Yleinen 1.9.2014
TEKSTI Xenia

Synnytyskertomus

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olimme tyttäremme syntymää edellisenä päivänä pitkällä kävelylenkillä ja muistan kuinka vitsailimme, että menipä sitten tämä raskaus yliajalle – prosentuaalisesti kun ei kovinkaan moni synny laskettuna aikana emmekä hetkeäkään uskoneet, että tyttäremme näin tulisi tekemään. Hän kuitenkin yllätti meidät täsmällisyydellään syntymällä laskettuna aikanaan, 10.04.2014, hilkun yli klo 15. Muistan lukeneeni kaiken maailman synnytystä ennakoivista merkeistä ja tutkailin kehoani vähän liiankin paljon siinä kahden viimeisen viikon aikana. Jokaisesta kolotuksesta saa tavalla tai toisella ennusmerkin synnytyksen alkamiselle ja on myönnettävä, että tuli sitä kyllä paljon käveltyäkin tuossa viimeisinä viikkoina mukamas edesauttaakseni synnytyksen alkamista. Mutta, omalta osaltani uskon, että ei siihen mitään vippaskonsteja ole, vauva syntyy kyllä kun on valmis vaikkakin toki se aktiivisena pysyminen takaa hieman pirteämpää mieltä ja antaa muutenkin energiaa tuossa melkoisen kömpelössä olotilassa. 🙂 Joka tapauksessa, näin jälkikäteen ajateltuna sain edellisenä iltana valtavan innostuksen ruokien tekoa ja pakastamista varten. Mainittakoon että mulla ei koskaan ole ollut tapana valmistaa mitään varalle, joten tämä oli näin jälkikäteen hyvä merkki siitä pesänteosta mitä usean naisen sanotaan tekevän ennen synnytyksen käynnistymistä. No, tuo ruoka palvelikin meitä sen ekan viikon synnytyksen jälkeen, eli ihan oli tuolla pesänteolla hyväkin tarkoitus! 🙂 Menin tuona iltana, 9.4, nukkumaan aika hyvissä ajoin ja nukahdin raskausajan normaalitilasta poiketen varsin nopeasti. Heräsin yhdeltä yöllä kuin uudestisyntyneenä. Tuntui siltä, että olisin saanut aimo annoksen energiaa säästöön tuolla muutaman tunnin yhtäjakoisella unella. Silloin aavistin, että kohta ne supistukset alkaa – ja niinhän ne alkoikin. Kello neljältä aamuyöstä aloin tuntea harjoitussupistuksista poikkeavaa alavatsan kipua joka säteili selkään ja katosi sitten pikkuhiljaa. Aloin saman tien kellottamaan supistuksia iPhone aplikaatiolla, ja silloin aluksi supitukset tulivat noin 10 minuutin välein. Herättelin miestä joskus kuuden maissa kun supistukset alkoivat säännöllistymään ja kerroin että synnytys on alkanut. Mies teki mulle aamiaista ja söin sitä tummaa leipää ja omenaani aina supistusten välissä samalla kun Labradorinnoutajamme Max yritti syödä mun eväitä lautaseltani. Hyvä tilannetaju karvaisella perheenjäsenellämme siis. 😀 Soitin synnärille joskus aamuseiskalta ja he kehottivat minua ottamaan särkylääkettä ja painumaan suihkuun. Istuin siellä meidän muovituolilla yli tunnin ja pikkuhiljaa tuntui siltä, että kipu laantui. Olin tästä todella pettynyt, niin suuresti odotin jo tyttäremme syntymää ja olin jo aamun tunteina valmistautunut henkisesti siihen, että pikkuinen syntyy pian. Ajattelin jo päässäni läpi sen, kuinka nyt pitäisi pahimmillaan odottaa jopa kaksi viikkoa ennen kuin pääsisi niin sanotusti tositoimiin, se ajatus turhautti silloin todella paljon. Suihkun jälkeen menin nukkumaan kun mies lähti koiramme kanssa lenkille ja heräsin puolen tunnin päästä  paljon voimakkaampaan supisteluun josta olin aivan innoissani. Kipu oli tällä kertaa paljon voimakkaampaa ja sanoinkin miehelleni, että jos nämä nyt loppuu mennään joka tapauksessa käymään sairaalassa näytillä. Päätin kuitenkin etten sairaalaan mene vain siksi, että mut voitaisiin käännyttää takaisin kotiin ja sanoin, että ainakin puoleen päivään asti yritetään olla kotona. Synnäri on tuossa viidensadan metrin päässä niin sitä pystyi vähän ”taktikoimaankin”, sinne lähtöä. Supistukset kiristyivät ja joskus puoli yhdeltätoista ne alkoivat olla jo todella kivuliaita. Hammasta purren makoilin sängyssämme kuumavesipullon kanssa samalla kun mies istui huolestuneena (ja samalla innoissaan, pääsisimmehän pian näkemään vihdoin tyttäremme) vieressäni. Tunnin päästä, puoli kahdeltatoista hyvin voimakas supistus vei melkein jalat alta. Huomasin, että tämä supistus toi mukanaan myös verenvuodon (ilmeisesti limatulppa, joka suojaa kohtua bakteereilta) joten viisi minuuttia myöhemmin olimmekin jo sairaalassa. Kirjauduimme sairaalaan sisään hieman ennen kahtatoista ja minut tutkittuani totesi kätilö vaan että ”synnytyssaliin, olet jo viisi senttiä auki”. Pyysin siinä vaiheessa jotain kivunlievitystä ja kätilö ”tilasikin” anestesialääkärin paikan päälle. Siinä välissä multa puhkaistiin kalvot, joskaan lapsivettä ei tullut melkeinpä lainkaan – tyttö oli jo sen verran alhaalla tukkeena. Ennen kuin mulle saatiin epiduraali paikalleen, aikaa meni varmaan toinen tunti ja se oli se kivuliain tunti synnytyksessä. Supistukset tulee jo niin tiheästi ja niin voimakkaina, että kaikki keskittyminen menee siihen ja en itseasiassa muista kauheasti tuosta ajasta mitään, onkohan tämäkin jotenkin biologisesti selitettävissä? Kokeilin kyllä ilokaasusta, mutta siitä tuli vain huono olo ja sinnittelinkin ihan vain hammasta purren. Kumma kyllä, minä joka kuvittelin olevani kovin äänekäs, meni ihan omiin maailmoihinsa tuossa vaiheessa. Epiduraalin saatuani tunsin kuinka kipu hieman hellitti ja saatoin jopa rentoutua. Tosin, nyt jälkikäteen ajateltuna meni tuo kivunlievitys aika ”hukkaan”, sillä olin sen laiton jälkeen jo 9 senttiä auki. Puolen tunnin päästä tunsin inhottavaa painetta kun vauva laskeutui synnytyskanavassa alaspäin ja sitä joutui kestämään melkein tunnin verran. Tämä oli mun mielestäni ehkä se epämiellyttävin vaihe synnytyksessä ei kivun vaan sen kauhean ”pakko pidättää” fiiliksen vuoksi. Vihdoin, joskus kakskyt vaille kolme alkoi ponnistusvaihe, joka kesti noin 25 minuuttia. Luulin tosin, että aikaa oli kulunut paljon enemmän ja välillä meinasi usko loppua, mutta niin se vain pienokaisemme syntyi melko nopeasti hämmentäen meidät täysin. Mies oli mulla siinä vieressä tukena ja en voisi kiitollisempi siitä olla. Saimme pienen, 47cm pitkän ja himpun verran yli 3 kiloa painavan tyttäremme rinnalleni ja siitä alkoi meidän tutustuminen toisiimme. OLYMPUS DIGITAL CAMERA Synnytys oli itsessään aivan uskomaton kokemus ja milloin vain palaisin takaisin tuohon päivään kokemaan tuon uskomattoman hienon seikkailun uudestaan. Ensimmäiset supistukset, sairaalaan lähtö ja odottely synnytyssalissa olivat mielettömiä vaiheita tuona päivänä jolloin tyttäremme päätti maailmaan tulla. Synnytys oli ensisynnytykseksi suhteellisen nopea, hieman alle 9 h ja meni jotenkin melkoisen oppikirjamaisesti. Jos meille vielä joskus seuraava suodaan, toivon että kokemus on yhtä hieno ja ikimuistoinen, vaikkakaan tuskin samanlainen.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Baby bear
Perheemme ja erityisesti tyttäremme arkea huumorilla höystettynä. Lue myös Xenia's Day -blogiani Annassa! contact: xeniablogi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Beautiful Sutivan!😍 #bracisland #croatia

xeniasday

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: