Arki 7.7.2016
TEKSTI Xenia

Sadepäivien tekemistä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tottahan toki sateellakin voi mennä ulos, mutta siellä puistossa ei ole tosiaan ihan yhtä mukavaa kuin aurinkoisilla keleillä. Meillähän on joka tapauksessa pakollisena ulkoiluna aina koiran kävelytykset, mutta sen lisäksi olen yrittänyt keksiä mahdollisimman paljon mukavaa sisätekemistä niille päiville kun vettä tulee kuin saavista kaatamalla.

Nykyisin tytön kärsivällisyys on jo sitä luokkaa että yhteen asiaan jaksaa keskittyä ehkä 15-30 minuuttia. Muovailuvaha on nyt kaikkein kovin juttu ja siitä tehdään vaikka mitä aina madoista (niitä on näkynyt kävelyteillä ja tyttö on obsessed:D) leppäkerttuihin ja palloihin. Pakko myöntää, että minäkin vietän ihan mielellään aikaa muovailuvahan kautta ja on muuten ihan sama asia legojen kanssa. Niiden kautta pääsee hieman nollaamaan omia ajatuksia! 🙂

FullSizeRender-8

Toinen kiva tekeminen on tietenkin legot ja sit leipominen ja ruuanlaitto. Tai noh, tytöllä se on kyllä pikemminkin maistelua, mutta selkeästi tykkää osallistua kodin askareisiin kuten siivoamiseen ja ruuanlaittoon. 🙂

Ja tottahan toki uloskin voi sateella mennä, kunhan on vain asiaankuuluvat varusteet päällä! Kyllä tosin välillä naurattaa kun ollaan lenkillä ja tyttö oikein nauttii sateenropinasta sadesuojan alla rattaissaan ja huutaa aina välillä ohjeita kuten lujempaa, juokse mamma ja niin edelleen. 😀

Mitä te teette sadepäivinä? Vietättekö yhtä paljon aikaa ulkona kuin aurinkoisilla keleillä?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (3)

Meillä ei oo tyttö osaa yksin nukahtaa. Jos on kovin levoton iltaisin eikä muuten rauhotu niin otan syliin ja pidän hellän napakasti kiinni. Yleensä siihen nukahtaa suhteellisen nopeasti, kun ei pääse hääräilemään ympäriinsä. Ikää nyt 1v 10 kk. Nääkin on taas näitä et mikä toimii toisella ei sit toisella välttämättä toimikaan ollenkaan. Meillä nyt tutin pois ottamisen jälkeen venyi nukutukset sinne 30-45 min paikkeille. Toivotaan ettei tuosta enää aika pitene.




0
1 vastaus

Meillä vuosikas tyttö, hänellä on ollut vähän kiukkukautta ilmoilla pari viikkoa ja just kun oli vesisadekelit. Toisaalta eipähän mennyt aurinkoiset kelit kiukutteluun, mutta toisaalta meinas vähän itselläkin pää pehmetä sisälläolosta. Asutaan pikkupaikkakunnalla, joten ei ole esim. mitään ostoskeskuksia tai sisäleikkipuistoja, mihin mennä sadepäiviä kuluttamaan, semmoiset olisi kyllä kivoja! Eilen käytiinkin pieni reissu lähimmässä Ikeassa & kauppakeskuksessa, heti tyttö viihtyi paremmin kun oli paljon katseltavaa ja lapsille paljon leikkialueita ja värikkäitä juttuja. 😀 Tänään onneksi päästiin jo ulos, se tuo kyllä niin paljon rytmiä päivään ja virkistää. 🙂




0
1 vastaus

Me ulkoillaan säällä kuin säällä. Tietysti kunnon sadevaatteet päällä :-). Tänään kerättiin puolilitraa mustikoita ja leikittiin menninkäisiä metsässä, vaikka olikin sateinen ilma.




0
1 vastaus

Meillä ei oo tyttö osaa yksin nukahtaa. Jos on kovin levoton iltaisin eikä muuten rauhotu niin otan syliin ja pidän hellän napakasti kiinni. Yleensä siihen nukahtaa suhteellisen nopeasti, kun ei pääse hääräilemään ympäriinsä. Ikää nyt 1v 10 kk. Nääkin on taas näitä et mikä toimii toisella ei sit toisella välttämättä toimikaan ollenkaan. Meillä nyt tutin pois ottamisen jälkeen venyi nukutukset sinne 30-45 min paikkeille. Toivotaan ettei tuosta enää aika pitene.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: