Iso kiitos vuodelle 2019

Teksti Terhi

On aika toivottaa kiitos vuodelle 2019 ja kiitos juuri sinulle, joka olet lukenut blogiani. Muutama lukija on kulkenut matkassa sieltä blogin alkumetreiltä asti ja osa on löytänyt hetki sitten blogini pariin. Kiitän kaikista kommenteista joita laitatte, niitä on aina mukava saada. Pari postaustoivetta toteutan ensi vuonna, kun en vielä kerennyt niitä tehdä. Välillä on hieman jopa ahdistanut, kun aikaa blogille ei ole meinannut löytyä, siksi tekstejä tullut harvemmin. Mutta on ihana huomata, että pysytte silti matkassa.

Tämä vuosi on ollut yllättävä ja todella tunteikas. Kuopus täytti vuoden, yksi lapsista aloitti esikoulun, raskaus yms. Aika ihania juttuja kaikki. Vuosi on kuitenkin pitänyt sisällään paljon huolta ja murhetta. Polikäyntejä lasten kanssa on mahtunut montakin tälle vuodelle ja yhdessä vaiheessa tuntui, että oma terveys pettää minut täysin. Kesän ja syksyn suunnitelmat meni vointini takia ihan mönkään, mutta saatiin sentään joitakin juttuja toteutettua.

Joskus aikoinaan minulla oli tapana tehdä moniakin lupauksia seuraavalle vuodelle (kuten vähentää herkuttelua, matkustaa jonnekin, panostaa itseeni enemmän yms), mutta se tapa on kyllä jäänyt aika hyvin pois. Ensi vuodelle lupaankin vain kerätä muutaman kilon lisää painoa, kasvattaa ylpeänä vatsaani, synnyttää ja nauttia uudenlaisesta arjesta seitsemän lapsen äitinä. Mitään muita lupauksia en ajatellut tulevalle vuodelle tehdä, hih. Aiotko sinä tehdä jotain lupauksia?

Nyt haluan toivottaa juuri sinulle, joka tätä tekstiäni nyt luet, oikein hyvää uutta vuotta 2020 ja toivotaan, että siitä tulee oikein ihana ja onnistunut vuosi. Jos ammutte raketteja, niin olkaahan varovaisia niiden kanssa. Toivottavasti pysyt vielä jatkossakin matkassamme täällä blogissa ja/tai instagramissa.

Kiitos vuodelle 2019 olit ihana, mutta minulla on tunne, että seuraava vuosi voi olla vielä himpun verran ihanempi.

Kommentit

6 kommenttia
Terhi

Kiitos oikein paljon ihanasta kommentista ja ihanaa uutta vuotta sinnekin.♥

Avatar

Kiitos sinulle kivasta blogista tänäkin vuonna 🙂
Itsellä kans sama lupaus kasvattaa masua ja kerätä muutama kiloa lisää <3

Terhi

Kiitos sinulle.♥
Ihanaa uutta vuotta ja masun kasvattelua sinne.♥

Avatar

Kiitos Terhi vuodesta 2019, blogisi parissa viihtyy hyvin ❤ (arjen-suklaasuukkoja.com)

Terhi

Kiitos paljon, ihana kuulla.♥

Avatar

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle Sinulle ja perheellesi, ja kiitos mahtavasta blogista!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä