellisiltä 😍

Ovat kyllä ihania pieniä tutkioita.♥ Hauska kyllä seurata kuinka kaikki on uutta ja ihmeellistä.
Hih, ihana Eetu, meillä ei ole vielä voikukkia laitettu suuhun, kivet on nyt SE juttu. 😀
Oi, uima-allas kuulostaa kivalta. Meillä ei tunnu ne kestävän kauan, niin ollaan nyt toista kesää ilman. Saagalle oon kyllä katsonut ihan sellaista mini kokoista allasta, mutta taitaa olla paras kantaa kylpyamme ulos. 😀
Kivalta kuulostaa teidän suunnitelmat kesäksi, mökkeily on kyllä ihanaa. 🙂 Meillä on miehen mummun ja vaarin kaksi mökkiä ihan pienen ajomatkan päässä, niin ollaan monesti oltu siellä päivät ja tultu kotiin yöksi tai sitten mies on mennyt isompien kanssa saareen mökille yöksi. Katsotaan miten tehdään tänä kesänä.
Toivottavasti rytmi hieman muuttuisi ja saisitte nukuttua edes hieman pidempään.
Ihanaa viikkoa sinne.♥

On tämä maailma ihmeellinen paikka näille meidän pikkuisille.♥ Ihana seurata kuinka ihmeissään tästä kaikesta ovat.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X