Arki 9.3.2016
TEKSTI Xenia

Uhma

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Nyt on sanotaanko tuolta viime vuoden puolelta lähtien ollut aina kausittain melkoista uhmaa havaittavissa. Välillä on oikein kivoja päiviä ja välillä sit niitä päiviä kun tyttö on kuin myrskypilvi, joka salamoi joka suuntaan. Nyt muutaman viimeisen viikon aikana on ollut kuitenkin kaksi sellaista kautta jotka ovat minulle uusia. Ensin tuli mamma-kausi eli aina jos katosinkin näkyvistä kotona ollessamme alkoi raivoaminen. Nyt taas tämän viikon ajan on ollut melkoinen daddy-kausi eli minä en suoraan sanottuna kelpaa mihinkään. Vain daddya voi pitää kädestä kiinni, vain daddy saa istua vieressä jne.

Tästä tulikin vain mieleen että onko tämä nyt se ensimmäinen askel irtautumiseen äidistä? Hyvin useinhan äiti nimittäin on kuitenkin se ”henkilö” joka on ollut aina siinä ihan koko ajan vierellä kun puhutaan lapsen ensimmäisestä elinvuodesta. Toki se voi olla isäkin, mutta puhun nyt meidän perheestä.

Tavallaan toivoisin kovasti että kyseessä olisi juuri tämä, selittyisipä tämä välillä jopa pientä mielipahaa aiheuttava käytös paremmin. Daddy anna hali, huutaa tyttö ja kun minä pyydän halia, on vastauksena topakka Eiei. Että kiitos vain! 😀

IMG_0531

Sit taas tulee niitä hetkiä kun tyttö ei ehkä muista että hitsit, tolle tyypille en saa näyttää tarvitsevani häntä ja onkin taas aivan ihana oma itsensä. Oih, olisipa niitä tosin enemmänkin.

Kertokaapa minkälaisia kausia teillä on kuulunut uhmaan? Meillä on muuten alkanut nyt ne perinteiset kaupparaivaritkin niin että heittäydytään maahan kiukuttelemaan ja kun yrität nostaa lasta, heittäytyy tämä niin veltoksi ettei hommasta tule mitään. 😀 Toinen juttu on se, että mikä tahansa askare vaatiikin meidän apua, ei sitä tietenkään haluta ja jos yritän pukea vaikka haalaria päälle, pitää yrittää keksiä muita keinoja tytön huomion vangitsemiseksi. Paahtoleipä toimii aamulla hyvin, ja siihen multivita päälle niin saan pukea hänet rauhassa.

Uhkailu, lahjonta ja kiristys saattavat kuulostaa järkyttivältä keinoilta, mutta myönnän itse syyllistyväni etenkin väsyneenä tuohon keskimmäiseen. Mutta eipä se kai maailmaa kaada, niin kauan kun tyttö kuitenkin hiffaa sen että me ollaan pomoja ja kaikkea ei voi saada.

Kuvaan viitaten: mihin tää aika meni. Huomenna on tasan kuukausi tytön 2-v syntymäpäiviin. Niin hassua!

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

Joo näinä ”kivoina” päivinä äiti ei osaa tehdä mitään oikein. 😀




0
1 vastaus

En usko minäkään että lahjonnasta on mitään haittaa, kunhan ei ole jatkuvaa ja just että lapsi tietää että vanhemmat ”määrää”. En usko että kukaan voi väittää ettei ole koskaan lahjonut tai yrittänyt lahjoa lastaan jollain ?? 😀 Voi niin se aika menee nopeasti 🙂 Oletteko keskustelleet perheenne koosta, monta lasta toivoisitte saavanne? Lähinnä juuri toiveista puhun, koska koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Itse olen aina haaveillut kolmesta lapsesta, itselläni on kaksi sisarusta ja miehelläni myös, joten koettaisiin se hyväksi lukumääräksi. Tosin ikinä ei voi tietää miten mieli muuttuu ja mitä meille suodaan. 🙂 Ihanaa kevättä!




0
1 vastaus

No näinpä. Välillä tosin lapsen kasvattaminen muistuttaa kauheasti koiran kouluttamista. ”oleppa nyt nätisti niin saat tämän ja tämän”. Ai kauheeta! 😀
Meillä olis toiveena sisarus tytölle. Sekin olisi jon paljon!<3 Mulla on juurikin yksi sisarus ja miehelläni myös joten tuleekohan sieltä. Toisaalta tunnen itseni enkä yhtään ihmettelisi jos alkaisin vauvakuumeilemaan mahdollisen toisen lapsen jälkeen. Tiedän kuitenkin ettei mitään voi pitää itsestäänselvänä, mullekin lääkäri sanoi aika suoraan että kannattaa yrittää polykystisten munasarjojen vuoksi lapsia ehdottomasti ennen 3-kympin ikää. Ihanaa kevättä sinnekin!! 🙂




0
1 vastaus

Meidän poikamme on nyt 1,3vuotias. On ollut vauvasta asti todella omatahtoinen. Meillä isi on nyt se hitti asia. Illalla jos itse laitan pojan nukkumaan, niin ei millään rauhoitu. Mutta jos mieheni laittaa, niin mennään nätisti nukkumaan. Kyllä meiläkin välillä käytetään tuota uhkailu menetelmää. Varsinkin ulkovaatteiden pukemisessa. 😀




0
1 vastaus

Outoja vaiheita! Mikä mussa on vikana? 😀




0
1 vastaus

Uhkailu, kiristys ja lahjonta… Jäätävää kun pitää joka asiasta jaksaa vääntää, että miksi pitää laittaa ne tumput käteen jne. Sitten kun tässä yhtälössä o vielä yksi kpl vauvoja joilla niilläkään ei tunnetusti ole kovin pitkä pinna niin kaikki lähteminen on tuskaisaa 😀 neuvottelen ja hämään taaperoa että saan hänet puettua, toivoen ettei vauva ihan hermostu sillä aikaa 😉 no, aikaansa kutakin, jospa se jossain kohtaa helpottaa. Täytyy kyllä sanoa näitä Minin kavereiden uhmakohtauksia katselleena että me päästään vielä aika helpolla! 🙂




0
1 vastaus

Älä. Siis aivan sama mitä kysyn tai sanon, on vastaus ei. Paitsi jos tarjolla on xylitol-pastilleja tai muuta hyvää. 😀 Teillä vielä se pienikin, että sikäli kyllä helpolla päästään vaikka on tuo neiti melkoinen luupää välillä. Kehen lie tullut?? 😀




0
1 vastaus

Voih, niin tuttua. Meidän likka täytti tammikuussa 2v ja oikeastaan yhdessä yössä alkoi uhma. 😀 Eniten kohdistuu äitiin.. ”äiti älä tanssi!! Äiti älä naura!!” ja itkupotkuraivarit päälle. Joskus ei meinaa oma pokka pitää yhtään, joskus väsyneenä taas tekisi itekin mieli heittäytyä lattialle kiukutteleen. Onneksi on tietysti myös aivan ihania päiviä, kuten tänään tokaisi aamupalapöydässä: ”Joku päivä äidille kukkanen” ja leveä hymy päälle. 🙂




0
1 vastaus

Joo näinä ”kivoina” päivinä äiti ei osaa tehdä mitään oikein. 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: