äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kesä ja mökkeily vain kuuluu yhteen. Käymme joka kesä miehen mummun ja vaarin mökeillä, joista toinen on saaressa. Ja koska ne sijaitsevat sen verran lähellä kotiamme, olemme jääneet vain harvoin yöksi. Olemme kokeneet helpommaksi yleensä ajella kotio, sillä tilaa mökillä on rajallisesti ja silloin ei tarvitse raahata mukana ihan niin järkyttävää määrää tavaraa.

Toki kaikki sinne jotenkin mahtuisimme, kun vain järjestettäisiin, mutta toistaiseksi tämä on ollut meille se helpoin vaihtoehto ja se on onneksi sopinut vielä lapsillekin. Koska matka on lyhyt, ovat lapset tottuneet, että mökille pääsee helposti ja käymme siellä myös talvella. Kävimme lauantaina koko perheen kanssa mökillä saaressa, joka on noista mökeistä se meidän lemppari.

Taapero oli ensimmäistä kertaa veneen kyydissä ja oli todella jännää. Hieman meinasi itkukin päästä, mutta rauhoittui lopulta. Ilma olisi saanut olla kyllä lämpöisempi. Auringon paistaessa oli ihanan lämmin, mutta suurimmaksi osaksi päivä oli pilvinen ja silloin oli todella kylmä. Takki päällä sai olla, jottei palellut ihan hulluna. Lapsilla ei tosin tuntunut olevan läheskään niin kylmä kuin minulla, mutta he nyt juoksivat saarta päästä päähän.

Mökkeily näin lyhyenä versionakin on kivaa

Lapset kalastivat mato-ongilla isin kanssa ja minä laitoin pienimmän rantamökkiin nukkumaan päikkäreitä. Sen jälkeen liityin auttelemaan lapsia onkimisessa. Tosin ei minusta ole kuin korjaamaan onkea järvessä paremmalle paikalle. Kalastus ei ole koskaan ollut oikein minun juttu, koska en ole tykännyt käyttää matoja syöttinä (pienenä käytin pullataikinaa) ja en jaksa kökkiä paikoillani niin pitkiä aikoja. Mutta meillä lapset ovat innokkaita kalastajia, tainneet tulleet siinä isäänsä.

Kalasaalis oli aika onneton, mutta jokaisella taisi ainakin jotain käydä koukussa kiinni. Koottiin onget pois ja mentiin paistamaan makkaraa ja nakkeja. Taaperolla oli mukana herkkuleipä ja smoothie. Lämmiteltiin siinä tulen äärellä, tai minä lämmittelin. Syötiin vatsat täyteen ja mies kävi lasten kanssa kantamassa saunalle vedet ja laittamaan tulet.

Taapero ei saunaan suostunut, oli vissiin sen verran jännää mennä ”pimeään” saunaan. Niinpä hän katseli muiden saunomista ja mies kävi osan lasten kanssa uimassakin. Hullut, vesi oli ihan järkyttävän kylmän tuntuista. Saunan jälkeen alkoi pienin olla aika väsynyt ja päätimme lähteä takaisin kohti kotia. Veneily takaisin kotiinpäin sujui jo hyvin taaperolta, eikä ollut enää niin jännittävää.

Mökkeily on kyllä ihanaa, myös tällaisena lyhyenä versiona. Saa nähdä koska yövytään tuolla koko porukalla. Toistaiseksi me mökkeilemme vielä tällä tavalla.

 

Kommentit (6)

Mökkeily on parasta! 😊 kuulostipa kivalta mökkipäivältä teillä.
Me ollaan yleensä muutama yö isovanhempien mökillä kerrallaan. Viime kesänä ajoin myös päiväselti mutta mieluummin ollaan se yksi yö edes, koska matkaa kuitenkin on n. 1,5h suuntaansa.☺

Ihanalta näyttää teidän mökkeily:)

Onnea on mökki. 🙂
.. Mutta olipas hauska huomata, että muutkin käyvät mökkeilemässä vain päiväsaikaan.
Meillä mökille ajaa tunnin verran ja olosuhteiden pakosta sieltä pitää tulla yöksi kotiin (hoitamaan lemmikki jota ei voi ottaa mukaan eikä usein saa hoitajaakaan). Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että näin pääsee helpommallakin kuin yrittämällä saada kaikki lapset mökkiin nukkumaan, vahtia tulisijaa jne. 🙂 Meillä pisin päiväreissu on tehty 450km päähän, ja sekin oli kaikista kivaa! 🙂

Niin on.♥
Vielä kun olisi se mökki, jossa itse kävin lapsena, mutta nämäkin käy. 🙂
Oi oottepa tehneet pitkälle päiväreissun, mutta kannattaahan se jos kaikki tykkää. 🙂 Meillä on onni, ettei mökille aja kuin 20min suuntaansa ja 5min veneellä siitä saareen. Sen kestää jopa meidän nuorinkin. Ja kaksi lasta juuri ja juuri oksentamatta sen hiekkatiepätkän joka siinä matkalla on. 😀

Meillä oli kyllä kiva päivä. 🙂
Tuolla ajomatkalla mekin yöpyisimme jo. Meillä kun ei mene matkaan kuin noin 20mim yhteen suuntaan + venematka reilut 5min, niin sen ajelee helposti. 🙂

Vastaa käyttäjälle Jonsku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X