Yleinen 23.1.2018
TEKSTI Xenia

Laidasta laitaan ja takaisin

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

IMG_0452IMG_0413

Mistähän sitä edes alottaisi. Tässä tuntuu vuorokaudet vilisevän silmissä ja kun tänne pääsee taas pitkästä aikaa, on tilanteet muuttunut edeltävästä kerrasta ihan päälaelleen. Vauvavuosi todella on yhtä suurta myräkkää eikä todellakaan mitään tasaista arkea.<3

Viime kerralla puhuin siitä kuinka olen nukkunut poika kainalossa muutamana yönä, mutta arvatkaa vaan toimiko se sit sen jälkeen? No ei tietenkään!

Sen sijaan, että poika olisi rauhoittunut mun kainaloon, möyrittiin siellä enemmän kuin omassa sängyssä ja herkkäunisena (sekä minä että poika) taisimme yhtenä yönä olla hereillä melkein kolme tuntia putkeen. Siinä muuten kävi mielessä, että miten tuo poika on niin kovin taitava valvomaan öisin kun päivisin alkaa yleensä väsyttää ihan viimeistään siinä 2.5 h:n jälkeen? 😀

Noh, päädyimme sit siihen, että ehkä tämä vaihe liittyy enemmänkin hampaisiin ja siihen että konttaus on kivaa ja pistettiin poika omaan sänkyynsä. Seuraavana yönä juostiinkin sit siellä pistämässä kundille tuttia suuhun vajaan tunnin välein kun herra halusi sitä repiä pois suusta, muttei jaksanut laittaa itse takaisin. Varsinainen laiskimus tuo poikani. <3

Noh, mä sain sit eilen aamulla tarpeekseni kun silmät ristissä yritin tehdä töitä ja päätin, että tutti lähtee kävelemään täältä nyt ihan lopullisesti. Kerranhan jo siitä vieroitettiin mutta heikkona hetkenä päädyttiin takaisin ja hetken aikaa jo näytti siltä, että se olisi oiva apukeino, mutta ei. Pojan kohdalla se aiheuttaa enemmän heräämistä ja valvomista, kuin mitä koko tutin idea on, joten eihän siinä mitään järkeä ole. Viime yönä olin ihan järkyttynyt kun poika heräsi vasta kahdelta ekan kerran (6 tuntia unta takana) ja silloin kyllä sit kiukuteltiin aika pitkään, mutta sit nukuttiin kasiin asti putkeen. Eli yhdellä heräämisellä mentiin, jes!

Tämän ikäinen lapsi unohtaa tutin niin nopeasti, että jo pelkästään se, että oli nukkunut eiliset päikkärit ilman sitä, auttoi paljon. Mielenkiinnolla odotan mitä tämä ilta tuo tullessaan. Varmaan 20 herätystä kun nyt pääsin täällä kehumaan. Välillä tuntuu nimittäin melkein siltä kuin tuo pienin kävisi salaa lukemassa täällä ja päättäisi sit ottaa meikäläiseltä luulot pois.

Oletteko muuten lukeneet blogikollegani Irenen kirjaa ”hullu kuin äidiksi tullut”? Just sain loppuun ja voi vitsit miten huikea se olikin. Vaikeita aiheita, joista pitäisi puhua niin paljon enemmän.

On ihan ok olla väsynyt ja puhua siitä. Vauva-arki on ihanaa ja palkitsevaa, mutta välillä myös todella uuvuttavaa. Miten kiitollinen olenkin siitä, että meillä on apukäsiä. Vaikka enpä mä kyllä varmaan olisi niitä pyytänyt, ellen olisi päätynyt tekemään kokopäivätyötä. Onni siis, että siihen päätin ryhtyä!<3 Omalla kohdalla se, että on ollut tehtävä töitä on tuonut aina sen oman stressitekijänsä pikkuvauva-arkeen. Vaikka työtäni rakastankin, se on jotenkin ollut vähän ahdistavaa kun on ollut jo lapsessa kädet ihan täynnä. Pienen vauvan äitinä olo kun ihan tosissaan on työ itsessään siinä missä muukin. 🙂

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille! Kuten kuvista voitte huomata, meidän lapsukaiset tykkää toisistaan paljon! Ja poika pääsi ekaa kertaa pulkalla ajelemaan. Silmät oli pyöreät kuin mitkä, ei vissiin ihan tajunnut mitä on tapahtumassa. Liikuttavaa!<3 Mun pieni ei olekaan ihan niin pieni enää. Tällä viikolla jo 7 kk!!!! <3

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

Sepä juuri!<3 Tsemppiä ja jaksamista sinne!<3

1 vastaus

Vertaistuki <3 t. Väsynyt mutta erittäin onnellinen äiti

1 vastaus

Sepä juuri!<3 Tsemppiä ja jaksamista sinne!<3

1 vastaus

Olisikohan mahdollista vinkata instagrammin puolella, kun on tullut uusi postaus? 🙂

Ihania lapsia teillä! On mielenkiintoista lukea näin perheellisenä samassa elämäntilanteessa olevan äidin ajatuksia.

1 vastaus

Toki, yleensä linkkailen faceen, mutta jostain syystä tämän unohdin. Mummy brain pahimmillaan! 😀

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Baby bear
Perheemme ja erityisesti tyttäremme arkea huumorilla höystettynä. Lue myös Xenia's Day -blogiani Annassa! contact: xeniablogi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Meidän vierashuone nyt blogissa!☺️linkki profiilissa!😘 ihanaa alkavaa viikonloppua!!❤️ #interior #scandinavianhome #home #homedecor #questroom

xeniasday

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: