Yleinen 4.6.2016
TEKSTI Xenia

Miten reagoida uhmaikäisen raivareihin?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

En tiedä mikä tällä viikolla on ollut meneillään. Liittyykö jotenkin kuumuuteen ja siihen ettei uni ole ollut yhtä laadukasta ja sitä myöten tyttö on ehkä ollut hieman väsynyt, mutta ollaan saatu kokea melkoisia kiukkukohtauksia. Sellaisia jotka ovat kestäneet jopa tunnin ja yhtenä päivänä mun oli jopa googletettava että mikä lähestymistapa olisi järkevin. Mennäkö rauhoittelemaan vai antaako vain olla ja pysyä tyynenä.

Ongelmana ensimmäisessä vaihtoehdossa on se, että jos tyttö on vaikka hetken hiljaa (ja kuulostelee ollaanko tulossa) ja menen hänen luokseen, alkaa sama kiukuttelu uudestaan. Kyseessä siis puhtaasti mielenosoitus siitä ettei joku asia mennyt hänen toivomallaan tavalla (lelu ei toimi niinkuin pitää / minä käsken syömään vaikkei hän vielä haluaisi jne). Lopulta päädyin siihen että ilmeisesti meidän tytön osalta paras ratkaisu on ns jättää hänet hetkeksi rauhaan ja jatkaa omia toimia ja mennä sit kun aika on oikea hänen luokseen. Eilen esimerkiksi tyttö halusikin lopulta tulla halaamaan kun oli tarpeeksi kiukutellut vaikka 10 minuuttia aiemmin oli vain suuttunut entistä enemmän mennessäni hänen luoksensa. Hän ei silti halua itse ottaa sitä ensimmäistä askelta, on ilmeisesti liian ylpeä siihen tai sitten häntä yhtäkkiä hieman hävettääkin hetkeä aiempi käytöksensä. Vaikea sanoa.

IMG_0914

Mutta siis, sanoisin että on todella haastavaa lukea uhmaikäisen käytöstä. Kun hyvinä hetkinä ollaan kuin aurinko ja huonoina hetkinä kaikki on todella huonosti ja sen voi laukaista ihan mikä tahansa pienikin juttu. Eilen meillä oli yhteensä kolme kiukkukohtausta ja viimeisen aikana toistelin mielessäni että tämä on täysin normaalia. Nostan kyllä suuresti hattua teille kaikille joilla on vauva mukana tässä uhmaiän keskellä. Ei varmasti helpota asioita!

Oltiin kumpikin eilen siis erityisen hyvällä fiiliksellä kun saatiin tyttö nukkumaan. Mutta kummasti sit taas kun käytiin katsomassa häntä ennen omaa nukkumaanmenoa tuli sellainen fiilis että mikä pieni ihana prinsessa meillä onkaan. Joku niissä nukkuvissa lapsissa vain on niin kaunista. Tai se hetki kun tyttö tuli tänään mammaa hokien aamuseitsemältä meitä herättämään ja tuli viereeni makoilemaan, laittoi kätensä kaulani ympärille ja antoi poskelle pusun. <3 Että kyllä on kaikki sen arvoista vaikka välillä on näitä ”mielenkiintoisia” päiviä.

Minkä te olette kokeneet oikeaksi lähestymistavaksi uhmaikäisen kiukkukohtauksen aikana?

Kuva otettu aikalailla vuosi sitten kun uhmasta ei ollut tietoakaan. Miten tyttö olikin noin pieni verrattuna nykyiseen? <3

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

Meillä 1v10kk poika saa raivareita eniten autoista. Koska ei pääse autoon, koska autosta pitää poistua, koska Duplo-auto on väärää väriä ja kun leikkipuiston autoja ei saakaan kiinni toisiinsa. Välillä meinaa itselläkin mennä hermo! 😀




0
1 vastaus

Uhmaikä osaa olla kyllä haastavaa aikaa! Meilläkin samanikäne tyttö ja pääasiassa kiltti ja ihana ku mikä mutta auta armias ku se paha olo tulee:D joo ja meillä on 1,5 viikon ikänen vauva talossa ni pitää tosissaa muistaa huomioida myös tätä isompaa lasta ja paljon. Pelkäsin että tekee vauvalle jotain suutuspäissään mutta hoitaakin ihan innossaan pientä<3 kiukut tyttö purkaakin sitten isompiin sisaruksiin (4 ja 5 vee) 😀 käy ohimennen kaataan isoveljen ja isosiskon hienot legokyhäelmät ja siitäkö se riemu repeää.;) noo, nää on näitä vaiheita ja niitähän lasten kans riittää.eiköhän uhmaikä joskus lopu:D




0
1 vastaus

Saako neiti raivareita kaupoilla tai muuallakin? Pystytkö suhtautuun ihan iisisti vai alkaako sua nolottaan? Meidän pieni on vielä vauva, mutta nyt jo kauhulla odotan niitä ekoja julkisen paikan raivareita. Tiiän kyllä, että se on ihan hölmö ajatus, ja varmaan ekan raivarin jälkeen koko asia onkin ihan ok. Jännitin myös aikasemmin kauheesti bussilla matkustamista, jos vauva vaikka alkaa itkeä. No nykyään se on jo ihan tuttua juttua ja oon huomannu, ettei se maailma siihen kaatunutkaan, ei vaikka joku pahasti katsoiskin. Toivottavasti sait pointista kiinni.

Ja muuten sanoisin päikkykokemuksella, että riippuu tosi paljon lapsen tempperamentista. Jotkut kaipaa heti lohdutusta ja aikuista lähelle, mutta meidän viime vuoden ryhmässä oli yks tempperamenttinen vajaa 3vee neiti, jonka raivarit paisu aivan valtaviksi, jos hälle koitti mennä jutteleen tai rauhoitteleen. Parempi oli antaa kiukuta ja raivota rauhassa ja mennä vasta hetken päästä juttelemaan.
Tota ihanaa uhmaa odotellessa…. 😀




0
1 vastaus

Yksi ystävä, jolla on vauva ja uhmaikäinen, kysyi oikein lastenpsykologilta neuvoa noihin kiukkukohtauksiin. Heillä tosiaan esikoinen saattoi alkaa raivota ihan hallitsemattomasti esim silloin, kun äiti alkoi syöttää vauvaa – ja joskus ihan ilman mitään sen ihmeempää syytä 😀 ne kohtaukset kestivät myös jopa tunnin. Psykologin ohje oli niinkin yksinkertainen kuin RUOKA! Eli rusinoita vaan naamaan niin johan kiukut unohtuu 😉 tätä ei toki kaikkeen voi soveltaa mut lähinnä noihin ”pahimpiin” kohtauksiin kun lapsi raivoaa eikä saa kontaktia .. Tätä meilläkin tämän jälkeen sitten sovellettu .. Ja oi kyllä, uhmatuhma ja vauva on turhan tiukka combo!! Onneks ei kaikkea tiedä etukäteen …




0
1 vastaus

Aktiivinen kuunteleminen, tunteiden sanoittaminen – lapselle kokemus, että häntä ymmärretään ja hänen tunteensa hyväksytään. Se on toiminut parhaiten 2-vuotiaan uhmiksen kanssa. 🙂 Tässä mun mielestä hyvä (pitkä) teksti uhmasta:

http://evolutionaryparenting.com/tantrums-moving-beyond




0
1 vastaus

Hei!

Meillä parhaiten on toiminut juuri tuo tekniikka, että antaa uhmaikäisen raivota ihan rauhassa. Välillä käyn kurkkaamassa/kyselemässä, että harmittaako vielä. Joskus tätä jatkuu hetken ja toisenkin, mutta jossain vaiheessa kiukku laantuu ja tyttö on taas valmis halimaan. Toinen toimiva tekniikka meillä on ollut niinkin simppeli, että siirtää lapsen huomion johonkin mukavaan (siis sellaiseen, josta tiedän lapseni pitävän) sijaistoimintaan. Tämä tosin vaatii itseltä pelisilmää, sillä tietyn pisteen jälkeen tämä ei enää toimi. Tässä on kai sama idea, kun tuossa yhdessä aikaisemmassa kommentissa tuon ruoan antamisen kanssa ( kiukku unohtuu, kun on muuta tekemistä). Itse en tosin lapsen kiukkuun anna mitään herkkua ettei lapselle tule vain sellaista käsitystä, että hän saa palkinnoksi vielä mieleistään syötävää.

Vaikka nämä raivarit koettelevat välillä hermoja niin tärkeetä on kai muistaa se, että niiden avulla lapsi etsii rajojaan ja harjoittelee tunteiden ilmaisua ja tämä on erittäin tärkeää, että kykenee vanhempana ilmaisemaan erilaisia tunteitaan.

Mutta joo, lapset on hyvin erilaisia ja se mikä toimii toisella ei välttämättä toimikaan sitten jollain muulla. Kokeilemalla löytää omalle lapselle parhaiten sopivan tavan. 🙂




0
1 vastaus

Meillä 1v8kk neiti ja viime aikoina noita uhmakiukkuja alkanut tulemaan. Meillä tosi paljon sanotetaan tunteita ja ollaan läsnä kiukkujen aikana. Usein pidän tyttöä sylissä vaikka kuinka huutaisi. Olen se tuvallinen aikuinen, jolle saa näyttää kaikki tunteensa myös ne ikävät. Vaikka en sylissä pitäisi niin olen näköyhteyden päässä kiukkujen aikana. Saa nähdä mihin suuntaan homma lähtee kehittymään, kun tyttö kasvaa. Vielä ei mitään super pitkiä kiukkuja oo tullut, mutta lyhyitä kiukkuja senkin edestä sitten päivän aikana. Ei se kyllä helppoa aina oo uhmaikäsen kanssa.




0
1 vastaus

Kuulostaa ihan – uhmalta 🙂 Niin normaalia ja niin raskasta välillä. Olet saanut hyviä kommentteja. Eipä tuota voi kuin yrittää pysytellä itse rauhallisena (tai huvittumatta salaa), vähän sanoittaa ääneen tilannetta jos saa huudolta suunvuoron (”äiti huomaa, että sinua kiukuttaa tosi paljon/olet tosi vihainen”), olla valmiina sylinä kun tunteet talttuvat. Ja onnitella itseään siitä, että on turvallinen koti lapsen kasvaa, turvalliset vanhemmat! Oma tahto tässä maailassa tarvitaan – hyvä että se kehittyy, kuprujen kautta mutta kuitenkin. Entä onko Maxilla vielä magic touch noissa hetkissä? vai kipittääkö jo syrjemmälle draaman kentältä..? voi parkaisia, molempia!

Vaan noin muuten olen sitä mieltä, että lapset ja koirat – on kuin he hymyilisivät arjessaan pitkin päivää – ja tartuttavat onneksi hymynsä, ilonsa meihinkin, aikuisvakavamielisiin! Meillä myös molempaa sorttia iloa: lapsia ja koiria 🙂 Kesäiloa kaikille!

http://tallessamaailma.blogspot.com




0
1 vastaus

Meillä 1v10kk poika saa raivareita eniten autoista. Koska ei pääse autoon, koska autosta pitää poistua, koska Duplo-auto on väärää väriä ja kun leikkipuiston autoja ei saakaan kiinni toisiinsa. Välillä meinaa itselläkin mennä hermo! 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: