Kaksikielisyys

Teksti

Meille oli ihan itsestäänselvää että lapsestamme tulee kaksikielinen kun häntä aloimme odottaa. Emme oikeastaan edes keskustelleet asiasta sen kummemmin, että siinä mielessä kaikki meni ihan ”omalla painollaan”.

Kaikkialla sanotaan siitä että jokaisen tulisi puhua sitä itsellensä vahvinta kieltä, eli äidinkieltään lapsellensa. Mulle se on tietenkin suomi ja miehelle englanti. Jo ihan kaikkipuolisen ymmärryksen vuoksi on tärkeää, että tyttö oppii myös englannin, jotta kommunikointi isälleen on sujuvaa (vaikka suomea ymmärtäisikin). Ja muutenkin, jos on kaksi kieltä perheessä niin miksei?

Isäni on toistuvasti ilmaissut katumustaan siihen ettei puhunut meille kotona ruotsia. Hän on siis suomenruotsalainen ja asui äitini kanssa pitkät jaksot Saksassa ennen Suomeen muuttoa. Hän koki ”unohtaneensa” ruotsin kielen eikä uskaltanut sitä meille puhua. Joskus ”muinoin” kun oli kuulemma jopa vallalla se käsitys että kaksikielisyys voisi olla jotenkin haitallista lapselle.

Hitaampaa se kahden kielen oppiminen tietenkin on. Tyttö on nyt lähes kaksi ja höpöttelee kyllä sanoja ja lauseita mutta lauseet ovat alkaneet ihan vastikään ja ovat tyyppiä: daddy tuolla, kirja siellä, mamma tuossa (osoittelee lehden kansia, ilmeisesti luulee että kaikki naiset lehden kannessa ovat mammoja kun minä siinä kerran hänen kanssaan olin. Voi pieni rakas<3).

Sanat menee tietenkin vielä sekaisin ja monesta asiasta osaa vasta joko suomenkielisen tai englanninkielisen version. Toisaalta joidenkin sanojen kohdalla on jo hoksannut, esimerksi että mammalla on nenä ja daddyllä nose.

Yksi tärkeimmistä jutuista kaksikielisen lapsen kielen kehityksessä on tietenkin se että kuulee kumpaakin. Päivähoito on meillä suomeksi ja keskenämme puhumme kotona englantia. Meillä on paljon englanninkielisiä kirjoja, jotka on tietenkin miehen luettavana. Toinen juttu on sit se, että koskaan ei saisi sanoa että ”ei noin”, jos lapsi puhuu vaikkapa kahta kieltä sekaisin. Vastaa vaan omalla kielellään ja toistaa vaikka saman lauseen uudestaan niin kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee. Mä en ole ottanut paineita tästä, ajattelen että kaikki aikanaan ja muutaman vuoden päästä neiti osaa kummankin kielen varmasti oikein mallikkaasti!

Jos me ollaan loppuelämämme Suomessa haluan ehdottomasti että tyttö pääsisi kielikylpykouluun tai vaihtoehtoisesti ihan kokonaan englanninkieliseen kouluun. Se avaisi ovia kaksoiskansalaisuuden johdosta jos hän haluaisi vaikka opiskella englannissa suomen sijaan (etenkin jos Englanti lähtisi eu:sta ja liikkuminen täältä sinne vaikeutuisi, olettaen että Suomi pysyy eu:ssa). Toisaalta voihan se olla että päädyttäisiin Englantiin jo sitä ennen. Siinä tapauksessa pitäisin huolen siitä että suomen kieli säilyisi, jos ei ykköskielenä niin varsin sujuvana joka tapauksessa.

Kyllä sitä tottakai välillä ajattelee että miltäköhän mekin kuulostetaan kun kielet vaihtuu katseen käännön myötä. Ensin puhutaan keskenämme englantia, sitten sanon tytölle jotain suomeksi ja vaihdetaan taas englantiin. Ajan myötä siitä on kuitenkin tullut niin automaatio etten osaisi edes kuvitella toisenlaista tilannetta. Eli varsin hyvä näin!

Onko siellä  paljon kaksikielisiä perheitä? Olettaisin että Suomessa on aika paljon ainakin suomi/suomenruotsi perheitä?

Kommentit

23 kommenttia
Xenia

Nämä ovat vähän hankalia juttuja, mutta sanoisin että pitää puhua sitä kieltä mikä tuntuu oikealta, eihän sillä ole väliä miten kielitaito on itselle tullut! <3

Puheterapeuttiopiskelijana voin sanoa, että kaiken A ja O on juurikin tuo systemaattisuus. Sinä puhut lapsen kanssa vain ja ainoastaan suomea ja mies englantia. Ruokapöydässä sinä vain vaihdat sitä mukaa kieltä, kenelle olet suuntaamassa puhettasi, ja yleisesti puhut lapsen kuullen vain suomea. 🙂 Kyllä ne kaksi erillistä kielijärjestelmää siitä hiljalleen kehittyvät. Kaksikielisten lasten puheenkehitys saattaa tosiaan edetä ikätovereita hitaammin, mutta se ei ole lainkaan hälyttävä merkki. Kaksikielisyys ei myöskään ole kielihäiriön aiheuttaja, vaan kyllä se kielihäiriö johtuu aivan muista asioista, ja tulisi esiin myös silloin, jos lapsi puhuisi vain yhtä kieltä. Kaksikielisyys tulee olemaan suuri rikkaus lapsenne elämässä, ja mahtavaa, että koitte sen hyvin itsestäänselvänä asiana. 🙂

Mua taas kiinnostaisi tietää että kuinka paljon sun mies ymmärtää suomea ja olet varmasti itsekkin kehittynyt kovasti englannin puhumisessa? Onko sulle itelle alkanut muodostumaan Brittienglannin aksenttia? 🙂

Olen itse töissä päiväkodissa kielikylpy puolella (tosin ruotsinkielisessä) Meillä on ruotsinkielinen puoli jossa usein toinen vanhempi on ruotsinkielinen ja sitten on tämä kielikylpy puoli jossa siis itse olen. Eli mulla töissä tulee paljonkin mietittyä näitä asioita. Me puhumme lapsille vain ruotsia ja vanhempien kanssa suomea. Ja kun on tulo/ haku tilanne niin tulee juurikin tuo kielen vaihto tilanne.
Pikkuhiljaa täällä kielikylpy puolellakin lapset oppii. Ensin ymmärtämään ja kun ovat pään sisällä tarpeeksi valmiita rupee pikkuhiljaa muodostumaan myös sanoja ruotsiksi. Ensin päivittäiset esim. saisinko, lisää, ruokaa, heippa, huomenta ja pikkuhiljaa enemmän.

Oma pikkusiskoni on englanti painotteisessa päiväkodissa ja osaa jo hurjasti yksittäisiä sanoja englanniksi.
Olen todella onnellinen että vanhempani ovat laittaneet kaikki lapset toisen kieliseen hoitoon ja sitä kautta kouluun vaikka itse eivät ole puhuneet kuin suomea. Itsellä ei kuitenkaan ole niin vahva että kokisin päivittäisen puhumisen kotona ruotsiksi tuleville lapsilleni sitten joskus mutta ehdottomasti laitan heidät kielikylpyyn ja siitä kouluun koska pystyn kuitenkin opettamaan, auttamaan läksyissä yms.

Ihanaa että teillä on kaksikielinen perhe! Minusta se on tosi tärkeää ja on auttanut nyt ja tulevaisuudessa. Ja välillä huomaan olevani mallina täällä että kyllä kielikylpy lapsi voi päästä ruotsinkieliseen kouluun ja saada kielen säilytettyä aikuisikäänkin! 🙂

Mielenkiintoinen teksti! Onko miehesi käynyt suomen kielen kursseilla ja miten hän osaa kieltä jo? Voitteko jo kommunikoida jo ihan suomeksi jotakin? Kiinnostaa myös, kumpi kieli tullut lapselle jo vähän vahvemmaksi, siis tuleeko suusta enemmän suomenkielisiä vai englannin kielen sanoja?

Me asuttiin Englannissa, kun olin pieni. Ja vaikka koko perhe ollaan suomenkielisiä ja kotona kommunikoitiin suomeksi, kävi siinä niin että me lapset alettiin puhua keskenämme englantia. Vahva kielitaito jäi ja pidän sitä rikkautena. Olen varma, että teillä tulee kaikki menemään hienosti ja tyttö oppii molemmat kielet ja on siitä varmasti myöhemmin kiitollinen 🙂

Meidän 1,5v taaperostamme on tulossa kaksikielinen. Minä puhun ruotsia ja isänsä suomea. Sanoja tulee jo molemmilla kielillä, kaksisanaisia yksinkertaisia lauseita tyyliin anna vettä tulee ruotsiksi. En koe, että kielellinen kehitys olisi pojalla mitenkään myöhässä. Hyvä, että puhutte tytölle molempia kieliä! Miehenkin ruotsinkielentaito on parantunut huimasti tässä kielikylvyssä 😀

Meidän lapsesta on tulossa kaksikielinen myös. Kotona tullaan puhumaan suomea ja venäjää, vaikka vahvempana tulee olemaan varmasti suomi. Kaikista kielistä tulee olemaan varmasti hyötyä tulevaisuudessa 🙂

Me ollaan kaksikielisiä – englanti / suomi. Lapset on kohta 4 ja 3, ja vielä aika sekaisin puhuvat, ja pääsääntöisesti suomea. Yleensä lauseet menee tyyliä ”Katso, tuolla blue auto!”, mihin mä korjaan ”ai siellä on sininen auto!”. Englanti onneksi on niin helppo kieli, kun sitä kuulevat muutenkin joka paikassa.

Kerran vähän hätkähdyin, kun ulkona englanninkielinen mies alkoi puhumaan noille perus ”how are you” ”what’s your name” etc, ja lapset vastas niihin ihan sujuvasti 😀 Sillon vasta iski se, että ”vauuu, noihan osaa kahta kieltä”. 😀

Meillä on kieliparina Saksa-Suomi. Mies puhuu pojalle saksaa. Poika on nyt 1,5 vuotias ja älyttömän hyvin ymmärtää molempia kieliä. Jopa Saksan sukulaisia, joilla on vähän murretta kielessä. Tämän ikäisellä se ymmärrys vielä riittää hyvin ja koko ajan häneltä tulee erilaisia äänteitä ja kielen käyttö muuttuu, että en ole yhtään huolissani. En taida myöskään allekirjoittaa sitä, että puheen kehitys viivästyisi kaksikielisillä. Meillä ainakin poika on niin fyysinen, että juoksutaito on mennyt heittämällä ohi puheen kehittymisestä ? Vastaavasti tuttavani vilkas yksikielinen poika oppi puhumaan vasta n. 2,5 vuotiaana, ja nyt puhuu kyllä enemmän kuin riittävästi. Että yksilöllisiä juttuja on. Meillä myös sama ilmiö, että oma saksankielen taito on parantunut huimasti tässä kielikylvyssä, vaikka miehen kanssa puhutaankin ihan suomea keskenämme. ?

Meillä suomalais-brittiperhe ja asumme Englannissa tällä hetkellä. Molemmat tytöt (2v & 4v) ovat syntyneet täällä.
Kieltä tosiaan tulee alkuun sekaisin,mutta hienosti ne lapset vaan hoksaa jossain vaiheessa että äiti puhuu suomea ja isi englantia. Nykäään isompi tyttö jopa isille ”kääntää” ,että niin kuulitko mitä äiti sanoi 😀
Lisäksi käydään Suomi-koulussa jossa tytöillä on suomenkielisiä leikkikavereita 🙂
On todella kiehtovaa seurata kuinka isompi tyttö osaa jo niin sujuvasti vaihtaa kieltä toiseen tosta noin vaan. Kaksikielisyys on ihana rikkaus!

Moikka☺ Meillä myös kaksikielinen perhe, minä puhun suomea, mieheni ruotsia. Tyttömme on kohta 1,5v ja oikeastaan ainoa kunnon sana, mikä tulee, on mamma <3 Hänelle kun sanoo: "Sano äiti" hän vastaa: mamma☺ Tämä on todellakin rikkaus, kun lapsi oppii ajan myötä kaksi kieltä täydellisesti. Itselle tässä ollut jotenkin kasvun paikka kaksikielisyyteen. Minulla kun ei ole aiemmin ollut minkäänlaista kosketuspintaa ruotsinkieleen. Olen aina ajatellut että minusta tulee ÄITI, mutta on se sydäntä lämmittävää kun se pieni sanoo Mamma <3

Aina yhtä mielenkiintoisia nämä muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien kokemukset! Meillä minä olen suomenkielinen, mies kaksikielinen (suomi-ruotsi) ja asumme Ruotsissa.
Alussa yhteinen kielemme oli suomi, mutta synnytyssairaalassa mies alkoi puhua ruotsia lapsen lisäksi myös minulle 🙂 Tämä ennen kaikkea sen takia, että lapsi kuulisi mahdollisimman paljon ja monipuolista ruotsia, ei pelkkiä vauva-asioita. Minä siis puhun edelleen miehelleni suomea. Alussa tämä meidän aikuisten kaksikielisyys tuntui aika raskaaltakin, mutta äkkiä siihen tottui. Oma ruotsintaitoni on tällä kuuntelumetodilla kehittynyt huimasti ja enää harvoin ajattelen koko asiaa, ulkopuolisista se varmaan kuulostaa aika huvittavalta.
Lapsi on nyt puolitoistavuotias ja alkanut ihan viimeaikoina puhumaan enemmän. Ensimmäiset sanat tulivat suomeksi, mikä oli odotettavissa, koska olen hänen kanssaan kotona. Vieläkään hän ei aktiivisesti käytä muita ruotsin sanoja kuin mamma, pappa ja ”eidoo”, mutta toistaa niitä kyllä miehen perässä. Jostain syystä se on mielestäni ihan extrasuloista ♥
Suurimmat haasteet liittyvät varmasti siihen, että lapsi alkaa todella puhua molempia kieliä. Tiedän monia perheitä, joissa toinen kielistä on vain toisen vanhemman varassa. Lapset ymmärtävät kyllä täysin, mutta eivät puhu tätä ”vähemmistökieltä”. Tämän takia kielikoul yms ovat loistavia.
Sen olen ruotsinsuomalaisissa piireissä huomannut, että vaikka kaksikielisyys tavallaan tulee lapselle ilmaiseksi, niin todella vahva kielitaito molemmilla kielillä vaatii vaivannäköä vanhemmilta. Vaikka kotona puhuttaisiin pelkkää suomea, eivät lapset välttämättä osaa kirjoittaa suomeksi, tai sanavarasto loppuu kesken, kun siirrytään arkiasioista muihin puheenaiheisiin. Me yritämme välttää tämän ansan nyt lukemalla lapselle ahkerasti molemmilla kielillä. Myöhemmin kuvaan astunee jonkinlainen kotikoulu sillä kielellä, jota ei koulussa opeteta. Onneksi on vielä vuosia aikaa miettiä, miten siitä saisi tehtyä lapsen mielestä hauskaa ja motivoivaa 🙂
Näköjään voisin kirjoittaa romaanin tästä aiheesta, mutta ehkä on aika lopettaa. Tai siitä vielä kirjoitan, että ainoa vähän hankala asia tässä kaksikielisyydessä on tähän asti ollut se, että kun puhun lapselleni suomea, suljen väistämättä ulkopuolelle ne paikallaolijat, jotka eivät sitä ymmärrä. En haluaisi olla epäkohtelias, mutta en myöskään luopua johdonmukaisesta suomen puhumisesta. Luulen, että vain kärsin tämän asian kanssa siihen asti, että lapsi puhuu jo kunnolla ja ymmärtää tietoisesti kielten eron. Sitten voin opettaa, että on kohteliasta valita se kieli, jota mahdollisimman moni ymmärtää.

Hei! Kiva lukea kommenttisi ja kokemuksistasi! Olen myös suomalainen Ruotsissa, ja mieheni on siis ruotsalainen. Esikoinen syntyi viime kesänä ja aika luontevasti se on mennyt, että minä puhun vauvalle suomea ja mies ruotsia, yhteinen kielemme on ruotsi. Mieheni myös yrittää pikkuhiljaa oppia suomea, ja kokee oppivansa jotain samalla kun kuuntelee minun puhuvan vauvalle suomeksi 🙂 Tuntuu, että ennen vauvan syntymää oma suomenkieli pääsi vähän rapistumaan, kun sitä ei kuullut tai puhunut kun harvakseltaan, mutta nyt se on taas oikein hyvä, kun juttelen päivät pitkät hänelle suomeksi!
Perheen kesken ollessa kahden kielen käyttö sujuu luontevasti, mutta olen myös kokenut sen vähän hankalaksi kun ollaan kylässä tai kerhossa. Niinkuin sanoit, sitä jotenkin sulkee muut ulkopuolelle. Ja tuntuu kanssa hassulta yhtäkkiä puhuakin ruotsia omalle lapselle ihan vaan siksi että muutkin läsnäolijat ymmärtäisivät.
Olin välissä töissä suomenkielisenä kouluavustajana ihan tavallisessa ruotsalaisessa koulussa (muutamalle suomenkieliselle romaanilapselle) ja he kyllä puhuivat sujuvaa (mutta vähän hassua) suomea, mutta eivät oikein osanneet kirjoittaa. Välillä mietityttää kun tapaa näitä suomalaistaustaisia ruotsalaisia lapsia, että tuleeko minunkin pojastani hassua suomea puhuva ruotsalaispoika. Tai että mitä jos hän kieltäytyy puhumasta kanssani suomea!? Sellaisista tapauksista olen myös kuullut. Koen kuitenkin sen tosi tärkeäksi, että poikani oppii myös suomenkielen!
Ehkä hassu kysymys, mutta mistä niitä ruotsinsuomalaisia piirejä löytää? 😀

Täällä kaksikielinen perhe – suomi ja englanti. Mies puhuu englantia ja suomea, minun äidinkieleni on suomi, yhteinen kielemme on välillä englanti, välillä suomi, ja kumpikin puhuu lapsille välillä yhtä, välillä toista kieltä. Ensimmäisen lapsen kohdalla yritimme olla johdonmukaisia ja puhua tälle pelkästään sitä omaa vahvinta kieltämme, mutta kolmannen lapsen kohdalla tämä ajatus on lentänyt jo aikaa sitten ikkunasta ulos. Nuorin onkin sitten alkanut puhua kahteen isompaan verrattuna paljon aikaisemmin kumpaakin kieltä ”puhtaana”, eli en nyt ihan allekirjoita tuon systemaattisen kielenpuhumisen tärkeyttä. Se passiivinen kielitaitohan on ollut jo pidempään vahva – jo alle yksivuotiaana jokainen lapsi on ymmärtänyt kumpaakin kieltä sujuvasti ja puhunut yksittäisiä sanoja. Kieli jäsentyy kyllä automaattisesti siellä pienen päässä kun sitä tarpeeksi kuulee ja käyttää. Mutta meillä puhutaankin paljon! 😀

Olen itse kaksikielisestä perheestä ja nyt 19 vuotias. Isäni on englannista, ja äitini suomesta. Lapsena äitini puhui mulle suomea, isäni englantia, ja yhdessä puhuimme englantia. En muista itse ajasta mitään mutta mulle on kerrottu että opin siinä kahden ikävuoden jälkeen puhumaan yhtäaikaa molempia kieliä. Eli hyvä ettet ota stressiä asiasta, kyllä ne sieltä tulee! Kaksikielisyys on mahtava rikkaus ja olen niin onnellinen että olen kaksikielinen! Ei sitä välillä edes tajua kuinka paljon se helpottaa elämää kun osaa myös täydellistä englantia. Meillä on edelleen niin, että puhun äidin kanssa suomea, ja isäni kanssa englantia ja keskenään sitten englantia, ja välillä suomeakin nyt kun isäni on oppinut jo puhumaan suomea paremmin (vieläkään ei ääntäminen suju mutta tärkeintä on vaan että edes yrittää). Mun mielestä on ihan mahtavaa että teillekin oli itsestäänselvyys että lapsenne tulee olemaan kaksikielinen! Tän ei pitänyt olla mikään tarina musta mutta antaa olla. 😀 Ja nyt karkaan vähän aiheesta, mutta oon lukenut sun blogia n. 4 vuotta päivittäin, ja täytyy sanoa että olet niin aito, upea ja ihanan oloinen ihminen! Hyvää päivänjatkoa sulle! 🙂

Meillä myös kaksikielinen perhe, minä puhun suomea, mieheni ruotsia ja yhteinen kielemme on suomi. Tyttö melkein 1,5v ja ainoa selkeä sana on mamma <3 Kun hänelle sanoo: "Sano äiti" hän sanoo: "mamma" 🙂
Lapselle on todellakin rikkaus kun hän oppii kaksi kieltä (aikanaan) täydellisesti. Itselle tässä ollut kasvun paikka, että lapseni sanoo minua mammaksi eikä Äidiksi, niin kuin olen aina toivonut. Ruotsinkielisyys ei ole kuulunut elämääni milläänlailla ennen kuin tapasin mieheni. Mutta näin se elämä heittelee 🙂
Itse en ota mitään paineita (vielä) puheen kehittymisen suhteen, koska ei se itsellekään olisi helppoa oppia kahta kieltä yhtäaikaa 😉

Meillä on lapset pienestä asti olleet ranskankielisessä päiväkodissa ja sieltä sitten siirtyneet ranskalaiseen kouluun.
Mieheni ranskankielinen.
Meillä kuitenkin kotona aina puhuttu koko perhe suomea,mutta lapset oppineet tuon ranskan koulua käydessään.
Nyt jo molemmat lähes täysi-ikäisiä ja puhuvat tosi hyvää ranskaa.

Heippa,

Mahtava aihe!

Mietin tässä kuitenkin, että oletko tietoinen siitä mitä ”kielikylpy” -termillä tarkoitetaan? Kielikylpy ((french) immersion) on lähtöisin Kanadan Montrealista. Tuolloin (vuonna 1965) ranskan kieliset vanhemmat halusivat, että heidän lapset saisivat mahdollisuuden oppia englantia, jotta heistä tulisi toiminnallisesti kaksikielisiä. Kielikylpy juontaa siis juurensa sinne.

Eri maissa kielikyvyllä on eri tavoitteita. Esimerkiksi Kataloniassa espanjan kieliset lapset kylpevät katalaanin kielessä. Tässä tapauksessa on tarkoituksena elvyttää uhanalainen kieli (siis katalaani). Walesissa taas englannin kieliset lapset kylpevät kymrin kielessä. Walesissa kielikyvyllä on samat tavoitteet kuin Kataloniassa.

Suomessa kielikylpyä voi käydä joko suomeksi tai ruotsiksi. Kielikylvyn ideahan on se, että enemmistökieliset lapset kylpevät vähemmistökielessä. Suomessahan tämä tarkoittaa siis sitä, että suomenkieliset lapset kylpevät ruotsin kielessä. Tosin esimerkiksi Pohjanmaalla ruotsinkielisillä lapsilla on mahdollisuus omaksua suomen kieli suomen kielisessä kielikylvyssä. Lapsen aloittaessa varhaisessa täydellisessä kielikyvyssä, hänen ei kuulu osata kielikylpykieltä lainkaan. Kieli omaksutaan aidoissa ja autenttisissa tilanteissa, ja lastentarhaopettaja/opettaja ei puhu lapselle mitään muuta, kuin pelkkää kielikylpykieltä. Opettajalla on siten sekä kielellinen että pedagoginen rooli. Hän opettaa sekä kieltä että sisältöä!

Se mitä siis haluan sanoa, on että Suomessa ei ole mahdollista käydä englannin kielistä kielikylpyä. Kielikylvyn idea on se että kieli, missä kylvetään on myös ympäristössä esiintyvä kieli. Englannin kielihän ei ole mikään virallinen kieli maassamme (saati enemmistö- tai vähemmistökieli). Tottahan toki englantia kuulee Suomessa, mutta käytettäessä nimitystä ”kielikylpy” meidän maassamme, puhutaan oikeaoppisesti joko suomen- tai ruotsin kielen kielikylvystä.

Ikävä kyllä nimitystä ”kielikylpy” käytetään jatkuvasti väärin. Olen itsekin törmännyt eri kaupungeissa esim ”saksan/englannin/ranskan kieliseen” kielikylpyyn. Kyse on kyllä jostakin muusta kuin aidosta kielikylvystä. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että ei olla aiheesta tarpeeksi tietoisia. Mikäli lapsi Suomessa käy englannin kielistä koulua/esikoulua/päivähoitoa/kerhoa on kyse jostakin muusta, kuin kielikylvystä. Voi olla esim. kyse CLIL (Content and Language Integrated Learning) tai jostakin muusta kielipainotteisesta menetelmästä tms. Esim. vaikkapa kansainväliset koulut asia erikseen.

Itsekin kaksikielisenä koen kaksikielisyyden rikkautena, joten voin hyvin samaistua ajatuksiisi. Senkin haluan vielä sanoa, että lapsellehan kaksikielisyydestä ei ole tosiaankaan haittaa. Tärkeintähän on se, että aikuiset eivät vaihda kieltä, millä kommunikoivat lapsen kanssa ja lapsi saa tukea molempiin kieliin. Vanhemmat käyttävät johdonmukaisesti aina samaa kieltä kommunikoidessaan lapsen kanssa. Toiminnallinen kaksikielisyys on hieno asia! Ja on erityisen arvokasta, mikäli lapsi tulevaisuudessaan pääsee molemmissa kielissä sille tasolle, että hän voi käyttää kumpaakin kieltä ajatustyövälineenään.

T. Kaksi- ja monikielisyyden puolestapuhuja! 🙂

Hieno kommentti, oli ilo lukea!

Meilla kielina suomi-englanti ja maana Englanti. Lapsi nyt 13v ja englanti ymmarrettavasti se vahvempi kieli vaikka puhuu suomea sujuvasti joskin muutamilla aivan hurmaavilla aantamis- ja kielioppivirheilla. Puhuin hanelle suomea vauvasta joka kieli olikin se vahvempi kunnes meni kouluun 4v. Tuosta ehdottomasta rajan vedosta etta toinen vanhemmista puhuu vain toista kielta ja toinen toista olen hiukka eri mielta. Meilla se ei toiminut siina mielessa, etta mies ei puhunut, eika ikina oppinut suomea. Olisi ollut hyvin ’rude’ jos aina vaan olisin puhunut suomea lapselle kun han oli paikalla (englantilaiset tyoajat tosin takasivat sen etta viikolla ei ole koskaan ole paljon ollut). Eli tuo kaksikielisyys tapahtui siis aivan luonnollisesti. Yksi mielenkiintoinen juttu on myos, etta vuodesta 1994 Englannissa asuttuani (asuttiin pari vuotta myos kauko-idassa, mutta kieli oli englanti), minulla on edelleen aksentti (enka siita eroon haluakaan tietankaan – kuten skotit, aussit, etela-afrikkalaiset taalla ovat tunnistettavissa ni niin ollaan myos me suomalaisetkin), kun taas lapsi tietenkin puhuu aksentitonta puhdasta englantia.

Minulle monikielisyys on sekä hankala että rakas asia. Molemmat vanhempani ovat suomenkielisiä, mutta isäpuoleni on eglantilainen ja äitipuoleni suomenruotsalainen. Sekä isä- että äitipuoleni puhuivat minulle suomea, ymmärrän ratkaisun, sillä suhteen luominen puolison lapseen ei muutenkaan ole ihan yksinkertaista. Minua on kuitenkin jäänyt vaivaamaan se, että kasvoin suurimmaksi osaksi suomalais-englantilaisessa perheessä, enkä silti täysin koe olevani ”oikeutettu” pitämään englantia omanani. Englantilainen kulttuuri on osa lapsuuttani, mutta koska en oppinut kieltä isäpuoleltani, tunnen helposti teeskenteleväni jotain. Sama koskee suomenruotsalaisuutta ja ruotsia. Mieheni isä on suomenruotsalainen, mutta puhui lapsilleen aina suomea. Mietimme usein, voimmeko me puhua (tuleville) lapsillemme muita kieliä suomen lisäksi, vai tuntuisiko se teeskentelyltä? Kotikielemme olisi luonnollisesti suomi, mutta minusta tuntuisi kurjalta olla täysin käyttämättä muita oman lapsuuteni kieliä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä