Family 22.4.2016
TEKSTI Xenia

Kaksi kaverusta

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

P4080105
P4080106
P4080109

Voin kertoa että tuo ensimmäisen kuvan kaltainen tilanne tulee vähintään päivittäin esiin. Tyttö katsoo jotain ikkunasta ja Max kuvittelee, että siellä on tyyliin joko kissa tai pupu ja jää toljottamaan ikkunasta ulos parhaimmillaan kymmeneksikin minuutiksi. On meillä kyllä fiksu koira. 😀 <3

Joskus tytön ollessa pienempi, ei Max niinkään välittänyt osoittaa kiinnostusta häntä kohtaan. Max on aina ollut tosi varovainen pienten lasten lähellä ja on sitä edelleen, mutta on ollut ilo huomata kuinka nykyisin Max on iloinen nähdessään tytön vaikkapa päiväkotipäivän jälkeen. Häntä heiluu ja nuuhkimisesta ei tule loppua, mun mielestä tätä kehitystä on ollut ilo seurata.

Monelta sain silloin joskus lokaa niskaan kun hankittiin koira samalla kun olin raskaana. Sitä perusteltiin muun muassa sillä että entä jos vauva olisi allerginen. Noh, ei siitä sen enempää, kukin tavallaan. Nyt jälkikäteen on sanottava että olipa paras päätös ikinä. Ensinnäkin Max oppi pienestä pitäen sen, että lapsi on ja pysyy perheessä ja heitä pitää kohdella varovaisemmin kuin aikuisia ja toisekseen tyttö sai nauttia ihan lapsesta saakka siitä, että meillä on koira. Monelle se ei ole mikään asia omassa elämässään, mutta meille oli, noilta välillä melko hölmöiltäkin otuksilta kun voi oppia aika paljonkin.

Joskus olen miettinyt sitä oltaisiinko ikinä otettu koiraa jos oltaisiin lykätty sitä tytön syntymän jälkeen. Luulisin nimittäin että voisi olla hankalampaa ottaa ainakaan isoa koiraa jos on ihan pieniä lapsia.. Tai siis silleen että se ihan pentuaika voisi olla hankalaa jos talossa olisi vaikka vuoden ikäinen lapsi. Kokemusta ei ole kuin isoista koirista, mutta Max oli ensimmäisen kuukauden meillä ollessaan ehkä yksi rasittavimmista otuksista ikinä. Laahkeet piti pitää sukissa kun liehuvana ne olivat liian houkuttelevat niille pentuhampaille, joita ei todellakaan ole ikävä. 😀 Kädet oli täynnä pieniä hampaanjälkiä ja niin oli muuten olkkarin puupöytäkin. Sen jälkeen Max ei ole syönytkään yhtään mitään, aika yllättävää labbiksilta, jotka on aika kovia tuhoamaan kaikkea ympäriltään.

Vitsaillaan aina että meillä on ehkä yksi maailman hölmöimmistä mutta samalla myös kilteimmistä koirista. En vaihtaisi mihinkään, paitsi ehkä silloin kun Max on päättänyt juosta mua pakoon läheiseen metsään ja pyörii siellä ties minkä eläimen jätöksissä. 😀

Onnellista viikonloppua teille kaikille!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Ymmärrän mitä ajat takaa! 🙂 Sanotaan näin että ei se kauheasti kyllä rasittanut. Mies vei usein yhdelle-kahdelle lenkille ja kannettiin tyttöä joko rintarepussa mukana tai sit lähdin vaunulenkille koko porukalla. Pikemminkin Max piti huolen siitä että tuli liikuttua ja pysyttyä aktiivisena, hyvä juttu mun mielestäni pikkuvauvaperheessä kun sitä jää muuten helposti väsyneenä sinne neljän seinän sisälle! Siinä mielessäkin koira siis loistava ”lenkkikaveri” joka motivoi liikkumaan aina, oli sää mikä hyvänsä! 🙂 Että teki varmaan siinä baby bluesissa hyvää ihan psyykeellekin! 🙂




0
1 vastaus

Pakko vähän kysyä vauva-arjesta pienen koiran kanssa. Koitko pienen vauvan hoitamisen vieläkin raskaammaksi, siksi että teillä oli myös melko nuori koira kotona? Hankala varmaan verrata mihinkään, kun et vauva-arjesta ilman koiraa tiedä mutta lähinnä tarkoitan että rasittiko koira tilannetta jotenkin erityisen paljon? 🙂

Jos kaikki vaan menee hyvin, meille syntyy esikoinen syyskuussa. Oma koirani nukkui pois jo nuorena sairastuttuaan vuosi sitten. Vaikka koiran pentuaikaan vannoin monesti että en enää toista koiraa koskaan ota, tuntuu kuitenkin elämä nykyään vähän tylsältä ilman koiraa. Jotain puuttuu kokoajan 🙂 ollaankin nyt harkittu uuden koiran ottamista, mutta pelottaa ajatus nuoresta koirasta pienen vauvan kanssa. Jos nyt kesän aikana koiran hankkisi, ehtisi sen jotenkuten opettaa tavoille ennen vauvan tuloa. Muttakun muutenkin pelottaa kaikki mitä vauva tuo tullessaan 😀

Oliko sinusta siis erityisen raskasta, että ei pystynyt menemään ainoastaan vauvan rytmin mukana, vaan piti ottaa huomioon myös Max? 🙂 kaduttiko silloin koskaan koiran ottaminen? 😀 vaikka eihän sitä tosissaan voi koskaan katua, heikkoina hetkinä toki..




0
1 vastaus

Ymmärrän mitä ajat takaa! 🙂 Sanotaan näin että ei se kauheasti kyllä rasittanut. Mies vei usein yhdelle-kahdelle lenkille ja kannettiin tyttöä joko rintarepussa mukana tai sit lähdin vaunulenkille koko porukalla. Pikemminkin Max piti huolen siitä että tuli liikuttua ja pysyttyä aktiivisena, hyvä juttu mun mielestäni pikkuvauvaperheessä kun sitä jää muuten helposti väsyneenä sinne neljän seinän sisälle! Siinä mielessäkin koira siis loistava ”lenkkikaveri” joka motivoi liikkumaan aina, oli sää mikä hyvänsä! 🙂 Että teki varmaan siinä baby bluesissa hyvää ihan psyykeellekin! 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: