äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tänään alkoi raskausviikko 24 (23+0 – 23+6) ja tämähän on alkanut olla aikamoista tunteiden heittelyä päivästä toiseen. Itku saattaa tulla todella helposti, esimerkkinä tilaamani turvakaukalo tuli postissa ja pillitin, kun Saaga meni sinne istumaan ja tajusin, kuinka minun pienin onkaan kasvanut. Eräs päivä luin yhtä kirjaa ja itkeä vollotin niin, etten nähnyt enää mitään ja lukeminen piti lopettaa siihen. Lapsille selitin, kuinka ne kyyneleet evät johtuneet surusta vaan kauniista kirjoituksesta.

Toisinaan taas pienetkin asiat saattavat ärsyttää ja siihen ei todellakaan ihmeitä nyt tarvita. Jos joku meillä näyttää kiukkuista naamaa, imen sen fiiliksen itseeni kuin pesusieni. Koitan pitää oman ärsytykseni vain sisälläni, vaikkei se helppoa olekaan. Itku saattaa tulla ihan vain siitä kun ärsyttää niin paljon. Tuntuu, etten kaipaa elämääni tällä hetkellä minkäänlaista ylimääräistä ”draamaa” yms. Tarpeeksi draamaa tällä hetkellä näissä omissa fiiliksissä, heh.

Odotin tätä vaihetta tulevaksi jo aikaisemmin ja ajattelin jo, ettei se tällä kertaa tulisikaan, mutta sieltähän se tuli. Jos vanhalla kaavalla mennään, niin tämä kyllä jossakin vaiheessa hellittää. On vain niin huvittavaa, kuinka fiilikset heittelee ärsytyksestä itkuun ja siitä nauruun. Miestä välillä naurattaa nämä tunteiden heittelyt, ainakin vielä.

Raskausviikko 24 on tuonut mukanaan pitkään valvottuja öitä

Yleensä jossakin vaiheessa odotusta olen alkanut valvoa iltaisin pitkään. En vain saa nukutuksi ja nyt sekin löysi tiensä meille. Valvon melkein joka yö ainakin sinne yhteen asti. Vauvahan melskaa aina silloin, joten jos hän jatkaa näin, tiedän mitä tulen tekemään tulevaisuudessa niihin aikoihin. Mutta sitten kun nukahdan, niin nukun kyllä heräämättä kellon soittoon tai siihen asti, kun taapero herättelee.

Olen koittanut laittaa puhelimen ajoissa pois, mutta inhoan sängyssä pyörimistä ja unen odottelua, joten silloin on tullut sitten selattua eri nettikauppoja läpi ja tätä menoa olen ostamassa ties mitä ihanaa. Tulee kohta kalliiksi nämä yölliset valvomiset.  Vielä en kuitenkaan ole sortunut ostamaan mitään, vaan pelkkä selailu on riittänyt.

Niin ne raskausviikot vain vierii lujaa vauhtia eteenpäin. Millä viikoilla te muut odottajat olette nyt?

Kommentit (2)

32+5 Enää 7 työpäivää niin jään äitiyslomalle. Sitten saa jäädä kotiin huilimaan ja kunnolla fiilistelemään esikoistamme.
Samalla mennyt raskaus nopeasti että hitaasti. Muistan raskauden alun ja fiilikset, mutta tuntuu, että silti, että siitä ois niiiiiiin kauan.

Oi, nuo loput päivät menee nopsaan ja sitten pääset keskittymään vain odotukseen, ihanaa.♥
Niinpä, välillä tuntuu kuin se alku olisi muisto vain ja siitä olisi todella kauan aikaa.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X