Yleinen 16.9.2014
TEKSTI Xenia

Asiaa imetyksestä ja sen loppumisesta

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tästä postauksesta on tullut paljon kyselyjä, joten päätinpä sen nyt väsätä tähän väliin. Meidän tyttö on nyt reilu 5 kk vanha ja imetys loppui kokonaisuudessaan vajaa kaksi kuukautta sitten. Miksi ja miten se tapahtui, tässä meidän ”tarina”. Kuten jo tuossa raskaus-postauksessa kerroinkin, mulle tuli painoa 9 kk:n aikana yhteensä sellaiset rapiat 13 kiloa, oliko tarkka luku nyt jotain 13,6kg. Mä en missään vaiheessa asettanut itselleni raskauden aikana mitään ”pitää pysyä kuosissa” tavotteita vaan pyrin syömään tarpeeksi ja myös pitämään huolta siitä, että masussa kasvava lapsi saisi tarpeeksi ravinteita. Tämä saattoi mun hyvin erikoiset mieliteot huomioon ottaen olla välillä hyvinkin hankalaa, mutta vauva voi syntyessään hyvin, oli pienestä koostaan (47cm) huolimatta hyvin sopusuhtainen ja ennen kaikkea, myös minä voin hyvin. Imetys alkoi kohtuullisen hyvin ja alussa maitoa oli vaikka muille jakaa ja pumppailinkin sitä aina välillä säästöön. Otimme jo aika alussa pullon ohelle siten että isi saattoi välillä syöttää pumpattua maitoa lapselle. Suurin osa syötöistä mentiin edelleen imettäen, mutta ehkä kerran parissa päivässä tyttö sai maitoni pullosta. Alussa kaikki menikin hyvin ja tyttö söi yhtä hyvin kummastakin ”lähteestä” ja olimme kaikki tyytyväisiä. Imetyksen alettua huomasin nälän kasvavan valtaviin mittasuhteisiin. Saatoimme tuhota kahdestaan neljälle hengelle tarkoitetun aterian ja muutenkin ruokavalioni ei tosiaan ollut mitenkään salaattipainotteinen. Alun vatsavaivojen vuoksi pyrin välttämään kuitenkin sokeria tuon ensimmäiset kaksi kuukautta, se kun näytti helpottavan tytön vatsavaivoja. Ruokaa kului ja mä senkun kevenin – tajusin sen, että niitä kiloja ihan tosissan kerätään raskauden aikana ihan syystäkin. Kesäkuun lopussa kun tyttö alkoi lähennellä kolmea kuukautta ja minä olin takaisin lähtöpainossani alkoi tyttö muuttua levottomaksi. Tuntui, että mikään ei saanut häntä tyytyväiseksi ja pumpatessani tuo alun kermainen maitoni oli muuttunut hyvin laimean näköiseksi seokseksi. Tytön paino ei ollut noussut käyrän mukaisesti, joten ilmeisesti hänen tyytymättömyytensä oli nälkää. Tässä vaiheessa päätimme kokeilla yhdellä syötällä korviketta rintamaidon lisäksi ja kappas, tyttö vaikutti tyytyväiseltä saman tien. Tuo yksi korvikerta/päivä toimi parisen viikkoa kunnes tyttö pääsi paremmin pullon makuun. Multa ei herunut maito enää kovinkaan hyvin ja tyttö yksinkertaisesti kieltäytyi imemästä rintaa, olihan se pullomaito kuitenkin paljon herkullisempaa ja täyttävämpää kuin minun tekeleeni. Yritin syödä paljon, mutta tällä ei ollut toivotunlaista vaikutusta asiaan. Stressihän vaikuttaa sekin toki maidon muodostumiseen ja tilanne itsessään olikin juuri tätä kaikessa epämääräisyydessään. En tiennyt imettääkö vai antaako pullosta kun kummallekin vaihtoehdolle oli omat hyvät syynsä. Äidinmaito on hyvin sulavaa ja sitä luonnollisinta, mutta ei tee tyttöä tyytyväiseksi. Toisaalta korvike ei ole tätä edellä mainittua, mutta tyttö on tyytyväinen sen jälkeen. Minä en joutunut ratkaisua tekemään, sillä yhä enenevässä määrin tyttö halusi ateriansa pullosta, ellei sit ollut puoliunessa jolloin saattoi rauhoittua rinnallekin. Tämä vähentynyt rintaruokinta vaikutti sit pikkuhiljaa maidontuloon ja muutamassa viikossa se loppui kuin seinään. Olin lukenut siitä että maitoa tihkuu vielä kuukausitolkulla, mutta mun kohdalla juttu ei mennyt näin. No, siitä alkoi sitten meidän vauvan syöttö pelkällä korvikkeella joka näkyi mukavasti kasvussakin – paino ja pituus nimittäin tasaantuivat taas siihen käyrälle missä tyttö oli syntymän jälkeen (pituus hippasen yli 0-käyrän ja paino aivan hitusen alle), mutta josta tippui hetkeksi alaspäin ennen kuin korviketta aloimme antamaan. Kaikkein suurin helpotus mulle tuli siinä vaiheessa kun tajusin, että nyt mennään tällä. Ei tarvinnut jahkailla ja miettiä vaan yksinkertaisesti päätyä jokaisella syötöllä tuohon korvikkeeseen. Parasta siinä oli se, että kärttyisä tyttömme muuttui takaisin iloiseksi ja valppaaksi itsekseen, joka oli ruuan jälkeen tyytyväinen ja meni nukkumaan levollisesti. Neljän kuukauden iässä neuvolasta saatiin ohjetta että voidaan kokeilla myös kiinteitä ja aloitettiinkin antamaan pieniä määriä soseutettua perunaa ja porkkanaa aina lounaalla. Pian kuvioihin tuli myös hedelmäsoseet ja nyt viimeisenä puuro, joka muuten on tytön herkkua. Ensi viikonloppuna puolestaan on tarkoituksena kokeilla kanaa tai kalaa soseeseen sekoitettuna, katsotaan mitä tyttö tykkää sitten siitä! 🙂 Tänään käytiin neuvolassa ja pituutta on noin 66,5cm ja painoa noin 7,1 kiloa eli hyvältä näyttää. Hassua on muuten se, että hän on syntymästään kasvanut 20cm ja reilu 4 kiloa ja silti hän näyttää vielä niin pieneltä. En edes muista miten mini hän tosissaan oli kun ensimmäisen kerran hänet rinnalleni sain! Omalta osalta nyt jälkikäteen ei ole imetyksestä jäänyt mitään traumoja ja jos meille toinen lapsi suodaan, aion ehdottomasti imettää jos kaikki menee hyvin. Toisen blogini puolella sain asiasta kertoessani varsinaisen sotatantereen aikaiseksi kun pommitettiin sitä, että kaikkensa pitäisi tehdä jotta imettäminen onnistuisi. Mä kuitenkin arvostan stressittömän minän yli sen että pakkomielteisesti syöttäisin vain omaa maitoani lapselle. Valintojen maailmahan tämä on ja näin meillä. Täysimetystä tuli siis täyteen kolme kuukautta ja osittaista muutama viikko sen päälle. Alunperin olin suunnitellut imettäväni tyttöä ainakin puolivuotiaaksi mutta ihan sinne asti ei päästy. Mutta onhan se nähty muissakin asioissa tässä vauva-arjessa, että ne suunnitelmat on tosiaan vain suunnitelmia, sitä kun ei voi tietää miten kroppa pelaa tai minkälainen vauva on. Olen tässä parin kuukauden aikana tajunnut sen, että tärkeintä vauvalle on kuitenkin se, että hän kokee huolenpitoa, rakkautta ja turvallisuudentunnetta. Se, että maha on täynnä saa vauvan kokemaan juuri näitä edellämainittuja juttuja, joten olkoon näin. Asiastahan voisi tosiaan keskustella vaikka missä määrin, mutta sen sijaan, että lähdetään muiden tapaa tuomitsemaan, kaipaisinkin mieluummin teidän omia kokemuksia imettämisen onnistumisesta/epäonnistumisesta ja siitä kuinka kauan teillä on homma pelannut. Muutenkin toivon täällä BabyBearin puolella sitä, että kunnioitetaan kaikki toisiamme ja ollaan mieluummin vertaistukena sen sijaan että osoittaisimme syyttävää sormeamme niitä kohtaan jotka tekevät asiat eri tavalla. Äitiys taitaa olla niitä asioita joista ihmisillä (tai muilla äideillä) on erityisen paljon sanottavaa ja hyvin usein myös negatiivisessa mielessä. Itse kannata mieluummin sitä mentaliteettia, että vedettäisiin yhtä köyttä ollen toisille myötämielisiä ja jakaen omia fiiliksiään. Onhan se nimittäin niin, että viimeinen asia mitä tuore äiti tarvitsee on muiden paheksunta ja syyttely. Mutta, puheenvuoro on teidän – kertokaahan omia fiiliksiänne teidän imetystaipaleesta tai korviketaipaleesta tai mistä tahansa siitä välimaastosta! 🙂

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: