Arki 27.2.2016
TEKSTI Xenia

Uusi takki ja kuulumisia

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Mikä viikko meillä onkaan takana. Nyt jälkikäteen voi niin sanoa, etenkin kun kaikki meni lopulta hyvin ja saatiin lupa muuttaa uuteen kotiimme eilisen käyttöönottokatselmuksen jäljiltä. Juhlimaan ei sitä keretty kuin lasillisella kuohuvaa tytön nukkumaanmentyä, ilta nimittäin kului taloa siivotessa tytön tietenkin auttaessa todella paljon! 😀 Hän on kantanut tuota pientä maalitönikkää nyt ympäri taloa, en raaski sitä häneltä viedä kerta niin paljon iloa tuo. 😀
babybear

Mä olin eilen Helsingissä ja tulin sit isäni kyydillä Porvooseen talokatselmusta varten. Siinä odottaessa ajattelin kierrellä hieman liikkeitä ja eikös vaan silmäni osunut tuohon kuvassa näkyvään todella suloiseen lasten kevytuntuvatakkiin. Ulkopuoli on kaunis pastellinen turkoosi ja sisäpuoli vaaleanpunainen. Takki on Benettonilta ja niitä oli vaikka missä väreissä, jos jotakuta kiinnostaa!

Tänään lisää siivoamista kunhan tyttö heräilee ensin päikkäreiltään. Tehtiin ulkoilun jälkeen tonnikalapastaa enkä ole nähnyt aikoihin että tyttö söisi niin hyvin. Kyllä lämmitti mieltä! Mukavaa ja näemmä myös todella aurinkoista lauantaita teille kaikille!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Meillä oli pari vuotta tosi huonosti syövä lapsi. Välillä suorastaan eli maidolla. Nyt 2,5-vuotiaana syö todella hyvin, paino lähtenyt nousuun ja ruokavalio on uskomattoman monipuolinen noin pienelle. Se kyllä on niin suuri ilon aihe kun näkee lapsen syövän hyvin. Kaikkea täytyy vaan laittaa lautaselle kerta toisensa jälkeen, joskus se pieni sitten uskaltaa maistaa ja oppii tykkäämään.

0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: