Yleinen 2.3.2015
TEKSTI Xenia

Pikkuinen sairaana

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Ihmettelin lauantai aamuna kun tyttö ei totuttuun tapaansa ollut herättänyt meitä puoli kahdeksaan mennessä vaan veteli edelleen sikeitä puoli yhdeksältä. Tytön herättyä nostin hänet sängystä ja tunsin saman tien että tyttö tuntuu normaalia lämpimämmältä ja mittari näyttikin tuossa vaiheessa noin 39 astetta. Eikun siis kevyet vaatteet päälle ja juomaa ja ja ruokaa napaan ja tyttö oli tuosta lämmöstä huolimatta hyvin virkeä ja leikkikin (tosin paikallaan). Panadol auttoi sekin asiaa (mitä tekisikään ilman tuota makeaa litkua) ja kuume laski hyvin iltaa kohti. Sunnuntaina lämpö oli ihan normaali mutta nousi iltapäivästä taas tuonne 39 asteeseen, mutta se mikä ihmetyttää on ettei tytöllä ole mitään muita flunssan oireita. Ei nuhaa, ei itkuisuutta, ei mitään. Lämpöä vain. No, juttelin äitini kanssa joka ehdotti että josko tytöllä olisi niin sanottu Vauvarokko tai Kolmen päivän kuumeeksi kutsuttu virustauti. Kuulostaa pahalta mutta on täysin harmiton juttu joka leviää todella helposti ja esiintyy yleensä 6-24 kk ikäisillä lapsilla. Siihen liittyy melko korkea kuume lapsen ollessa muuten melko hyvinvoiva (ärtyisyys toki kuuluu asiaan). 11007721_916786231674066_7367896846699649935_n Joka tapauksessa, jotenkin melkein huvittaa kuitenkin tämä sairauden ajankohta, meillä kun olis torstaina tuo lähtö matkalle ja nyt saadaan jännittää tuleeko siitä mitään (toki ajankohtaa voi muuttaa). Iltapäiväksi on nyt varattu lääkäri jotta tsekataan varmuudeksi korvat, jotta tulehdus voidaan sulkea pois. Arvatkaa muuten milloin viimeksi käytiin lääkärissä? No, päivä ennen Englannin matkaa, eli tämä näyttää muodostuvan oikeaksi perinteeksi! 🙂 Ensimmäistä kertaa ollaan siis täällä kipeänä ja jotenkin ollut kauhean ihanaa kun sai tytölle pedattu tuohon viereen oman pikkupedin ja hän leikki siinä pehmoleluillaan. Yleensähän hän on kuin duracellpupu ja kipeänäkin hyvin aktiivinen mutta toki rauhallisempi normaaliin itseensä verrattuna. Että sellaisia viikonloppukuulumisia täällä, toivottavasti tänään ei nouse enää lämpö ja tyttö paranisi, meillä kun odotetaan ihan valtavasti sitä että päästäisiin polskimaan uima-altaassa auringon alla!! 🙂

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Baby bear
Perheemme ja erityisesti tyttäremme arkea huumorilla höystettynä. Lue myös Xenia's Day -blogiani Annassa! contact: xeniablogi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Beautiful Sutivan!😍 #bracisland #croatia

xeniasday

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: