Äitiasiaa 6.2.2017
TEKSTI Xenia

Liian suloista

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

P2020097P2020095P2020091

Tytön letkautuksista vauvanvaatteiden maailmaan. Minä ihan vahingossa saatoin nimittäin hullaantua sekä Lindexillä, että Hennesillä ja ostin pari asukokonaisuutta silmällä pitäen tietysti sitä aikaa milloin vauva syntyy, ja sitä, ettei vielä olla kovinkaan varmoja siitä tuleeko meille tyttö vai poika!

Ahh, nää on niin ihanan pieniä ja suloisia ja vauva-aikana aion ehdottomasti ottaa kaiken irti valkoisten vaatteiden käytöstä, se on nimittäin niin, että siinä vaiheessa kun alkaa porkkanasoseet maistumaan ja lähdetään liikkeelle, voi valkoiset vaatteet unohtaa ainakin meidän kohdalla hetkeksi! 😀

Mietiskelin tuossa juuri, että laskettuaika osuu aikalailla vuoden potentiaalisesti kuumimpaan ajankohtaan, mutta missään hellevaatteissa ei vastasyntynyttä kotiin kanneta. Lämmönsäätely loistaa vastasyntyneellä vielä poissaolollaan, joten eikös se periaate mene niin, että yksi kerros enemmän kuin aikuisella? Todella kuumalla ilmalla on varmaan paras vaihtoehto ihan puuvillainen body ja potkuhousut, sukat ja ohut pipo ja sit hieman viileämmällä lisäkerros päälle. Tokihan sen sopivan määrän huomaa niskaa kokeilemalla, mutta olen näitä mietiskellyt jo sitä silmällä pitäen mitä kannattaa ostaa etukäteen.

Pakko muuten sanoa että tuo pastellinen, keväinen vihreä on aivan mielettömän kaunis väri! Niin kaunis, että samaa sarjaa tuli ostettua niin bodyssä, potkuhousuissa kuin pyjamassa ja piponakin. Parit ihanan pehmoiset ja niiiiiin pienet sukatkin lähti matkaan tuon kätevän kietaisumallisen collegepaidan lisäksi. Yritän kaikki suloiset vaatteet nähdessäni pitää aina mielessäni sen, että materiaali ja vaatteet käytännöllisyys menee kaiken ohi ja vaikka olisi kuinka kaunis juttu, en aio sellaista hankkia jos tiedän sen tarpeettomaksi. Jos meille tulisi tyttö, en esim ostaisi mekkoja ennen kuin hän seisoisi, paitsi ehkä nimiäisiin tai vastaaviin juhliin. Esikoisella niitä on ollut ja vasta nyt niitä käytetään ja itseasiassa päivittäin kun hän nyt sattuu niitä rakastamaan. Onneksi saan sentään ilman suurempaa riitaa laitettua alle paksut leggingsit ja joskus jopa pitkähihaiset t-paidan. 😀 Kaikki pysyvät tyytyväisinä!

Tyttäremme oli muuten launtaista sunnuntaihin hoidossa isovanhempien luona ja hyvä kun saatiin häntä kirveelläkään eilen kotiin. Olivat tehneet yhdessä pastaa, syönee, käyneet pulkkailemassa ja hyppimässä lumikasoissa ja leikkineet kaikkea maan ja taivaan väliltä. Eilen tulikin uni todella helposti, taisi verottaa voimia!<3

Tämä mahassa kasvava pienempi on puolestaan ollut aina vain enenevässä määrin enemmän ”esillä”. Voimaa tulee lisää päivittäin ja potkut ja möyrintä jo huomattavasti selkeämpää kuin muutama viikko sitten. Välillä on tosi epämiellyttävä olo kun vauva yrittää työntää itseään tuonne oikealle, tuntuu jotenkin oudolta kun vatsa pullottaa sivulle oikein urakalla ja on muutenkin sellainen fiilis että vatsa on tässä viimeisen viikon aikana oikein venynyt ja paukkunut. Nyt taitaakin olla se vaihe kun massaa otetaan nopeaa vauhtia, tämän viikon lopussa nimittäin pituutta on noin puolet syntymäpituudesta siinä missä painoa vasta kymmenesosa. Nälkä on kyllä koko ajan ihan yhtä suurena läsnä, mutta yhtä isoja aterioita ei voi enää syödä. Viikonloppuna juhlittujen häidenkin jälkeen oli kyllä melkoiset närästysvaivat, että ehkä ihan hyvä ettei joulu osu enää tuohon toiselle puoliskolle.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille, siellä on muuten aivan ihana ilma: sopivasti pakkasta ja lunta leijailee alas!<3 Ei voi valittaa! 🙂

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (16)

Asiat eivät tosiaan ole aina ihan niin yksinkertaisia kuin mitä ehkä kuvittelisi! <3 Meillä kyllä hartaasti toivottiin ja vaikka aikaa ei mennytkään kuin hippasen vajaa vuosi, mahtui tuohon silti suuria surun ja pelon tunteita kun keho ei toiminut vaikka mitä lääkkeitä oli käytössä. Jos joku tästä saa vertaistukea niin hyvä!<3 Lindex tosiaan on ihana, lastenvaatteiden puolelta mun lemppari Suomessa<3




0
1 vastaus

Aivan samat vaatteet löytyy täältä ostettuna tulokkaalle! 😀




0
1 vastaus

Niin suloisia!<3




0
1 vastaus

Ihania juttuja olet löytänyt! Ja saman ohjeistuksen olen minäkin kuullut, eli että vastasyntyneelle yksi kerros enemmän kuin itselle. Toki näissäkin on vauvakohtaisia eroja mutta tuo on hyvä perusohje kunnes oppii omaa vauvaansa paremmin tuntemaan 🙂

Mekoista muuten tuli mieleeni, että olen nähnyt semmoisia mekko-bodeja, jotka näyttivät tosi kätsyiltä. Esim. Mololla niitä näytti olevan suloisissa eläinkuoseissa. Meillä on poika, joten itse olen päässyt vain ihastelemaan 😀




0
1 vastaus

No noi mekkobodyt kieltämättä kuulostaa kätevältä, mekossa kun ongelma nimenoaman se, että se nousee tuollaisella makaavalla pötkylällä aina korviin, mutta tuossahan sellaista ongelmaa ei ole! 🙂




0
1 vastaus

Nallenkorvaiset hupparit ovat niin ihania!
http://westendmum.fi




0
1 vastaus

Niin on!<3




0
1 vastaus

Voi miten söpöjä vaatteita!!




0
1 vastaus

Eikö!?! <3




0
1 vastaus

Juuri ihastelin lindexin nettikaupasta tuota ihanan keväisen vihreää paitaa! Pitää varmaan käydä se viikonloppuna hakemassa tytölle. 🙂
Aina yhtä ihanaa, kun kauppoihin alkaa ilmestyä kevätmallistot, pääsee jo haaveilemaan ilmojen lämpenemisestä ja kesän tulosta!<3




0
1 vastaus

Se on niin suloinen ja matsku on ihanaa! 🙂 Olen samaa mieltä, kevätmallistoissa on sitä jotain aina pimeän talven jälkeen!<3




0
1 vastaus

Voi miten ihania!! Milloin teillä on rakenneultra? Sopii kyllä kummallekin nuo vaatteet 🙂




0
1 vastaus

Ensi viikolla! Katsotaan saadaanko selvyys vai ei!<3




0
1 vastaus

Meidän esikoinen syntyi syksyllä ja uusin tulokas tuossa vuodenvaihteessa. Olin molempien kanssa varautunut moneen vaatekerrokseen ja paksuja haalareita ja fleecehalareita jne. mutta molemmat ovat osottautuneet todella lämminverisiksi sillä jo yhdestä kerrastosta hiki lentää 😀




0
1 vastaus

Meillä tyttö oli kans kuumakalle! Katsotaan miten tämä pienokainen sit!<3




0
1 vastaus

Hei ja onnea raskaudesta! Täällä odotellaan ensimmäistä viikolla 20. Mukavaa, että joku tuo blogissa esiin sitä näkökulmaa, kun raskaus ei alakaan ”ekasta kierrosta yllättäen”. Minullakin on monirakkulaiset munasarjat ja plussaa odoteltiin vuosi, ja tuohon aikaan mahtui kymmenen kiertoa. Minä ovuloin siis välillä vain joka toisessa kierrossa. Kaikki muut tuntuivat sikiävän tuosta noin vaan, vaikka meillä on moneen muuhun pariskuntaan verrattuna tosi terveelliset elämäntavat.

Lindexillä on aivan ihania vaatteita nykyään lapsille! Olen ostanut sieltä alennuksesta sukupuolineutraaleja vauvanvaatteita.




0
1 vastaus

Asiat eivät tosiaan ole aina ihan niin yksinkertaisia kuin mitä ehkä kuvittelisi! <3 Meillä kyllä hartaasti toivottiin ja vaikka aikaa ei mennytkään kuin hippasen vajaa vuosi, mahtui tuohon silti suuria surun ja pelon tunteita kun keho ei toiminut vaikka mitä lääkkeitä oli käytössä. Jos joku tästä saa vertaistukea niin hyvä!<3 Lindex tosiaan on ihana, lastenvaatteiden puolelta mun lemppari Suomessa<3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: