äiti ja melukylän lapset - Banneri

Mies on lomaillut tämän viikon ja olemme saaneet viettää oikein kunnolla aikaa koko perheen kesken. Ihan mahtava juttu, sillä miehellä on noita viikon lomia harvoin. Ollaan nukuttu koko perhe pitkään aamuisin ja syöty yhdessä aamupalaa. Ja mikä parasta, välillä joku muukin tekee ruokaa kuin minä, wuhuu!

Mies on käynyt isompien kanssa mustikassa ja minä olen saanut laittaa taaperon rauhassa päiväunille ja tiedättekö, olen jopa nukkunut itse paristi päiväunet tämän viikon aikana.  Vastavuoroisesti tietenkin mieskin on päiväunet kerennyt nukkumaan. Hih, välillä ne päiväunet tekee ihmeitä meille aikuisillekin, aika mahtavaa. Mies nauttii kun saa viettää enemmän aikaa lasten kanssa kuin normaalisti. Hän on päässyt poikien kanssa kalaankin ja saivat valtavan kokoisen hauen, josta pojat olivat olleet aivan innoissaan.

Ihana kun on ollut kokonainen viikko aikaa oman perheen kanssa

Tästä ajasta on nautittu ja muutama kiva tekeminen on näihin päiviin saatu mahdutettua. Viikko kuluu kuitenkin hurjan nopeasti ja siksi olen mm laittanut someajan itseltäni iltaisinkin ihan minimiin. Ollaan koitettu viettää nyt muutamana iltana yhteistä aikaa syöden myöhäistä iltapalaa ja katsomalla televisiota. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta pitkään nukuttujen aamujen ansiosta sitä on jaksanut valvoa ja on ihana olla vaan.

Parasta on se, kun miehen ollessa näin paljon kotona keventyy omat hommat aika paljonkin. Kun tämä arjen pyöritys on pääosin minun vastuulla, tuntuu toisen loman aikana sujuvan kaikki niin mukavasti ja silloin kyllä annan itsellenikin luvan löysäillä. Kaiken ei tarvitse olla järjestyksessä vaan pieni (välillä isoltakin tuntuva) kaaoskin on ollut sallittua.

Joskus olisi ihana, kun mies voisi viettää pidemmän loman, jottei kaikkea tarvitsisi koittaa puristaa yhteen viikkoon. Viikonloput meillä tuntuivat olevan jo kesän alussa ahdettu täyteen. Kaikkea ei tässä viikon aikana kuitenkaan keretä tekemään, joten ne täytyy sitten koittaa toteuttaa myöhemmin. Tuntuu että tämä koko kesäkin on mennyt ihan yhdessä hujauksessa.

Mutta nyt vielä nautimme siitä, kun voimme muutaman päivän viettää aikaa koko perheen kanssa. Ensi viikolla se olisi sitten paluu vanhaan ja ei aikaakaan kun koulutkin alkaa. Ihanaa viikonloppua!

Meidät löytää myös instagramista

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X