desire nymark - Banneri

Nyt se kauan odotettu rakenneultra on selätetty. Meille tulee tyttö. Itken tätä kirjoittaessani, koska tytöltä löytyi kaksi pientä ultraäänimerkkiä, kalkkia sydämmessä sekä plexus chorioideus kysta aivoissa. Tämä voi olla ihan normaalia ja mennä pois vielä raskausaikana, mutta voi myös tarkoittaa että vauva on kehitysvammainen. Sain ajan naistenklinikalle SIKE:lle, missä ultrataan uudestaan ja tarvittaessa voidaan tehdä lapsivesipunktio. Olen järkyttynyt.

Olin ilmoittanut ultra ajan miehelleni monta viikkoa sitten, ja hän oli saannut vapaata sitä varten. Eilen puhuttiin puhelimessa puolisen tuntia, hän väitti että häneltä loppuu akku ja lupasi soittaa minulle takaisin hetken päästä. Soittoa ei koskaan tullut. Aamulla odotin sateessa naistenpolin ulkopuolella, mutta miestä ei näkynyt. Pettyneenä menin ilmoittautumaan äitiyspolille, yksin. Joudun käymään tämänkin asian läpi yksin ja tekemään päätöksen lapsivesi punktiosta sekä mahdollisesta keskeytyksestä, yksin. Hän ei ole vielä kysellyt miten ultra meni ja koska tiedän että en kuitenkaan saa mitään mielipidettä tai tukea, vaan korkeintaan lauseen että ”okej, saat tehdä päätöksen itse”, en näe syytä ilmoittaa hänelle mitään.

You cannot break the broken. Luulin että tämä väite oli totta. Mutta vaikka olin rikki, rikkouduin entistä enemmän tänään. Kiintiöni on täynnä. Vaikka sain ajan heti maanantaille, tiedän että koko viikonloppu tulee olemaan yhtä helvettiä.  Helvetin jonka joudun käymään läpi yksin. Missä vaiheessa on ok sanoa, että en jaksa enää?

Kommentit (6)

Voimia sulle! Eksyin ihan vahingossa blogiisi, sillä meillä on melko samanlainen tilanne. Kystat löytyi, sekä laajentunut munuaisallas. Itkin koko ultrapäivän ja maanantaina mennään kolmatta kertaa ultrattavaksi ja samalla otetaan ehkä lapsivesinäyte.

Hei, tiedän miltä sinusta tuntuu. Meillä vastaava rakenneultra helvetistä oli reilu vuosi sitten, ja se tarina päättyi huonosti. Toivon että sinun tyttäresi tarina päättyy hyvin!
Meille tulossa uusi vauva, kuulumisia löytyy täältä blogistani: http://www.lily.fi/blogit/mina-0

Hei, ikävä kuulla 🙁 saako kysyä mitä ”vikoja” löytyi ja teittekö lapsivesipunktion? Onnellista odotusaikaa teille! 🙂 toivottavasti kaikki menee tälläkertaa hyvin! ❤️

Jaksamisia! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että lapsellasi olisi kaikki hyvin. Ymmärrän että olet järkyttynyt, itse pelkäsin rakenneultraa ihan hullun lailla mutta siellä todettiin onneksi kaiken olevan hyvin. Mitä mieheesi tulee niin todella törkeetä käytöstä! Luulisi että ymmärtäisi tukea oman lapsensa äitiä tällaisessa tilanteessa ja osallistua tutkimuksiin. ”Sinä saat päättää” on tapa luistaa velvollisuuksistaan ja työntää kaiken vastuun sinulle. Epäkypsää sekä epäreilua käytöstä!

Voi ei 🙁 jotenkin sitä vaan uskoi että vauvalla on kaikki hyvin, menin ihan paniikkiin kun ei ollutkaan. Mullakin ultra maanantaina ja mahdollisesti lapsivesinäyte. Jos vaan jaksat niin niin ilmoittele miten teillä meni. Toivotaan että kaikki olisi hyvin ❤️ ja tsemppiä!

Vastaa käyttäjälle desirenyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X