Rakenneultra – Aina yhtä jännittävä

Teksti

Rakenneultra on nyt takana ja läheisille kerrottu kuulumiset sieltä, joten nyt voin sen laittaa tänne blogiinkin. Ensiksi kiitos ihan tuhannesti kaikille tsempeistä niin täällä blogissa, kuin instagramissakin. Ne merkkasi paljon, sillä koko keskiviikko tuntui niin piinaavan pitkältä, kun odottelin illan ultraa.

Jotenkin sitä jännitti tällä kertaa taas paljon enemmän kuin viimeksi. Voiko käydä sellainen tuuri, että tälläkin kertaa pienellä on kaikki hyvin? Ihan sama fiilis oli  tämän raskauden ensimmäisessäkin ultrassa. Vapisin odotustilan penkillä jännityksestä. Onneksi siihen sattui eräs tuttu, niin vaihdettiin nopeaan kuulumiset, joka hieman helpotti omaa jännitystä.

Rakenneultra on joka ikinen kerta niin jännittävä

Lääkäri oli onneksi jo vanha tuttu ja höpistiin siinä samalla tästä raskaudesta. Hän ultraili siinä vauvaa, mutta sydämen kohdalle päästyä ultraaminen tuntui kestävän ja kestävän. Siinä meinasi jo huoli iskeä, kunnes lääkäri sanoi, että sydämessä näyttää kaikki oikein hyvältä, mutta hän tarvitsi siitä vain jonkun tietyn kuvan/kulman otettua. Huh, huokaisin helpotuksesta.

Kaikki näytti olevan vauvalla rakenteellisesti oikein hyvin. Painoarvioksi tuli nyt 315g ja mitoiltaan hän vastsi jälleen hieman isompaa, kuin mitä viikot on. Vauva oli siellä pää alaspäin ja istukka löytyy onnekseni etuseinästä. Viimeksi istukka oli osittain etinen ja sitä seurattiin ultralla, siirtyykö pois edestä, jotta synnytys alakautta onnistuisi. Nyt ei tarvitse jännittää sellaisia.

Vauva näytti yhdessä kuvassa jalkapohjaansa ja otettiinpa siitäkin mitta. Kantapäästä isovarpaaseen saatiin mitaksi 2,4cm. Ajatella kuinka pikkuinen se jalka vielä onkaan. En ehkä kestä. Hieman siinä vielä katseltiin vauvaa ja kun kaikki hänellä oli juuri niin kuin pitikin, kurkittiin lopussa vielä sitä sukupuoltakin.

Olen ollut jo todella pitkään varma siitä kumpi meille olisi tulossa. Melkein niin varma, että jos sukupuoli ei olisi ultrassa näkynyt, niin se ei olisi haitannut ihan hirveästi. Mutta hyvinhän se siellä näkyi ja oma veikkaukseni osui ihan oikeaan. Meille tulee tyttö, niin ihanaa!  En voi edes sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olo minulla on siitä, että hänellä on kaikki hyvin vatsassa ja saan elää edelleen täällä vaaleanpunaisessa kupalassa. Ihan yhtä onnellinen olisin ollut vaaleansinisestä kuplasta, koska vauvan vointi oli se tärkein asia.

Nyt kun rakenneultra on takana päin, voin taas huokaista pikkuisen enemmän. Ihanaa päivää ja viikonloppua sinulle.

Kommentit

26 kommenttia
Terhi

Paljon kiitoksia.♥

Avatar

Aaw, miten ihanaa!

Terhi

Niin on.♥

Avatar

Ihana kirjoitus ja kuvat. Pääasia että tuleva lapsenlapsi on terve. T: onnellinen tuleva seitsemänkertainen mummu <3

Terhi

♥♥♥
Niinpä, se oli tärkeintä.♥

Avatar

Suuret onnittelut tyttö-lupauksesta! <3

Meillä on rakenneultra vasta marraskuun puolella, mutta ei aiota selvittää sukupuolta, toivottavasti ei ultrassa vahingossa lipsauta. – se yllätys kolmosen odottaja

Terhi

Kiitos paljon.♥
Kannattaa ultraajalle sanoa heti alussa, että ette halua tietää sukupuolta, niin ei vahingossa selviä. 🙂

Avatar

Ihanaa, että kaikki oli hyvin 😍

Terhi

Se oli kyllä ihana kuulla, että vauva voi oikein hyvin.♥

Avatar

Arvasin! 😁❤️❤️
Onnittelut hyvistä uutisista ja onnellista odotusta!!

Terhi

😀 Kiitos paljon.♥

Avatar

Ihanaa, että kaikki oli hyvin! Pieni prinsessa tulossa, tulee varmasti läheiset siskokset nuorimmaisenne kanssa! Onnellista odotusaikaa!

Terhi

Se on kyllä ihanaa, että pienellä kaikki kunnossa.♥
Kiitos.♥

Avatar

Ihanaa, onnea!💕 Arvasin oikein siis! 😂 Meille veikkasin myös tyttöö, mutta poika sieltä on tulossa. Vähän yllätys tälleen neljän tytön jälkeen! 😂 -Essi

Terhi

Niin on, paljon kiitoksia.♥♥
Oi ihanaa, onnea sinne pienen pojan odotukseen.♥

Avatar

Ihana uutinen, että pienellä on kaikki hyvin, se on se tärkein juttu. Ja jee, arvasin sukupuolen oikein😊 Mulla alkoi heti pyöriä nimipohdinta päässä😂

Terhi

Niinpä, se on se kaikista tärkein.♥♥♥
Hih, ihana sinä♥ Niin mullakin pyörii eri nimet päässä. 😀

Avatar

Ihanaa, teille tulee pieni prinsessa 😍😘 ja onneksi kaikki hyvin 🤗

Terhi

Niin tulee.♥
Oli kyllä niin ihana juttu, että kaikki pienellä hyvin.♥

Avatar

Onneksi olkoon! <3
Hyvä, että vauvalla on kaikki hyvin.

Terhi

Kiitos.♥
Se oli ihaninta kuulla.♥

Avatar

Onnea!
Upea tunne kun kuulee kaiken olevan kunnossa!
Meillä vielä kaksi viikkoa rakenneultraan jännitettävää.
Hyvää vointia koko perheelle!

Terhi

Kiitos, se on ihan parasta mitä voi kuulla.♥
Oi, ei enää hirveitä aikoja siellä ultraan, vaikka se voikin tuntua pitkältä ajalta. Ihanaa odotusta sinne.♥

Avatar

Onnea ❤
Meillekin tulossa tyttö 😍 ja rakenneultra 4 viikon päästä 👌. XX-kromosomit saatiin tietää verikokeesta.
– Manta

Terhi

Kiitos.♥
Oi onnea sinnekin pienen tytön odotukseen ja tsemppiä tulevaan ultraan.♥

Avatar

Hurjasti Onnea 💕

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä