äiti ja melukylän lapset - Banneri

Eilen juhlittiin meidän pojan ja tytön syntymäpäiviä sukulaisten kanssa. Rento meininki meinasi hieman kärsiä, kun hommaa muka tuntuikin olevan paljon vielä hetki ennen juhlien alkua, mutta hyvin selvittiin siitäkin.

Päivä oli aurinkoinen ja pystyimme olla myös ulkona. Olimme mieheni kanssa tyytyväisiä siihen, että tällä kertaa haimme kaikki suolaiset vain kaupan pakastealtaasta, eikä alettu itse tekemään. Nyt kun juhlioita oli vähemmän, selvittiin suolaistenkin (cocktailpiirakat, kinkkupiirakat, jauhelihapiirakat) kanssa tosi vähällä. Parhaiten kauppansa teki cocktailpiirakat ja munavoi. Makeiksi ostettiin kaupasta pikkupullia ja tein juustokakkua ja pienen täytekakun.

Meidän synttärisankareiden juhlat sujui oikein kivasti ja melkein kaikki kutsutut saapui paikalle

Minä jolle juhlissa yleensä on ollut kaikista suurin panostus tuo täytekakku, en jaksannut liikaa miettiä miltä se näyttää. Päälle vain paljon kermaa ja poika valitsi kaapista koristeeksi mörön ja muumipeikon, jotka olen tehnyt jo aikoja sitten ja hän oli kakkuun oikein tyytyväinen.  Jostain syystä minun intoni kakkujen tekemiseen on vieläkin hukassa, kaipaan vähän sitä paloa niiden tekemiseen takaisin, mutta pakottamallahan se ei tule. Mutta hyvin tekivät nämäkin kakut kauppansa, eikä yhtään enempää olisi makeaa tarvittu.

Meillä ei mitään suurta sukua ole, varsinkaan minun puolella, joten näihin meidän sukulaisjuhliin ei ikinä hirveää määrää porukkaa tule. Mutta kiva, kun melkein kaikki pääsivät paikalle. Haluaisinkin, että lapsille jäisi juhlista aina päälimmäisenä mieleen se kiva fiilis ja ne ihmiset, ketkä tulivat kanssamme juhlimaan. Monesti heille onkin tärkeää tietää ennen juhlien alkua, ketkä kaikki nyt tuleekaan paikalle.

Kiva päivä oli ja meidän synttärisankarit olivat tyytyväisiä juhliinsa. Nyt tulee onneksi taukoa juhlintaan ja joulukuussa juhlitaan sitten meidän vanhempaa poikaamme sekä sukulaisten että pojan kavereiden kanssa.

Kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista, koitan vastailla niihin huomisen aikana.

Kommentit (6)

Mukava että oli onnistuneet juhlat ☺

Meillä tulevana viikonloppuna 8v ja 2v juhlat, samat vieraat niin samoilla juhlilla, niinkuin viime vuonnakin näille elokuun lapsosille pidin ja toimi hyvin. Omat kakut varmaan kummallekkin ☺

Mukava, että juhlat sujuivat hyvin! <3
Kauniisti olet koristanut!

Oli kyllä mukavat juhlat ja kiitos.♥

Näyttää ja kuulostaa kivoilta juhlilta ❤ Onnea sankareille!

Oikein ihania tulevia juhlia teille sinne.♥

Vastaa käyttäjälle katri/Kotona ja kaupungilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X