äiti ja melukylän lapset - Banneri

Monena vuonna meillä ollaan otettu joulu vastaan rennoissa merkeissä. Samalla linjalla ajateltiin jatkaa tänäkin vuonna, mitä sitä turhaa hyvää kaavaa muuttamaan. Paljon on tehtävää vielä ennen aattoa, mutta hiljaa hyvä tulee ja varmasti saadaan kaikki tehtyä.

Mun ja miehen lapsuudessa kuusi tuotiin sisälle aina aatonaattona tai aattona ja kortiteltiin yleensä sitten samalla. Meillä oli alkuun tuo sama perinne omien lasten kanssa, mutta hiljalleen se on muuttunut toisenlaiseksi. Meillä on ollut tapana laittaa kuusi muutama päivä ennen aattoa ja laittaa siihen valot ja lasten omat pallot, jotka ovat vauvana saaneet. Aatonaattona ollaan sitten koristeltu kuusi loppuun. Tänä vuonna kuusi löytyi ihan omasta pihasta, ja meidän nuorempi pojista oli siellä isin kanssa kuusta kaatamassa.

Minusta on ollut kiva ottaa tiettyjä perinteitä minun ja mieheni lapsuuden jouluista ja yhdistää niitä meidän jouluun. Oikein kunnon sekametelisoppa, mutta ihan toimiva sellainen se on ollut jo useamman vuoden. Ja kiva ollut luoda sellainen meidän näköinen joulu ja huomata joka joulu, kuinka lapset haluaa sen menevän joka kerta sillä samalla kaavalla.

Ajatella, että joulu on ihan juuri täällä!

Ei oteta turhaa stressiä joulusiivouksesta tai muustakaan. Ihan perus siivouksella mennään, koska noh, sen saa tämän sakin kanssa tehdä monta kertaa ennen joulua, joten siivoamista on kyllä luvassa. Isoin siivous taitaa meillä olla jouluisin pesuhuoneen siivous ja yleensä teen sen kahdestaan meidän esikoisen kanssa.

Jouluruokia ei valmisteta itse, ollaan ostettu kaupasta laatikoita. Vaikka meillä on iso perhe, menee meillä lopulta jouluruokaa todella vähän. Miehen äiti tekee laatikoita itse, joten sieltä on sitten saatu pari itse tehtyä laatikkoa, varsinkin hänen tekemä perunalaatikko on ollut mieheni ja lasten suuri suosikki. Itse en joululaatikoista pahemmin välitä. Porkkanalaatikko uppoaa niistä parhaiten itselle.

No nyt vähän karkasi aiheesta, mutta siis ruuan kanssa ollaan menty helpolla. Mies savustaa ja kraavaa meille itse kalat. Joskus ollut hänen itse kalastamaakin, mutta nyt ei ennen aattoa ehdi kalaan. Pipareita olisi tarkoitus leipoa lasten kanssa vielä aatoksi.

Täällä nyt pari päivää ennen joulua kuluu kovasti joulua odotellen. Vielä muutamat paketit odottaa kääreitään ja pari lahjaa pitää vielä tonttuilla oikeaan osoitteeseen, sekä jouluruoat pitää käydä ostamassa. Katsotaan koska sinne kauppaan oikein eksytään. Kinkku löytyy jo jääkaapista ja mies sen sitten paistaa leivinuunissa.

Enää kolme yötä jouluun!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X