äiti ja melukylän lapset - Banneri

Täällä on taas riittänyt huolia ihan tarpeeksi, nimittäin meidän kuusivuotiaan tyttäremme toinen silmä alkoi karsastaa ihan yllättäen muutama viikko sitten. Huomasin vain eräs päivä, että hän katsoo hieman toisella silmällä vinoon. En maininnut mitään, vaan ajattelin sen olevan jotakin ohimenevää. Pian huomasin hänen katsovan taas vinoon ja päätin seurata häntä tarkemmin.

Parin päivän ajan seurasin, kunnes soitin neuvolaan ja kyselin voisimmeko tulla käymään ja tehtäisiin karsastustesti. Esikoisellemme se aikoinaan tehtiin ja heti saatiin lähete eteenpäin. Varasimme ajan, mutta jo muutaman päivän päästä soittelin ja kyselin aiempaa aikaa, koska karsastus oli voimistunut ja tyttö jo kömpelömpi sen takia.

Sovimme että alkuviikosta saisimme ajan, mutta terkkarimme sairastui ja varasin ajan terveyskeskukseen. Siellä tehtiin muutamia neurologisia testejä ja seurattiin tytön silmän toimintaa. Neurologisesti ei mitään hälyttävää löytynyt, onneksi, ja sovimme että lääkäri soittaa meille seuraavana päivänä jatkosta. Oma huoli nyt ei pahemmin helpottanut, sillä mielessä pyöri jo kaikki kauhujutut. Tytär onneksi niin reipas ja iloinen.

Ensin murehdittiin sydäntä ja nyt toinen silmä karsastaa

Lääkäri soitteli ja sovimme että menemme ensi viikolla neuvolaan, jossa tehdään ”karsastustesti” josta meidät ohjataan eteenpäin. Lääkäri rauhoitteli, että on monia tapauksia, joissa karsastus alkaakin yhtäkkiä ja se toki huolestuttaa ja pelottaa vanhempia. Suurimmalla osalla peittohoito ja lasit auttavat (niin kuin meidän esikoisellakin). Jos neurologisissa olisi ollut yhtään mitään joka mietityttäisi, olisimme menneet jo lujaa kohti Tayssia.  Yhteyttä piti ottaa heti, jos tuntuu että ei näekään toisella silmällä kunnolla.

Pääsimme neuvolassa lastenlääkärille, joka teki karsastustestin ja karsastus näkyi selvästi. Tehtiin lisää neurologisia testejä ja ne meni läpi onneksi edelleen. Näkö katsottiin uudestaan. Viimeksi se oltiin katsottu maaliskuussa 6v neuvolassa. Yhteisnäkö oli pysynyt samana, terveen silmän näkö samana, mutta karsastava silmä näki lähes kolme riviä huonommin kuin 4 kuukautta aiemmin. Saimme lähetteen Tayssin silmäpolille (jonne sitä toivoinkin) ja nyt odottelemme aikaa sinne.

Inhottavaa, kun ensin murehdittiin pitkään sydäntä ja sen vuoksi menetti monet unet ja seuraili tyttöä herkällä silmällä ja nyt tuli tämä karsastus. Toivon niin että lääkäri on oikeassa ja kaikki menee näin helpolla hoidolla ohi, mutta kyllä sitä on aina pieni varaus päällä, onko kaikki niin hyvin kuin luullaan.

Koitan siis olla murehtimatta nyt liikoja, mutta seurata tarkasti, jos silmä alkaakin karsastaa yhtään pahemmin tai oireilla muuten.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X