äiti ja melukylän lapset - Banneri

Edellisessä tekstissä teille kerroinkin, kuinka meidän yöimetykset on jääneet pois ja kuinka ensimmäinen ja toinen yö oikein sujuivat. Nyt sille jatkoa ja vuorossa kolmas ja neljäs yö ilman imetystä.

Kolmas yö: Edellisenä yönä oltiin valvottu pitkään ja olin varautunut siihen kuinka seuraava yö voisi olla samaa luokkaa. Illalla Eeditin toiset päiväunet venähtivät sen verran myöhäiseksi, joten nukkumaan meneminen venähti taas sinne 21 asti. Syötin hänet ennen nukkumaan menemistä ja pidin hetken sylissäni, niin kuin joka ilta. Siinä tankataan vähän läheisyyttä ja Eedit saa röyhtäistyä.

Koska tassuttelulle oli tullut niin hyvä vaste, päätin tassutella hänet nukkumaan syömisen jälkeen. Jätin siis kaikki vanhat keinot nukuttamiseen pois ja laitoin hänet omaan sänkyyn ja aloitin taas tassuttelemaan. Ensin hän itkeskeli pikkuisen, mutta se oli ihan hetkellistä ja hyvin pientä. Ja lopulta hän nukahti 21.30. Tuosta noin vain ja itse olin ihan, että mitä juuri tapahtui. Ei mitään hytkyttelyjä ja kaikenlaisia kikkailuja, vaan rauhassa nukahtava vauva, niin hienoa.

Illalla hieman tsemppasin itseäni, kuinka tämäkin yö jaksetaan, vaikka nukahtamiseen menisinkin pidempi aika. Mutta mitä vielä. Seuraavan kerran kun heräsin, näytti kello 7.40, mikä tarkoittaa sitä, että Eedit nukkui koko yön heräämättä, wuhuu!!! Fiilis oli uskomaton ja en muista koska viimeksi olisin itse nukkunut noin pitkät yöunet.

Yöimetykset on olleet itselleni tärkeitä, koska silloin olen voinut keskittyä täysin vain vauvaan ja tätä hieman yksi yö herkistelin.

Neljäs yö: Klo 20.30 imetän Eeditin ja pidän hetken taas sylissä pystyasennossa. Hän röyhtäisee ja mukana tulee vähän maitoakin. Lasken hänet omaan sänkyyn ja aloitan taas tassuttelun. Ei yhtään itkua ja parin minuutin kuluttua sängyssä tuhisee tyytyväinen vauva. En voi uskoa taaskaan kuinka helposti se kävi.

23.13 hän herää itkemään. Käyn antamassa tutin, otan Saagan whisbearin taas avuksi ja aloitan tassuttelun. Itku loppuu ja tyttö nukahtaa ihan melkein heti. Kello näytti silloin 23.18. Seuraavan kerran hän herää 0.35. Annan jälleen tutin (pimeessä loistavat tutit on muuten parhaita, kun löytyy niin helposti pimeässä), napsautan whisbearin päälle ja aloitan tassuttelun. Eedit nukahtaa jälleen nopeasti. Kello näyttää tuolloin 0.38. Loppuyö nukutaankin rauhallisesti ja seuraavan kerran herätään molemmat kellon ollessa 07.23.

Näiden neljän yön perusteella meidän yöimetykset on jääneet helpolla pois. En olisi ikinä voinut uskoa sen sujuvan näin hienosti. Täytyy muuten mainita, että aamulla kun Eedit herää, en imetä häntä ollenkaan meidän makuuhuoneessa, vaan tulen olohuoneeseen syöttämään hänet. Ainoastaan illalla ennen kuin hän menee nukkumaan, saa tissiä makuuhuoneessa.

Kommentit (4)

Oi miten ihanasti on teillä sujunut! Oon myös syksyn miettiny et sopivan ajan tullen alan pehmeästi jättämään yöimetystä pois, mutta sellaista aikaa ei ole tullut. Ollaan oltu flunssassa tai tehty hampaita (seitsemän hammasta kolmessa kuukaudessa) ja ne vähäiset hyvin nukutut yöt oon vain ollu tyytyväisenä muutamasta herätyksestä. Nyt tällä viikolla on ollu viisi huonoa yötä putkeen ja yhtäkkiä oon aivan väsynyt. Siis aivan loppu! Sain tästä tekstistä jotain sellaista lohtua ja toivoa paremmin nukutuista öistä, jota just kaipasin. Kiitos, kun kirjottelet!

On sujunut kyllä ihan tosi hyvin. 🙂
Ikävää, että siellä on sairasteltu ja onpa sinne tullut hurjalla tahdilla hampaita. Tuolloin kyllä nauttii niistä öistä, jos herätään vain muutama kerta.
Ihan hurjasti tsemppiä sinne öihin.♥ Kyllä nuo herätykset voi viedä mehut. :/
Ihana kuulla, että tekstini toi toivoa ja lohtua. Toivotaan, että teilläkin nukuttaisiin pian paremmin.♥♥

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X