Laatuaikaa tytön kanssa

Teksti

Tyttö on nyt kesän alussa ollut toisessa päiväkodissa omine hoitajineen ja huomaa kyllä että tämä muutos on vaikuttanut tytön käytökseen. Vaikka hoitajia on enemmän, on tilassa enemmän lapsia ja suuri osa vielä ”vieraita” joten sitä omaa paikkaa haetaan taas ihan uudestaan. Tämä on näkynyt kärttyisyytenä ja kiukutteluna, joten ajattelin tuossa torstaina että vietetään hieman laatuaikaa kaksistaan ja tyttö jäi siis kotiin. Sain itseasiassa yllättävänkin paljon aikaiseksi noiden kahden tunnin päikkäreiden aikana. Mutta kyllä taas muistui mieleen sekin että miksi se tyttö siellä päiväkodissa on. Sula mahdottomuus on viihdyttää tyttöä ja tehdä töitä ja opiskella samaan aikaan. Tällaiset pienet spesiaalimmat päivät siellä täällä ovat kuitenkin ihania ja kohtahan niitä on kuukauden putkeen!<3
IMG_5025

Ottaisin tytön tukan milloin vain, mikä siinä onkin että suoratukkaisena haluaisi kiharan hiuspehkon ja päinvastoin? Oltiin tässä kuvassa Maxin kanssa lenkillä ja poimin tytölle puun lehden, jota hän ihasteli koko lenkin ajan. Luonnonlapsi tekeillä. <3

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! 🙂

Kommentit

14 kommenttia
Xenia

Meillä täsmälleen samanikäisenä! Ja siis normaalitilassa tyttö rakastaa hoitoa yli kaiken. Oikein juoksee sinne aamusta ja pitää selkeästi kavereistaan. Nyt vaan selkeästi oli ekan viikon vähemmän innoissaan kun paikka vaihtui kesälomien vuoksi. Ihan loogista siis, mutta pitäähän siitäkin repiä jotain valitettavaa.

Ja muutenkin, olen niin samaa mieltä siitä, että haluan itsekin olla tytölle myös esimerkkinä siitä mitä voi saavuttaa jos siihen laittaa aikaa, oli se sit mitä hyvänsä. Jos joku haluaa olla kotona niin be my quest mutta totta sekin että aika tiukilla olisi yhteiskunta jos kaikki niin tekisivät. Hyvä siis että meitä on moneen lähtöön, annetaan kaikkien kukkien kukkia! 🙂 Mukavaa kesän alkua Sanna!<3

Tuli surullinen olo tytön puolesta. Itse sen sanoit; paljon aikuisia, paljon lapsia joista suuri osa vieraita, uusi paikka…ja samaan aikaan oma äiti on kotona. Hyvä kuitenkin, että huomaat tytön oireilut.

Xenia

Samaan aikaan äiti on kotona tekemässä tulevaisuutta omalle lapselleen ja itselleen. Samalla kun sinä kirjoittelet netissä p:tä muille. Että olisin kyllä enemmän surullinen sinun puolestasi, on varmasti vaikea elää noin negatiivisesti ja muita aina tuomiten. 🙂

Ja tämä paremmin tietävä kommentoija voisi myös miettiä mitkä ne muut vaihtoehdot ovat? Hoitaa lasta puolella silmällä ja vasemmalla kädellä samalla kun tekee töitä ja opiskelee kotona? Tosi laadukasta yhdessäoloa ja siitähän lapselle vasta hyvä fiilis tulisikin… Tai miten olisi että tekisi opinnot ja työt vasta kun lapsi muuttaa pois kotoa ettei vaan missaa yhtään hetkeä lapsen kanssa? Noin niin kuin vähän kärjistettynä, mutta mun mielestä teet Xenia just oikean valinnan miettien sun tilannetta ja vaihtoehtoja. Jokaiselle kun on se oma paras ratkaisu ja se voi olla täysin eri kuin toisen valinta, silti ollen se just oikea! Vaikka tiedät sen kyllä varmasti itsekin että turhaan tässä kommentoin… 🙂

Xenia

hih, jeps. Pistetään neiti koko päiväksi television eteen ja yritetään siinä samalla kirjoittaa gradua. Tai hei. Mitäs jos tekisinkin gradua ja töitä vain sen aikaa kun tyttö nukkuu ja opintojen hyväksytty aika menisi ohi. Luoja miten ajattelemattomia ihmiset on. Mutta pistää kyllä miettimään, ettei kauhean tyytyväisiä olla omaan elämään jos etsimällä etsitään vikoja muista! 😉

Just because the mother works from home doesn’t mean that the child should be at home too…I find it a ridiculous notion that moms should be able to work at the same time as watching their child. I’ve got a 1 year old and unless he’s asleep, I won’t be able to concentrate on work or reading – and isn’t it a lot nicer that there is a clear division as to when mom
Is at work and when not.

I’m starting a masters degree in September and in addition to the days that I have lectures I will be putting my son into the nursery for an extra half day or so that I can get things done if and when I need to…happy mom = happy child!

Xenia

Exactly! Its impossible to try to concentrate in several things at the same time. My daughter sleeps maybe 2 hours per day and the rest of the day she needs to be able to do something all the time. So basically if I wanted to have her home and do my work and studies at the same time, she would be probably watching tv instead of playing with her friends in the nursery. Anyhow, I just hate how some mums are so judgmental and think they are somehow better people than everyone else. Not the best thing to teach to your child either.. Good luck with the studies you’re starting! 🙂 I’ll hopefully Finnish my master degree next semester! 🙂

Huoh! Kun Xenia ei vaan ”ole kotona” vaan opiskelee ja tekee töitä. On täysin perusteltua että lapsi on hoidossa. Harvalle työpaikalle voi kai lapsia ottaa mukaan työpäivän ajaksi?

Xenia

Juu täällä mä vaan istun päivät pitkät tekemättä mitään. 😀 Ilmeisesti näin. 😀

Senkin Xenia sanoi,että on mahdotonta tehdä töitä, opiskella ja hoitaa lasta samaan aikaan. Niin on. Lapset kyllä sopeutuvat ja varhaiskasvatus on ainakin omalla kohdalla erittäin laadukasta, lapsen huomioonottavaa ja lämminhenkistä.

Iik kuinka suloinen kikkarapää<3! Tuleeko siitä tähtimekosta tytön päällä kuvaa? Oli niin suloinen asu 🙂

Hei! On ollut mukava seurata blogejasi ja sinulla on mielestäni hyvää asiaakin välissä kevyemmän lisäksi 🙂
Kauan lapsesi on ollut päiväkodissa? Kyllä se paikka sieltä löytyy tytöllä ja kaikki tasoittuu ajallaan. Oma tyttäreni aloitti päiväkodissa 1,5v ja olihan hän silloin pieni, mutta kyllä tuli hyvään saumaan. Tuli paljonkin rohkeammaksi, vaikka edelleen neljä vuotiaana on ujo uusien ihmisten ollessa paikalla. Muutamia kommentteja kyllä sain lähinnä naapureilta että on järjetöntä laittaa pieni lapsi hoitoon ja lähteä itse päiväkotiin töihin, kuulemma liikaa mielessä vain raharaharaha. Vaan eipä sillä (hoitoraha+lapsilisä n.450e) kyllä olisi kaksiosta omaan taloon muutettu, ja laskujen maksaminenkin olisi mennyt tiukille varsinkin kun miehellänikään ei tulot nyt päätä erityisesti huimaa. nyt toisen tyttäreni ollessa 5kk ikäinen saadaan olla taas hyvillä mielin kotona porukalla ainakim yht. Vuoden verran. Mutta siis ymmärrän kyllä että lapsesi on oltava hoidossa että saat työsi+opiskelut hoidettua,on ihan mahdotonta kyllä suoriutua tuollaisesta jos lapsi olisi kotona 😀
Odotan kovasti jo hääpostausta+pukua, on varmasti todella kaunis 🙂 tai ainakin oletukseni on että aiot kirjoitella niistäkin ;D

Xenia

Siis tyttö on ollut jo viime syksystä ja viihtyy erinomaisesti kun on omassa ryhmässään ja omassa päiväkodissaan. Nyt kuitenkin kuukauden ajan ”sijaispaikassa” omien hoitotätien ja ryhmänsä kanssa kun oma päiväkoti kiinni ja ryhmässä tietysti siksi myös tämän sijaispaikan lapsia ja heidän hoitajiaan. 🙂 Että onneksi ei ole pitkään tämä ”poikkeustila” päällä, enää kahdeksasn hoitopäivää. 🙂 Jeps, jos minä haluan valmistua, en valitettavasti voi venyttää sitä vuosikausia. Jollekin voi toki olla vaikea ymmärtää sitä, että ajatellaan pidemmällekin tulevaisuuteen ja vaikka ei olisikaan rahasta kiinni ja äiti vain haluaisi myös tehdä töitä (happy mum, happy child), ei se ole heidän asiansa antaa omia mielipiteitään. 😀 Ja jeps, kyllä varmasti tulee jotain kuvamatskua häistäkin! <3

Huh huh, LLL:n kommentti on kyllä todella kapeakatseinen ja lyhytnäköinen. Meillä tyttö meni päiväkotiin 1,5 vuotiaana. Minä ainakin olen todella tyytyväinen nyt 3v lapseni saamaan hoitoon päiväkodissa ja kaikkiin niihin virikkeisiin, joita siellä on tarjolla (kavereita, pelejä, leikkejä, askartelua, jumppatuokioita, musiikkia jne jne). Itse en ikinä saisi kaikkea tuota tarjottua kotona, kun ns huushollin pyörittämiseen ja ruuanlaittoon yms menee myös oma aikansa. Lapsen hoidon lisäksi. Opiskelen yliopistossa ja minä ainakin koen, että annan mallin myös lapselleni (vaikka pieni vielä onkin) siitä, että koulutus ja sivistys on tärkeää. En pystyisi opiskelemaan, jos lapsi olisi 7 päivänä viikossa kotona. Nyt hän on päiväkodissa 3-4 päivänä viikossa, enkä todellakaan pode huonoa omaa tuntoa tästä. Mies on töissä. Koen, että teen tässä tulevaisuutta sekä itselleni mutta myös lapselleni.Ei se yhteiskunta niin pyöri, että kaikki on vaan kotona kunnes lapset ovat rippikouluiässä! UGH!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä