äiti ja melukylän lapset - Banneri

Iiiik, nyt eletään niitä hetkiä, kun vauvan syntymä on jo todella lähellä ja on aika pakata vauvan sairaalakassi. Meinasi tuottaa hieman vaikeuksia päättää, mitä ihanaa vauvalle pakkaa mukaan ja millä vaatteilla pieni tuodaan sairaalasta kotiin, mutta kyllä sinne lopulta päätyi kaikki uudet ihanuudet.

Sairaalakassin sisältö on tyttömäinen, mutta mukaan on pakattu vielä neutraalimpikin setti. Näin olen tehnyt joka kerta, vaikka olemmekin tienneet kumpaa odotamme. Muutama juttu kassista vielä puuttuu, kuten tutit, jotka olisi tarkoitus vielä keittää. Lisäksi sidaharsoja pari ja ajattelin tilata vielä vauvalle muutaman ihan oman.

Mitä vauvan sairaalakassi sisältää?

Pakkasin sinne Metsolalta kaksi bodya, Kaikolta yhden bodyn ja kaksi neutraalimpaa bodya joista toinen on Lindexin ja toinen Newbien. Kaikon leggarit, Newbieltä parit housut sekä yhdet sukkahousut. Sukkia löytyy parit, itsetekemäni pipo, tumput ja töppöset pakkasin myös. Lisäksi löytyy Newbien jumpsuit ja minun tekemä peitto vauvalle. Söpistelyä varten pakkasin mukaan vielä kaksi Valkaman headwrappia sekä Gipsy Parrotin hiuspannan.

Tuntui niin ihanalta pakkailla kassiin niitä pieniä vaatteita. Vauvan syntymä on jo niin kovin lähellä ja samalla tuntuu siltä kuin siihen olisi aikaa vielä vaikka kuinka paljon.

sairaalakassi

Myös vauvan turvakaukaloon on laitettu paikoilleen lämpöpussi. Onneksi en kerennyt sitä vielä myymään, kun pääsee nyt uudestaan käyttöön. Lämpöpussin ansiosta vauvalle ei onneksi tarvitse pukea kotimatkalle hirveän paljon päälle. Toki täytyy varautua siihen, että tuolloin saattaa olla pakkasta reilut parikymmentä astetta, säästä kun ei ikinä tiedä. Tosin voi myös olla, että silloin sataa kaatamalla vettä ja asteet on plussalla ja lämpöpussi onkin pian liikaa.

Nyt kun vauvan sairaalakassi on lähes valmis, täytyisikin tässä nyt vielä alkaa pakkailla sitä omaa sairaalakassia. Kaivaa kaapin perukoilta esille muutamat imetysliivit, liivinsuojat ja kaikki mahdollinen vaate, missä pystyy imettämään. Toivon, että minun ja vauvan kunto olisi sellainen, että pääsemme potilashotelliin ja siellähän on käytössä omat vaatteet.

Meitä voit seurata myös instagramissa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X