äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ihanaa iltaa. Blogissa on ollut hiljaista, kun meillä on vaihteeksi sairasteltu tällä viikolla. Mutta huomenna on isänpäivä ja meillä lapset odottavat jo kovasti aamua, kun pääsevät laittamaan isille aamupalaa ja antamaan itse tekemänsä kortit ja ilmeisemmin jotain muutakin on vielä niiden lisäksi tehtynä. Kyllä ne kortit ja paketit ovat kovasti poltelleet kaapissa ja mieli on tehnyt niistä jo kertoakin (varsinkin kerholaisen), mutta hienosti ovat osanneet olla hiljaa.

Olemme joka vuosi lasten kanssa tehneet yhdessä isille aamupalan, jossa on hänen toiveiden mukaisesti yleensä ollut kananmunia ja pekonia perus aamupalan lisäksi. Isi ”herätetään” sitten, kun kuppiin on kaadettu kahvia. Hän kyllä yleensä herää siihen meteliin, mitä keittiöstä kuuluu, mutta odottelee kiltisti herättelemistä.

Kuva viime vuodelta

Isänpäivä sujuu meillä aika normaaliin tapaan

Tehdään toki jotain hyvää ruokaa, kuten huomiselle on suunniteltu itsetehtyjä hampurilaisia. Käydään yleensä naapurin mummulassa pyörähtämässä ja onnittelemassa pappaa. Nyt emme mene minun vanhemmilleni ollenkaan, mutta kävin keskiviikkona viemässä isälleni pienen muistamisen.

Tämä isänpäivä on miehelleni jo 14. Aika monta isänpäivää on hänelläkin kasassa. Ihanaa, kun olemme saaneet viettää yhdessä niistä ihan jokaisen. Paljon on erilaisia paketteja isi saanut, joista varmasti rakkaimpia juuri ne lasten tekemät. Siksi meillä ei ole ollut tapana käyttää rahaa mihinkään suureen, näin ollut myös äitienpäivänä. Tänä vuonna isi saa lasten lahjojen lisäksi mukin, joka on täytetty suklaalla.

Mutta nyt haluan toivottaa oikein ihanaa iltaa ja toivottavasti kaikilla isillä on huomenna oikein ihana isänpäivä.

Kommentit (2)

Meillä oli poika tehny isille hoidossa kaurakeksejä sydämen malliseen pakettiin(vanha geisha rasia) ja sisälle oli kirjoitettu 4v sanelemana millainen Isi on salaa kurkkasin eilen ja oli niin ihanasti kirjoitettu huumoria ja hempeyttä löytyy pojalta <3

Oi miten ihanan lahjan siellä on isi saanut.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X