Tervetuloa Baby Bearin maailmaan

Teksti

Monelle teistä olen tuttu jo toisen blogini Xenia’s Dayn tiimoilta mutta kenties en kaikille kuitenkaan. Siispä halusin kertoa hieman itsestäni näin aluksi ennen kuin pääsen asiaan eli Baby Beariin. Olen tänä vuonna 26 vuotta täyttävä nuori nainen, jonka elämä mullistui täysin tammikuussa 2013 kun tapasin avomieheni sattumalta pienellä Kap Verden saarella keskellä Atlantin valtamerta. Jottei homma olisi ollut liian helppo, on mieheni Englannista kotoisin ja tuon ensimmäisen puoli vuotta seurustelustamme tulikin kulutettua lentokoneen penkkiä ihan kiitettävästi. OLYMPUS DIGITAL CAMERA Päätimme muuttaa Suomeen ja pakkasimme mieheni kimpsut ja kampsut heinäkuun lopussa 2013.  Enpä olisi silloin arvannut, että meitä matkusti lentokoneessa kahden sijaan kolme, olin nimittäin jo siinä vaiheessa raskaana, tietämättämme tosin. Kärsin tuon ensimmäisen Suomeen muuton jälkeisen viikon aikana oudoista oireista. Nälkä oli valtava, mutta samaan aikaan kuvotti. Ensimmäistä kertaa päähäni hiipi mahdollinen raskaus keskellä viikkoa, mutta päätin vielä odottaa ennen kuin testin tekisin. Maanantai aamuna 5.8.13 klo 5.00 en kuitenkaan voinut enää odottaa, vaan päätin, että nyt on aika. Jännitin valtavasti tulosta ja toivoin suuresti, että testi näyttäisi plussaa – ja niinhän se näytti. Tuosta alkoi epäuskoinen taival jonka aikana tein varmaan lähemmäs kymmenen raskaustestiä  – en voinut uskoa, että meitä kohtasi tällainen onni kärsittyäni reippaasti yli vuoden täysin toimimattomasta kierrosta e-pillereiden lopettamisen jälkeen. OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lopulta päätimme varata ajan yksityiselle varhausraskauden ultraan ja siellä se sitten todentui. Minun sisälläni kasvoi tuolloin reilun sentin kokoinen ihmisen alku, jonka sydän löi kauniisti siinä ruudulla. Tuosta hetkestä alkoi meille ikimuistoinen odotus, joka päättyi täsmälleen laskettuna aikana, 10.04.2014. Silloin meille syntyi maailman täydellisin pieni tyttö, joka mullisti elämämme. OLYMPUS DIGITAL CAMERA Tämä blogi on omistettu kaikelle äitijtutustelulle, oli kyse sitten raskauden jälkeisestä liikunnasta ja hyvinvoinnista tai vauvaan liittyvistä jutuista vaateinspiksineen, vauvantarvikekokemuksineen ja niin edelleen. Ennen kaikkea haluan päästä juttelemaan tänne meidän arjesta, joka pyörii tällä hetkellä hyvin paljon vauvan ympärillä. Edellä mainitusta syystä olin innoissani kun minulta kysyttiin haluaisinko kirjoittaa blogia myös Mamalife-sivustolle. Xenia’s Day blogin suuntaa kun en kokonaisuudessaan halua muuttaa, tuntui täydelliseltä ratkaisulta perustaa toinen blogi näitä mammaelämään liittyviä asioita varten. Saan puhua sydämeni kyllyydestä näistä meidän tämänhetkiseen arkeen saumattomasti kuuluvista jutuista, kuinka täydellisestä se onkaan! OLYMPUS DIGITAL CAMERA Mamalife sivusto on avattu 1.8 ja nimensä mukaisesti aihepiirit käsittelevät mamaa ja lifea eli äitien elämää, pääosassa perhe ja lapset mutta myös äitien hyvinvointi, shoppailu, ravinto ja oma tyyli ovat edustettuna. Minä liityn Mamalifen kasvavaan joukkoon kolmantena, muita blogeja ovat Mutsis on ja Pieces of Miracles. OLYMPUS DIGITAL CAMERA Postaussuunnitelmia on jo vino pino ja haluaisin myös kuulla teidän toiveita jos teillä sellaisia on. Ennen kaikkea toivon että te viihdytte minun matkassani myös tällä Baby Bearin äitiyden tiellä, tervetuloa siis lämpimästi minun ja pikkuisen puolesta! 🙂 Kertokaahan jotain itsestänne ja siitä mitä aiheita te toivoisitte Baby Bear – blogin käsittelevän?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä