äiti ja melukylän lapset - Banneri

En voi uskoa, että todella kirjoittelen teille jo raskausviikko 39 (38+0 –  38+6) kuulumisia, sillä juurihan vasta kerroin teille tästä raskaudesta. Nyt elellään oikeasti jo ihan viimeisiä hetkiä, sillä meillähän kaikki lapsista ovat syntyneet lähellä laskettua tai lähellä sitä, mitä ensimmäinen ultra on näyttänyt.

Laskettuun on jäljellä enää 14 päivää ja mahdollisesti jopa vähemmänkin. Kävin nimittäin raskausviikolla 37+1 loppuraskauden ultrassa, jossa saatiin mahdollinen painoarvio. Tällä kertaa ultraaja oli eri, kuin yleensä minulla on ollut. Tyyli olikin täysin eri, kuin tällä toisella on ollut, mutta hyvin tämäkin hommansa osasi.

Mutta nyt niitä kuulumisia ultrasta

Vauvalla oli kaikki vatsassa oikein hyvin. Hän siellä majailee pää alaspäin, silloin selkä oli vasemmalla puolella vatsaani ja jalat oikealla. Helmivauva vaihteleekin selän paikkaa vielä ahkeraan ja vuoroin liikkeet tuntuu eripuolilla vatsaa. No mutta nyt niihin mittoihin. Vauvan pään ja sääriluun mitta vastasi raskausviikkoja 35+ ,eli paria viikkoa pienempää, niin kuin se on ollut meidän muidenkin lasten kohdalla. Vatsanympärys puolestaan vastasi viikkoja 37. Ultraaja sanoi vauvan rakon olevan täynnä pissaa, joten vaikuttikohan tuo mittaan?

Hän laski mitat yhteen ja sai noille viikoille vauvan painoarvioksi 3200g. Siinä hän kyllä ihmetteli, miten sai noin ”ison” painoarvion, vaikka muut mitat vastasi paljon pienempää. Tuo painoarvio merkittiin kuitenkin ipanaan, eikä mittoja enää tarkistettu. Meidän muut lapsista olleet noilla viikoilla noin 2700g, joten nyt arvio oli suurempi. Lääkärin mukaan vauva painaisi syntyessään sellaiset 3600g.

Lisäksi minulle laitettiin lähete Tayssiin synnytystapa-arvioon. Koska edelliset ovat syntyneet nopeasti, puolsi lääkäri sitä, että tämäkin menisi käynnistykseen. Tayssihan sen lopullisen päätöksien asiasta sitten tekee ja nyt odotellaankin milloin aika sinne mahtaa tulla. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, tulee aika sinne vasta viimeisellä viikolla ja mahdollinen käynnistyspäivä onkin sitten aika nopeasti. Tayssissa on myös yleensä ollut aina tuolloin ultra, joten jännä sitten nähdä, millaiset mitat he siellä saavat.

raskausviikko 39

Raskausviikko 39 – liitoskivut ovat täällä

Nyt ne liitoskivut ovat löytäneet tänne. Ihan parin viimeisen päivän aikana ne ovat voimistuneet. Sen huomaa mm yöllä, kun kääntää kylkeä ja tuntee samalla kovempaa kipua. Vauva on kyllä tullut alaspäin. Onneksi tukivyö auttaa noihin liitoskipuihin. Välillä tuntuu myös todella kovia vihlaisuja, kun vauva kairaa päätään alaspäin, mutta niinhän se näillä viikoilla jo pitääkin olla.

Koen, että näillä viimeisillä viikoilla minusta on tullut kiukkuisempi kuin yleensä. Ärsyttää ihan itseänikin jo, mutta tämä kuulunee asiaan. Lähes kaikki ajatukset pyörii lähestyvässä synnytyksessä sekä vauvassa. Huomenna olisi neuvola, onkohan se jo viimeinen käynti siellä vatsan kanssa!?

Kommentit (6)

Mielenkiinnosta miksi tehtiin painoarvio?
Mahdollisen käynnistyksen vuoksi?

Mulla takana esikoisen iso koko ja pahat repeämät eikä kuulemma tarvetta kokoarvioon.. Esikoinen yli 4.5kg ja repeämät 3. asteen luokkaa…

Niin mulla jäi epäselväksi, että miksi synnytys halutaan käynnistää? 🙂

Edelliset ovat syntyneet nopeaan ja meillä on tunnin matka sairaalaan. 🙂
Esimerkiksi kuopuksesta ensimmäisestä supistuksesta meni 35min, kun vauva oli jo rinnalla. 🙂

Ultrassa vauvan tarkka mittaaminen on helpompaa silloin raskauden varhaisemmassa vaiheessa kuin näin ihan lopussa. Nyt tilaa on vähän ja näkyvyys jo ahdas.
Loppuraskauden mitta on suuntaa antava (tärkein mitta on pää, sillä toisin kuin vatsa, pää ei syntyessä juuri jousta). Taitava kätilöhän tekee painoarvion tunnustelemalla vatsan päältä. Tai sitten yhdistelee vähän näitä tietoja.

Meillä keskimmäisen painoarvio päivää ennen syntymää oli puolitoista kiloa vähemmän kuin seuraavana päivänä todellinen paino salin vaa’alla.

Loppuraskauden ultrassa keskittyisinkin painon sijaan vaikka niihin kstukan virtauksiin, jotka kertovat istukan toimimisesta.

Niinhän se on, ettei siellä mitään tarkkoja arvioita näillä viikoilla enää saa. Hauska vain nähdä sitten, kuinka se arvio piti paikkansa. 🙂
Istukassa kaikki näytti oikein hyvältä, se kurkattiin ultrassa ensimmäisenä, en huomannutkaan siitä kirjoittaa ollenkaan.

Täällä meillä päin kuuluu jokaiselle loppuraskauden ultra. Siellä jokainen saa jonkinlaisen painoarvion ja kurkataan istukka, tarkistetaan vauvan tarjonta ja tutkitaan kohdunsuun tilanne. 🙂
Hui, luulisi, että tuollaisella taustalla ainakin saa ultran, jossa vauvan koko tarkistetaan, ettei noin pahat repeämät enää toistu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X