Lapsiluku – Perheen oma asia

Teksti Terhi

Lapsiluku on aihe, joka puhuttaa ja josta kommentoidaankin todella herkästi perheille. Mikä on outoa, sillä sehän ei oikeastaan kenellekään muulle edes kuulu. Me ollaan saatu kuulla paljon arvostelua meidän perheen lapsiluvusta. Ei tästä ole pitkäkään aika, kun mieheltäni kysyttiin katuuko hän seitsemättä lasta. Mies oli siihen vastannut, ettei kyllä kadu ketään meidän lapsista! Kaikkea sitä onkin saatu näinä kuluvina vuosina kuulla.

Se että lapsia on monta ja voi aiheuttaa monenlaista ihmetystä, mutta lopulta isot perheet ei edes ole mikään kummajainen. Nykyisin on paljon uusperheitä ja monella niistä tulee helposti jo suurperhe, jos molemmilla lapsia edellisestä suhteesta. Ikävää on se, että monet perheet joutuvat arvostelua perheensä koosta kuulemaan.

Mutta siinä missä isot perheet joutuu paljon kuulemaan arvostelua siitä, kuinka lapsia on liian monta, tai ei kai koko maailmaa tarvitse kansoittaa tai aloitteko tehtailla vauvoja lisää, vaihdoitteko uskontoa, oliko vahinko, ettekö osaa käyttää ehkäisyä ja vaikka mitä muuta, joutuvat myös yhden lapsen vanhemmat koville.

Lapsiluku ei aina ole se mitä itse haluaisi

Joidenkin tuntuu olevan vaikea ymmärtää, jos lapsia ei halua enempää kuin sen yhden. Tai mitä jos haluaisinkin, mutta ei vain saakaan enempää, silloin kyselyt voivat satuttaa ja paljon. Muistan, kuinka esikoisen jälkeen vannoin, etten halua enempää lapsia ja siksi toinen lapsi ei ollut mielessä. Esikoisen ollessa vuoden tuli ekat kyselyt sisaruksesta. Mieleni toisesta lapsesta muuttui vasta, kun tyttäreni täytti kaksi vuotta.

Kyselyt jatkui tasaiseen. Pahimmalta ne tuntui silloin, kun olin saanut keskenmenon ja joku erehtyi jokin aika sen jälkeen toisen lapsen suunnittelusta kysymään. Joten suosittelen, ettei toisten lapsilukuun puututtaisi. Taustalla saattaa olla kipeäkin asia. Varmasti perhe siitä kertoo, jos haluaa.

Meidän lapsiluku ihmetyttää toisia ja toiset taas ihailevat sitä. Yleisin kuulemani asia onkin, kuinka ihmeessä jaksan? Lapset eivät meille ole kuitenkaan kerralla tupsahtaneet, joten uuteen tilanteeseen on aina hiljalleen sopeuduttu ja rytmit muokattu meille sopiviksi. Jos ei homma toimisi, tuskin meillä näin isoa perhettä olisi.

Lapsiluku on aina perheen oma asia. Toivoisinkin hienotunteisuutta tämän asian suhteen, ikinä kun ei voi tietää mitä taustalla on.

Kommentit

10 kommenttia
Terhi

Se on, sitä kyttäilyä on minullekin jo taas tehty, vaikka kuopus vasta 6kk.
Ne kommentit voi todellakin sattua ja paljon. On kurjaa, miten jotkut kehtaa tuollaisia tehdä toiselle, sellainen jättää arvet pitkäksikin aikaa. 🙁 Tsemppiä.♥

Avatar

Taas täyttä asiaa, ihana sinä!
Mä olen kanssa miettinyt, miksei monikaan ymmärrä etteivät miltei minkään perheen lapset ole kerralla siihen yhtäkkiä varoittamatta tupsahtaneet… Vaan siihen on sopeuduttu, yksitellen, ja henkilökohtaisesti koen kasvaneeni itse joka kerta uudenlaiseen äitiyteen.
Nykyään olen kuullut myös paljon positiivisia kommentteja;
-Et näytä noin monen lapsen äidiltä! (Miltä ne näyttää? :D)
-Pakahtuvan innokas ja positiivinen ”Miten sä pystyt tuohon?” (No, rytmi ja säännöt..)
-Mahtavaa miten paljon olen nähnyt teidän ulkoilevan yhdessä!(ilman muuta, satoi tai paistoi..)
-Tosi hyväkäytöksisiä lapsia, hienoa! (Ylpeys!)
Jne..
Ja nämä oikesti lämmittävät sydäntä, koska sillointällöin harvakseltaan sydänpielen täyttää myös epävarmuus ja riittämättömyys hoitaessa yksin arjen askareita miehen paiskiessa töissä. Ymmärrän tosin nykyään myös aiemmin kärkkäästi negatiivisina ottamani kommentit toisin, ehkei kyse olekaan pohjimmiltaan minulle piikittelystä vaan toisen omasta epävarmuudesta tai jaksamattomuuteen liittyvästä syyllisyydentunteesta.
Toivoisin tosin, että samoin kun minä voin myöntää itselleni ne negatiivisetkin tunteet, voisivat toisetkin.. Niistä kun saisi avoimesti mahtavan keskustelun aikaiseksi.
Olisimmepa kaikki toisillemme sitä mitä pas*impana päivänä haluaisimme toisten meille olevan.<3

Terhi

Kiitos. 🙂
Täälläkin onneksi saa nykyisin myös positiivista kommenttia, mikä tuntuu erittäin hyvältä sen ainaisen negatiivisen tilalla. ♥

Avatar

Hyvin kirjoitettu! Sama koskee esim. lapsettomuutta. ”Ettekö te jo ala niitä lapsia hankkimaan, eikö miehesi tiedä miten lapsia tehdään”, jne. Ei se ole aina haluamisesta kiinni, niinkuin ei lapsilukukaan kiin kuin kirjoitit.

Eri asia on sitten jos ihan mielenkiinnosta halua tietää, millaista elämä vaikka suurperheessä on ja mistä saa voimavaroja arjen pyörittämiseen. Mutta kysellä voi myös arvostelematta.

Terhi

Kyllä, lapsettomuus menee tähän samaan, kaikkea kamalaa sitä jotkut poäästeleekin suustaan. 🙁
Totta ja mielelläni kerron, kunhan kysytään asiallisesti. 🙂

Avatar

Kiitos Terhi mahtavasta postauksessa itse juurikin tuon yhden lapsen jälkeen koska tulee toinen utelu kokeneena ennen ja jälkeen keskenmenon se todellakin ottaa koville tekee mieli vaan huutaa että vaikka päällään seisot niin ei tule

Terhi

Kiitos.♥
Kyllä, silloin varsinkin se tuntuu niin pahalta. 🙁

Avatar

Olipa ihana kirjoitus! Ja todellakin perheen oma asia montako lasta vai onko niitä vain yksi, mutta aina ei mene omien suunnitelmien mukaan. Meille nyt 8 lapsi tulossa helmikuussa. Kaksi keskenmenoa ollut, niiden jälkeen kyllä tuntee itsensä pieneksi. Mutta molempien km jälkeen olemme saaneet ihania pieniä tyttäriä nyt 4v ja nuorin 1v2kk. Meillä tuleekin sama ikäero kun teidän nuorimmilla, kiinnostaisi postaus tuplarattaista! Tämä raskaus ollut kyllä pahonvoinnin suhteen aivan kamala. Iloa teidän perheelle ja ihania hetkiä perheen parissa arjessa kuin juhlassakin! Ollaan ylpeitä jokaisesta rakkauspakkauksesta! T: Liisa

Avatar

Tähän liittyy myös mahan kyttääminen mikä on minusta ihan kamalaa. Oli sitten vasta naimisiin mennyt, ekan lapsen jälkeen tai neljästä jäänyt pömppö. Ja ne kommentit voivat satuttaa TODELLA kovasti.

Oma maha on aina ollut herkkä paikka ja kun neljännestä jäi kiloja niin ei se yhtään paranna itsetuntoa tai epäonnistumisen tai häpeän tunnetta kun joutuu vastaamaan kauhistuneeseen mahan taputteluun ”ei, se on vaan läskiä”. Ja pelkään koko ajan milloin joku kommentoi mahaani.

Eihän sitä vaan kenenkään pitäisi kommentoida toisen asioista tai vartalosta mitään. Hienotunteisuus, suvaitsevaisuus ja ajatteleminen ennen kuin möläyttää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä