Yleinen 9.9.2014
TEKSTI Xenia

Raskaus kuukausi kuukaudelta

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Nyt jälkikäteen voi sanoa, että raskaus meni todella nopeasti vaikka sitä jossain vaiheessa meinasikin epätoivo tulla jo siihen odottamiseen – varsinkin viimeisinä viikkoina. Kaiken kaikkiaan mulla oli kuitenkin suhteellisen ”helppo” raskaus, suuria vaivoja ei ollut ja pystyin jotakuinkin tekemään kaikkea mitä aina ennenkin. Koin jo heinäkuussa ovulaation aikaan todella outoja oireita. Koska oma taustani on mitä on, en tiennyt miltä se ovulaatio tuntuu ja epäilin jo tuolloin olevani raskaana. Mulla oli huono olo, kauhea kuumuus ja olin todella kiukkuinen. Ajattelin myös, että kyseessä olisivat PMS – oireet, mutta kun tuo fiilis vain jatkui ja jatkui oireiden samalla lisääntyessä muun muassa järjettömällä rintojen arkuudella ja väsymyksellä, päätin sitten tehdä 5.8 testin. Mulle se raskaustestin toinen viiva oli kuitenkin liian vaalea, joten tein tuossa viikolla ihan älyttömän määrän testejä, jotka sitten tuosta aina voimistuivat. Olin siis testin tehdessäni viidennellä viikolla raskaana.

IMG_4048

Ensimmäinen testini, jossa tuo toinen viiva mukamas ”haalea”. Taisin googletella ihan liikaa ja lukea kaiken maailman jutut istukkahormonin määrän kasvusta raskauden alussa.

P1010496

Päivä sen jälkeen kun olin raskaustestin tehnyt. Meillä oli aivan ihana salaisuus!

Muistan fiilikset noihin aikoihin. Meillä oli suuren suuri salaisuus, ja sen pitäminen oli todella haastavaa, sitä kun olisi samaan aikaan halunnut toitottaa koko maailmalle kuinka iloinen tästä pienestä ihmisenalusta onkaan. Oireet sen kuin pahenivat, aamupahoinvointia ei juurikaan ollut, mutta se nälkä ja väsymys olivat jotain järjetöntä. Olisin voinut nukkua koko ajan!
P1010027

Koko ajan oli turvonnut olo, mutta emme olleet vielä kertoneet ilouutisesta kovinkaan monelle.Tässä viikolla 9.

Ensimmäinen julkinen ultramme, niin sanottu niskapoimu-ultra oli raskausviikolla 12 ja silloin vasta toden teolla ymmärsimme, että hei, tuo pieni asia sisälläni on ihan oikeasti meille syntymässä. Näimme kuinka hän  pomppi siellä masussani ja kaikki oli muutenkin ultran mukaan hyvin – tosin saimme kuulla, että istukkani oli hyvin alhaalla (ns eteisistukka) ja minua kehoitettiin varomaan kaikkea raskasta. Noin viikko julkisen ultran jälkeen aloin vuotamaan verta (en pahasti, mutta tarpeeksi pahasti, jotta sitä pelästyisi) ja kävimme yksityisellä tarkastuksessa. Kaikki oli onneksi hyvin, mutta tästä pelästyneenä otin hyvin rauhallisesti ja lopetin salilla käymisen. Liikuntaa sain kyllä harrastaa, mutta lääkärin mukaan kävely saa riittää – ja sitä tulikin tehtyä ihan tuonne viimeisille metreille asti!:) Syyskuussa päätimme että on aika pistää asuntoni myyntiin ja katsoa isompaa yhteistä asuntoa. Ajattelimme, että Porvoo on meille hyvä paikka, koska olen sieltä kotoisin ja perheeni asuu siellä – onhan se kuitenkin ihanaa, että isovanhemmat ovat mahdollisimman lähellä. Asunto meni kuin menikin hyvin kaupaksi ja löysimme ihanan asunnon Porvoosta. Muutto ajoittui tuonne lokakuun loppuun kun olin 16:lla viikolla raskaana ja muistan silloin autoa ajaessani tunteneeni vauvan ensimmäiset liikkeet. Se tuntui hassulta kuplinnalta, ihan kuin joku kutittaisi vatsaa sisältäpäin.
IMG_4602

Masu alkoi näkymään marraskuussa, tämä kuva marraskuun lopulta kun olin 20:llä viikolla raskaana

Aluksi liikkeitä tunsin ihan harvakseltaan, mutta pari viikkoa myöhemmin niitä tulikin jo paljon enemmän! 🙂 Ostimme muuten joskus pari viikkoa ennen muuttoa meille kotidoplerin jonka avulla saatoimme kuunnelle pikkuisen sydämen sykettä ihan kotioloissakin. Aina jos stressi iski rauhoitinkin hermojani tuon laitteen avulla – siitä tosiaan oli meille paljon hyötyä! 🙂 Tuo alkupuolisko raskaudesta meni syystäkin kauheaa vauhtia. Alkujännitys, muutto jne pitivät huolen siitä että tekemistä oli ihan riittämiin. Lisäksi meille tuli pieni koiranpentu Max joulukuun alussa joka sai osakseen minun kasvaneen hoivaviettini. Saimme tästä päätöksestämme silloin paljon kyseenalaistavaa kommenttia osaksemme toisen blogini lukijoilta, mutta pysyimme päätöksessämme ja onneksi näin – en nimittäin edes osaisi kuvitella mitä arki olisikaan ilman tuota iloista labradorinnoutajaamme. Joulu tuli ja meni ja minun 25-vuotis syntymäpäiväni siinä samalla. Hassua olikin että täytin samana päivänä 25 vuotta kun 25:s raskausviikkoni alkoi. Tuossa vaiheessa tuntui jotenkin todella helpottavalta että ollaan jo näin pitkällä, pienellä kun olisi jo vatsan ulkopuolellakin mahdollisuudet elämään.
P1010010

Tässä jo viikolla 30 eikä maha näkynyt tällaisten löysempien vaatteiden alta juuri ollenkaan vaikka kasvoikin jo huimaa vauhtia.

P1010036

Tämä kuva otettu viikon 31 alussa eli kyllä se maha sieltä löytyikin. Kylläpä tulee tätä ikävä! 🙂

Mulla ei raskausmaha tosissaan alkanut näkyä kun vasta siinä puolivälin tienoilla. Sitä ennen olin kylläkin turvonnut, mutta se olisi mennyt ihan vain lihomisen piikkiin (haha, ja tuolla ruokahalulla varmaan osittain siitäkin oli kysymys). Kaihoisasti katsoin masua aina viikottain peilistä ja odotin sen kasvamista – olin melkein kateellinen niille joilla vauvamaha näkyy jo tuossa vaiheessa ihan kunnolla. No, nopeastihan se omakin masu siitä kasvoi ja ei ollut enää epäselvyyttä siitä mistä tämä pyöristymiseni johtui. Potkut tuntuivat päivittäin ja tyttö oli jo mahassa aikamoinen vilperi – venytteli jalkojaan kylkeäni vasten ja pyöri mahassa kuin mikäkin marakatti.
P1010097

Tässä viikolla 33-34. Vatsa tuntui jo todella isolta, vaikka aika siro vielä olikin! 🙂

Tammikuun lopussa meillä oli kontrolliultra tuosta eteisistukasta ja saimme kuulla, että istukka on noussut eikä ole enää kohdunsuun edessä. Tämä oli meille ilouutinen koska eteisistukka estäisi luonnollisen synnytyksen. Vauva oli tuolloin arviolta 1358 g ja kasvoi hyvin. Viimeinen kolmannes meni muutenkin loistavasti. Olin kohtuullisen energinen, liikuin paljon ja valmistelimme samalla kotia uutta tulokasta varten. Kävin neuvolassa aina useammin ja kaikki näytti hyvältä – vauva kasvoi ja minäkin voin kaikkien mittausten mukaan hyvin.
P1010345

Kuukausi ennen laskettua aikaa ja joissain kuvissa masua ei edes huomannut. Minä, joka olin aina ihaillut oikein isoja vauvamahoja tajusin että sellaista mulle tuskin tulee..

3.4, viikkoa ennen laskettua aikaa meille jäi kuitenkin neuvolassa epäselväksi se, onko vauva kääntynyt raivotarjonnasta pois ja sain lähetteen sairaalaan kontrolliultraan. 4.4 sitten ultrattiin jossa kävi ilmi, että kyllä se vauva siellä edelleen oleskeli pää alas päin, oli vain jo niin ”lähtökuopissaan”, ettei päätä enää vatsan päältä tuntenut. Tuolloin kohdunsuuni oli jo pehmeä ja kohdunkaulaa jäljellä enää 1cm ja lääkäri sanoikin, että ihmettelee jos menee lasketun ajan yli.
P1010118

kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Hormoniviiva mulla oli melkein koko raskausajan ja on muuten edelleen…

Tuolla viikolla koin harjoitussupistuksia aina enenevässä määrin ja olimmekin koko ajan innoissamme arvioimassa että koska se vauva nyt syntyykään. Pettymyksekseni ei vauvaa kuitenkaan näkynyt ja 9.4, päivää ennen laskettua aikaa kävin vielä neuvolassa jossa kerroin, että tänään on ollut paljon tiukempia harjoitussupistuksia ja neuvolan täti vielä sanoi, että ehkä se synnytys alkaakin tänään. No, ei sinä päivänä, mutta seuraavan päivän aamuyöstä.
P1010225

Viimeinen asu vauvamahan kanssa, otettu kaksi päivää ennen tyttäremme syntymää.

IMG_5403

Viimeinen kuva vauvamahasta, otettu päivää ennen tyttäremme syntymää. Tossa vaiheessa olo oli jokseenkin pinkeä, ja siltä muuten kyllä näyttääkin.

Viikko ennen vauvan syntymää oli annettu 3.3 kilon painoarvio ja lääkäri sanoi, että todennäköisesti vauva on laskettuna aikana hieman alle 3.5 kiloa. No, hiukan sirompi tapaushan hän oli kymmenen grammaa yli kolmen kilon mitoillaan, mutta muuten ultrat olivat tarjonneet kyllä hyvinkin reaalista kuvaa kropan mallista aina kasvoihin asti. Kurkin silloin vauvan syntymän jälkeen niitä Femedasta saamiamme ultrakuvia ja ihan selkeästi on tyttäremme ollut hyvin samannäköinen jo tuolloin ennen 20:ntä raskausviikkoa. Kaikkea sitä keksitäänkin! 🙂 Painoa mulle tuli raskausaikana 13,5 kiloa jotka sulivat kahdessa kuukaudessa ilman mitään vippaskonsteja. Imetin ja ruoka maistui todella hyvin, mutta heti kun painoni oli raskautta edeltävissä lukemissa, alkoi maito käymään vähiin ja hyvin vetiseksi. Ruuan määränkään lisääminen ei auttanut, joten noilla raskauskiloilla ihan tosisssaan on hyvin tärkeä tehtävä! Imetyksestä ja sen loppumisesta muuten tulee lisää juttua, uskoisin että se kiinnostaa monia! 🙂 Tulipa haikea olo kun näitä kuvia katsoo, niin uskomatonta, että pieni ihminen saa alkunsa kahdesta minimaalisesta solusta ja kasvaa mahassa kunnes tulee meitä tänne maailmaan ilostuttamaan. Vaikka kyse on todella luonnollisesta asiasta en vain voi olla hämmästelemättä sitä mihin kroppa pystyykään. Minä opin itsestäni noina yhdeksänä kuukautena paljon ja olen nykyisin paljon armollisempi itseäni ja kehoani kohtaan – onhan se kuitenkin käynyt läpi paljon muutoksia ja suonut meille uuden elämän. Toivottavasti saan kokea raskauden vielä uudelleen jonain päivänä!<3
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Baby bear
Perheemme ja erityisesti tyttäremme arkea huumorilla höystettynä. Lue myös Xenia's Day -blogiani Annassa! contact: xeniablogi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • These women!🙌🏻I got lucky❤️

xeniasday

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: