Yleinen 7.11.2016
TEKSTI Xenia

Mitä Onni on?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Mitä onni on? Se on sitä kun on rakkaita ihmisiä ympärillä, katto pään päällä ja vatsa täynnä. Onneen ei tarvita miljoonia tai mitään älyttömyyksiä, vaan sitä voi lisätä pienillä asioilla.

Ruoka on aina ollut mulle ennenkaikkea nautinto ja luulenpa, että tyttärestämme kasvaa samanlainen. Pyrimme syömään aina yhdessä, mutta välillä kiireen keskellä ja etenkin matkustellessa ja liikkeellä ollessa kaipailen hyviä ja nopeita vaihtoehtoja välipaloiksi.

Valion ”Onni tulee läheltä” -kampanjasta kuullessani vastasin epäilemättä myöntävästi ja saimme sen myötä kokeiluun Onni -tuoteperheeseen kuuluvia maistuvia ja heti käyttövalmiita puuroja ja herkullisia jugurtti- ja rahkavälipaloja. Turengissa valmistettuihin Valio Onni -tuotteisiin käytetään tuoretta suomalaista maitoa ja täysjyväviljaa, ilman mitään lisäaineita.

PA180008

Liikkeellä ollessa mulla on aina muutama juttu laukussa tyttöä varten. Ensinnäkin välipalaa ja toisekseen juotavaa. Nämä purkit ovat käteviä siitä, että niissä on suljettava korkki ja mikä parasta, ne ovat myös kierrätettävää matskua. Sinne menee pahviroskikseen maitotölkkien ja muun pahvin kanssa! Välipalana nämä toimivat hyvin ja lisäksi vaikka pari pähkinää ja/tai rusinaa ja lapsi pysyy tyytyväisenä ja siinä samalla muuten myös vanhemmat!

PA180025

Tytön lempparit näistä Valio Onni rahka- ja jugurttivälipaloista ovat ehdottomasti Persikkarahka ja Mustikka&kaurajugurtti. Maku on näissä todella hyvä myös aikuiseen suuhun eli jos lapselta jää yli, ei ainakaan meidän perheessä mene hukkaan.

PA180041

Lisäksi Valion Onni -sarjaan kuuluu heti käyttövalmiita puuroja, jotka ovat mitä paras juttu esimerkiksi mökille lähtiessä, lentokoneessa, matkustellessa tai muuten vaan kiireen yllättäessä, niitä ei nimittäin tarvitse edes lämmittää, jos ei siihen ole mahdollisuutta. Mä uskon aina siihen että kannan mukanani vähän liikaa kuin liian vähän välipaloja. Tällaisen eri uhmavaiheita läpikäyvän kaksivuotiaan kiukut kun yleensä tulee nimenomaan nälästä ja/tai väsymyksestä. Jos kiukkuun voi siis vaikuttaa jo etukäteen, miksipäs ei! 🙂

Oletteko te kokeilleet näitä tuotteita?

Yhteistyössä Valio

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Hei! Meillä on myös tykätty Onni -tuotteista 🙂 Ja kun välillä on kausia, jolloin itsetehty kaurapuuro ei illalla uppoa pieneen sankariin, niin meillä on aina kaapissa noita Onni-puuroja. Ne kyllä uppoavat pieneen suuhun 😀

1 vastaus

Hei! Meillä on myös tykätty Onni -tuotteista 🙂 Ja kun välillä on kausia, jolloin itsetehty kaurapuuro ei illalla uppoa pieneen sankariin, niin meillä on aina kaapissa noita Onni-puuroja. Ne kyllä uppoavat pieneen suuhun 😀

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Baby bear
Perheemme ja erityisesti tyttäremme arkea huumorilla höystettynä. Lue myös Xenia's Day -blogiani Annassa! contact: xeniablogi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Lelujen säilytyksestä juttua baby bearin puolella!☺️👶🏼👧🏼 #toybox

xeniasday

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: