äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kuten yhdessä postauksessa aiemmin mainitsin, että meillä on jäänyt kuopukselta vielä paljon kaikkea vauvatavaraa ja oikeastaan vain turvakaukalo on ollut hankintalistalla ja vaatetta tietysti pitää jonkin verran hommata. Tuplarattaita mietin myös alkuun tosi paljon, mutta tulin silloin tulokseen, että selviäisimme ehkä ilmankin. Mutta asiaa nyt  tarkemmin pohdittua tuli tunne, että ne tuplarattaat olisi sittenkin loistava juttu meille.

Alkuun siis olin tosi varma, että pärjäämme hyvin koko ajan noilla meidän yhdistelmillä, eikä tuplia tarvita. Mennäänhän me aina autolla paikasta toiseen ja kävelymatkaa kertyy aika vähän (näin vastasin vielä hetki sitten täällä blogissakin yhdelle lukijalle, joka kyseli hankimmeko tuplia). Sitten aloin miettimään sitä, että kuopuksemme täyttää vauvan synnyttyä vain 1v10kk ja tykkää istua rattaissa. Seisomalauta ei oikein toimisi ja varsinkin talvella olisi hieman hankala. Kesälläkin hän on vielä sen verran pieni, että tuplille olisi kyllä tarvetta. Niinpä aloin ensin ihan huvikseni selata eri tuplarattaita läpi. Millaiset olisi järkevä hankinta?

Tarvitaanko me todella tuplarattaita?

Aika nopeasti nettiä selaillessa löysin sellaisen mallin, joka olisi meille täydellinen. Bogaboo Donkey Duo. Ai miksi juuri ne? Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että ne muuntuu tuplarattaista myös yhden lapsen rattaiksi. Eli ihan täydelliset. Ei tarvittaisi kuin ne rattaat ja tarvittaessa saisi kaksi lasta kyytiin ja kun niitä ei enää tuplina käytä, voi ne kaventaa ja käyttää yhden lapsen rattaina. Istuimen viereen saa kätevän korin, kun ne ovat yhden lapsen rattaina tai vaunuina.

Olin ihan myyty noille ja kyselin instagramissa muiden kokemuksia niistä. Suurin osa antoi vain positiivista palautetta, toki tuli sitä huonoakin, mutta monella se liittyi siihen, että oli vaihtanut Emmaljungista näihin ja ne tuntuivat rimpuloilta.  Osalla nämä oli ollut vain yhdellä lapsella käytössä koko ajan. Lisäksi pidän siitä, että istuimet ovat vierekkäin, eikä päällekäin ja ne saa käännettyä eri suuntiin sekä jatkettavat kuomut ovat todella suojaisat. Moni myös kehui kannattavaksi hankinnaksi sen vuoksi, että jälleenmyyntiarvo säilyy näissä todella hyvin.

Itse olen näihin jo aivan ihastunut, sillä kävin perjantaina liikkeessä katselemassa ja testailemassa näitä. Sitten jotkut ympärillä sanoo, ettei nyt enää viimeiselle kannata. Tarviitteko nyt tuplia oikeesti? Ihan järkyttävän kalliit käytettynäkin? Tietysti heillä on siinä pointti, kun meidän yhdistelmät on ja vielä hyvässä kunnossa niin miksi uusia, mutta toisaalta miksei? Nyt kun kerran se on vielä mahdollista. Miksei siis nyt käyttäisi sitä tilaisuutta hyväksi? En haluaisi sitten myöhemmin jäädä miettimään sitä, miksen hankkinut sitä ja tätä, kun siihen oli mahdollisuus.

Edellisen kanssahan esimerkiksi itse tein päätöksen siitä, että pärjäämme ilman sitteriä ja jätin sen hankkimatta. Sitten vauva syntyi ja kului kuukausi ja harmittelin, kun en ollut sitä sitteriä hankkinut, mutta kai me nyt kuitenkin pärjätään. Pärjättiinhän me jotenkin, mutta monessa tilanteessa se sitteri olisi ollut pelastus. Siksi en haluaisi tehdä sitä virhettä tässä ja olla hankkimatta niitä tuplarattaita.

Tällaista pohdintaa täällä. Ihanaa viikonloppua juuri sinulle.

Kommentit (18)

Meillä on kolme lasta, 5-, 4- ja 2-vuotiaat, ja edelleen 4-vuotiaan synnyttyä hankitut tuplat [Easywalker duo] käytössä. Silloin 2015 ne oli kyllä ehdottomat, kun esikoinen oli vasta 1,5-v pikkuveljen synnyttyä. Meillä on niissä siis kaksi istuinpaikkaa ja yksi vaunukoppa, jonka voi laittaa toisen istuimen tilalle vauva-aikaan.

Käytämme noita rattaita siis edelleen, koska kerhomatka on 2,5km, eikä kerholle mene suoraa bussiyhteyttä. Ei viisivuotias jaksa kävellä moista matkaa kahdesti viikossa ja siihen pitäisi varata kohtuuttomasti aikaakin… Joten 2- ja 4-vuotiaat istuimapaikoilla, 5-v seisomalaudalla ja äiti saa päivän treenin. Hih. Toki pojat kävelevät osan matkaa ja paluumatkalla pikkusiskokin, kun ei ole enää aikatauluja, mutta tähän hetkeen edelleen tosi tarpeelliset kapistukset meidän taloudessa.

Kannattaa kokeilla: ainahan ne voi myydä, jos ei olekaan tarvetta.

Meillä oli esikoinen 1v10kk kun kuopus syntyi ja ei oltais mitenkään pärjätty ilman tuplia. Meillä on nuo Carenat, jossa toisen puolen saa eka kopaksi (tai vaikka molemmat), niin oli alkuunsa ja nyt on otettu koppa pois kun pienempi jo 1v8kk ja molemmilla rattaina ne puolet. Tosi kätevät ovat vieläkin ja on ollut tosi kevyet ja helpot mahtua kauppojen/kirjaston/kerhojen yms ovista 🙂

Meidän menoista ei ois kyllä ilman näitä tullut yhtään mitään ja nytkin vielä paljon käytössä 🙂

Ihana, että teillä ollut toimivat pelit ja paljon käytössä. 🙂
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että me ne tuplat tarvitaan. Varsinkin jos yhtään haluaa kotoa liikkua minnekään. 😀

Meillä vanhempi lapsi oli 1v7kk kuopuksen syntyessä. Meillä pärjättiin hienosti pelkillä yhdistelmillä ja seisomalaudalla. Liikuttiin tosi paljon rattailla eli päivittäin puistoon ja kerhoon yms. Itse koin että tuplarattaiden käyttöikä olisi jäänyt todella lyhyeksi ja siksi jäi hankkimatta.

Luulen, että meilläkin jäisi pelkkien tuplien käyttö lyhyeksi. Tässä katsomassani mallissa on niin huippua se, kun saa yhden lapsen rattaiksi. 🙂

Noi Donkeyt oli kyllä ihan täydelliset meille silloin kun esikoinen oli 1,5 v. kun seuraava syntyi. On näppärät kulkea ja sitten kun tarvitsi lähteä vaikka vaan vauvan kanssa liikkeelle, niin sai näppärästi yhdelle sopivaksi. Ostettiin omamme käytettyinä ja myytiin 2 vuoden jälkeen eteenpäin 200€ halvemmalla kuin ostettiin. Mieskin edelleen jaksaa kehua ja muistella miten loistavat kärryt olivat. Suosittelen!

Ne vaikuttavat kyllä todella hyviltä ja säilyttävät hyvin jälleenmyyntiarvonkin, mitä olen kuullut ja Torista katsellut. Luulen, että kun nämä hankin, ne tulevat olemaan meillä käytössä niin kauan, kun rattita meidän perheessä käytetään. 🙂 Juurinkin tuo muunneltavuus antaa niille pitkän käyttöiän.

Minä kyselin rattaista👋 ja voin kokemuksesta kertoo että nuo bugaboot on erittäin kätevät ja näppärät, meillä ne käytössä kahdella alle 2veellä! 🙂 ja jos esim lähtee kaupoille vaan toisen kanssa on noi rattaat tosi helppo vaihtaa vaan yhdelle hetkeksi aikaa vaan, ja sit taas kotona molemmille😊 suosittelen👍 ja kannattaa kattoo torista, löytyy hyvin ja teillä kun on vielä aikaa nii kerkeette varmasti löytää hyvät käytetyt, voi säästää monta sataa!

😀 Hyvä kun kyselit, sait minut pohtimaan tätä asiaa paljon enemmän.
Ne kyllä vaikutti kaikista toimivimmalta vaihtoehdolta meille. Ja tuo niiden muunneltavuus on todella iso plussa ja ei tarvitsisi olla sekä tuplia että yhdistelmiä. 🙂
Kiirettä ei ole ja Toria olen selannutkin ahkeraan. 😀

Mie ostin tuplat kun lasten ikäero 1,5 vuotta ja eka 6 kk oli ihan korvaamattomat. Sitten.isompi pieni jaksoi olla seisomalaudalla se mitä tarvittiin. Ehdottomasti samaa mieltä, että parempi hankkia kuin katua 🙂

Niinpä, ennemmin hankkii kuin katuu sitä. Sen opin kun sen sitterin kanssa viimeksi pähkäilin. 😀

Meillä kahdella pienimmällä ikäeroa 1v8kk ja mun mielestä tuplarattaat oli ihan ehdottomat. Varsinkin kun isompi melko villi taapero oli. Olisi ollut tosi vaikeaa liikkuminen muuten. Turvallisempaa kulkea kun molemmat rattaissa. Meillä oli myös toiset rattaat ja välillä kun piti mennä ”ahtaisiin” paikkoihin esim bussiin/vaatekauppaan, pienempi oli kantorepussa ja isompi rattaissa. Mutta esim lenkkeillessä oli ihanaa kun ei kukaan roikkunut ”iholla” vaan sai vapaasti ”hengittää” kun molemmat rattaissa. Tuplarattaat oli meillä noin 1,5v käytössä. Sen jälkeen isompi oli seisomalaudalla.

Kyllä tuplat helpottaa liikkumista paljonkin. 🙂
Meillä ei Saaga viihtynyt kantorepussa pienenä ollenkaan, niin sillä nyt en uskalla luottaa siihen, että tämä viihtyisi ja Saaga voisi olla rattaissa. Ja niin kuin sanoit, niin ainakin lenkkeillessä on kiva, kun lapset on siellä rattaissa. 🙂

Meillä nuoremmat lapset ovat 5kk ja 3 vuotiaat. Kyllä tuplarattaat on ollu meiän pelastus, vaikka ensin ajattelin ettei niitä tarvita. Vanhempi lapsi ei jaksa kävellä, karkailee yms. Ei pärjättäisi ilman tuplia.

Kyllä ne tuplat helpottaa kummasti ja ei nuo pienet vielä niin paljon jaksa kävellä. 🙂

Meillä on ollut pikkulapsiaikoina monet vaunut ja rattaat. Olen (lähes) aina hankkinut sen, mitä olen halunnut ja myynyt pois, kun en enää ole tarvinnut.
Meillä on ollut tuplana Brion ponyt (klassikot), joskus aikanaan käytettyinä hankitut pitkät rattaat, joissa lapset istuivat peräkkäin.

Keskimmäinen oli kaksi ja puoli kuopuksen syntyessä. Tarpeeksi iso kävelläkseen (ettei nyt sentään tuplarattaita tarvita), mutta niin vilkas, että tahdoin mahdollisuuden kuljettaa myös häntä rattaisiin kiinnitettynä.
Tähän viimeiseen settiin hankin siis sateenvarjomalliset tuplarattaat, joita käytettiin lähinnä kauppakeskuksissa tms. liikkumiseen. Kyytiin meni vauva ja isoveli, pienet ja kevyet rattaat olivat ketterät ja mahtuivat aina autoon ihan kevyesti. Eivät toki olleet mitkään talvikelin maastoulkoilupelit, mutta parhaimmat ikinä juuri siihen kaupassa/kirjastossa/lääkärissä käyntiin, mihin niitä tarvitsinkin.
Ostin uutena, pidin hyvin ja myin lopulta eteenpäin.

Teillä on ollut monenlaisia, mutta se on hyvä, että on aina sellaiset jotka ovat juuri siihen elämäntilanteeseen sopivat. 🙂
Meillä oli ekalla ja tokalla tuplarattaat ja sitten meillä oli erikseen vielä yhdistelmät ja ne vei tosi paljon tilaa. Ne tuplat ostin silloin edullisesti netistä, mutta niissä oli lopulta paljon puutteita ja siksi niiden käyttö lopulta jäi vähälle. Nyt olen perehtynyt tupliin paljon enemmän ja tiedän nyt mitä niiltä toivon. 🙂

Hyvässä käytössä ollut teillä siellä tuplat ja palvelevat hyvin. Onhan tuo matka kuitenkin sellainen, että kivempi jos saavat istua/olla kyydissä, eikä tarvitse hoputtaa. 🙂
Noissa tuplissa, joita meille katselen on se hyvä puoli, kun saa kavennettua ja toimivat hyvin yhdelläkin. Joten ei tarvitse edes sitten myydä eteenpäin, vaan pärjättäisiin niillä koko se aika, mitä rattaita tarvitaan. 🙂

Vastaa käyttäjälle Mimmu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X