ÄIDIT 1.6.2017

4KK NEUVOLA JA HAMPAITA

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Meidän pikkunen on jo 4 kuukautta (2kk lasketunajan mukaan)! Eilen meillä oli 4kk neuvola sekä neuvolalääkäri ja meinasin ensin tehdä siitä My Day:n ja meinasin myös tehdä tämän päivityksen eilen, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksanut koska meillä tehdään hampaita. Belle on tähän asti ollut todella helppo vauva (paitsi se 3 viikkoa kestävä raivohuuto kun vaihdettiin äidinmaidosta korvikkeeseen) mutta tämä asia on nyt selkeesti muuttunut viimeisten 3 päivän aikana.

Belle herää ennen 6, päikkäreistä ei meinaa tulla yhtään mitään ja kun vihdoin nukahtaa niin nukkuu korkeintaan puolisen tuntia. Iltaisin alkaa hirvee huutaminen ja syömisestä ei tule yhtään mitään, kuola vaan valuu ja nyrkkiä pidetään suussa samalla kun huudetaan naama punaisena. Ainoa paikka missä Belle suostuu olemaan on äidin sylissä, eli oon nyt kävellyt pikkuriiviö sylissä ja laulanut hänelle blinka lilla stjärna repeatilla.

Maanantaina nukahdettiin aamu 4 ja herättiin taas 6. Eilen taas nukahdettiin 1, eli olen saannut nukkua 5 tuntia sentään, mutta väsyneitä ollaan. Pahinta on kuitenkin niska sekä selkäkipu. Viimeksi kun Kirppunen ei suostunut nukkua hän painoi sen 2-3 kiloa joten silloin sain nämä yömaratoonit hoidettua, mutta nyt 6,6 kiloisena niska menee yllättävän nopeasti jumiin. Napsin siis panacodia ja lihasrelaksanttea päänsärkyyn. Pääasia kuitenkin että tyttö kasvaa hienosti, kehittyy hyvin ja on täysin terve.

Omistan kaksi Guess kelloa, yhden Triwan sekä yhden DKNYn, mutta kaikista on patterit loppu. Onneksi sain tämän uuden ihanuuden Daniel Wellingtonilta, koska olen jo hetken aikaa käyttänyt DKNY kelloa vaikka viisarit ei liiku. Hakusessa oli muutenkin uusi sirompi kello ja olen todella tyytyväinen tähän. Ensinäkin se on simppeli, sopii arkeen sekä juhlaan ja värinä vielä ihana ruusukulta. 

Yhteistyössä Daniel Wellingtonin kanssa sain teillekin Alekoodin! Eli koodilla Desirenyman saatte -15% koko www.danielwellington.com valikoimasta. 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Onkohan tämä sitten eri juttu keskosilla? ? kun kehitysseurannassa sanottiin että on sen verran jäntevä että voi istuttaa lyhyissä pätkissä? Keskosillahan aloitetaan myös vellit 2,5-3kk iässä, soset 3-4kk iässä ja lihasoseet viimeistään 5kk iässä joten saattahan se olla ?

1 vastaus

Ei saa vaan vielä istuttaa, selkäranka ei kestä.

1 vastaus

Onkohan tämä sitten eri juttu keskosilla? ? kun kehitysseurannassa sanottiin että on sen verran jäntevä että voi istuttaa lyhyissä pätkissä? Keskosillahan aloitetaan myös vellit 2,5-3kk iässä, soset 3-4kk iässä ja lihasoseet viimeistään 5kk iässä joten saattahan se olla ?

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nyman
9/16 asti dokumentoitu matka neidistä vaimoksi, monta keskenmenoa ja yksi vaikea raskaus, vaimosta takaisin neidiksi, keskostytön äidiksi 01/17, yksinhuoltajasta uusioperheeksi. Tervetuloa mukaan etsimään valoa tunnelin päässä. nymandesire@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Huomenna aukkari 😬😰 mies oli sitä mieltä että hän voi varmaan lähteä illalla töihin. Täällä olen stressannut ihan hulluna yli vuorokauden, joten vastasin että ”vedä vittu päähän” 🙂 Sellaiset setit sitten ja pientä draamalaamailua havaittavissa 🙄 välillä mä oikeasti ihmettelen miten toi kestää mua. Kiillotan mun tiaraa, huomenna luvassa prinsessakohtelua. (Oikeasti makaan sängyssä ja säälin itseäni). #meandmyhormones #pettyAF

Desirenyman

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: