desire nymark - Banneri

Olen ennenkin puhunut siitä, miten vähän nukun. Nyt Kirppu saa hampaita, joten hänkin nukkuu vähemmän mutta ennen tätä ”episodia” Kirppu nukkui hyvin, ja Kirppuhan oli sairaalassa ja silloinkin olisin saanut nukkua koko yöt putkeen. Mutta en pystynyt. En edelleenkään pysty. Eli minulla on kai sitten tämä vaiva, jota niin hienosti kutsutaan insomniaksi. Eli vaikka saisin nukkua ja vaikka minua väsyttää koko ajan, all the time, hela tiden, en permanence, en saa unta.
5 kuukauden aikana olen nukahtanut aamu 3-4 välillä ja noussut ylös viimeistään 7. Sitten on myös ollut sellaisia päiviä, kuten viime perjantaina, kun olen ollut hereellä 38 tuntia putkeen. Viikonloppuisin nukahdan myös 3-4 välillä, mutta silloin yritän nukkua pidempään. En siis herää itsestäni 7 aamulla, vaan herään Kirpun takia. Mutta vaikka saisin nukkua pidempään viikonloppuisin se ei korvaa viikolla kertyneet univelat. Musta jopa tuntuu että minua väsyttää entistä enemmän viikonloppuisin. ”Nuku silloin kun vauva nukkuu”, onhan tämä hyvä neuvo ja itsekin tiedän että pitäisi, mutta en pysty nukkumaan päikkäreitäkään, koska uni ei vaan tule. Toki voin huilata sängyssä tai sohvalla ja sillä tavalla kerätä voimia, mutta nukkua en pysty.
Olen koittanut jättää kaiken kofeiinin pois. Lopputuloksena oli entistä pahempi väsymys, mutta en silti saannut unta. Olen myös yrittänyt käydä lenkillä illalla, ennen ”nukkumaanmenoa” ilman tuloksia. Nyt mies on hoitanut yösyötön, koska Kirppuhan yleensä herää vaan yhden kerran syömään 4-5 välillä ja hän on myös antanut minun nukkua pidempään viikonloppuisin jos hän on kotona. Ihan vaan sen takia että jos minä herään niin pysyn sitten hereillä, enkä saa unta. Isämies ilmoitti kuitenkin nyt että häntäkin väsyttää, joten tämä järjestely ei enää toimi. Mennään siis takas siihen että minä herään Kirpun kanssa ja mies hoitaa välillä jos hän jaksaa. Jännä nähdä jos sitten nukun pelkästään 1-2 tuntia vuorokaudessa ja miten se vaikuttaa.
Nukkuminen on ihmiselle tärkeä asia ja se on ilmiselvää että jos ei nuku, niin sen kyllä huomaa. Itse olen huomannut että mun muisti on aivan säälittävä nykyään, enkä pysty keskittymään mihinkään. Kaikki tekemättömät asiat ahdistavat, koska en vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä yhtään mitään. Esim astianpesukoneen päälle laittaminen. Onko vaikeaa? Ei. Mutta se tuntuu ihan helvetin vaikealta jos sinua väsyttää. Sitten myös se, että väsyneenä kaikki pienet asiatkin ärsyttävät ihan hullun lailla. ”Tehdään kärpäsestä härkää” on lievä vertauskuva. Kävelen täällä kuin tikittävä aikapommi, joka on valmis räjähtämään pienemmästäkin vastoinkäymisestä.
Joku varmaan ehdottaa unilääkkeitä. Niissä vaan on se juju, että pitäisi sitten myös nukkua vähintään 7 tuntia putkeen ja sellainenhan ei tässä talossa onnistu. Ei pienen vauvan kanssa. Enkä halua säätää rytmiäni silleen, että menisin nukkumaan heti kun mies saapuu töistä kotiin. Haluan viettää aikaa perheen kanssa, ja olla hereillä silloin kun he ovat. Toisaalta tiedän kyllä itsekin että olisin mukavampaa seuraa jos saisin nukuttua. Tällä hetkellä mennään kahvilla ja oikein huonoina päivinä batteryllä. ”Äidit ovat aina väsyneitä”, no shit indeed. PS. Fudgen hopeashamppoon kanssa kannattaa noudattaa vaikutusaikaa, muuten vetää helposti Sanniks. Terveisin väliaikainen Sanni.

Kommentit (27)

Piikkimatosta on ollut itselle apua, kun keho ja mieli käy ylikierroksilla. Sen päälle nukkumaanmennessä kärvistelemään, kohta leviä ihana hyvänolontunne jäseniin ja simahtaa. T. Kaikkea kokeillut

Jätä batteryt kokonaan pois. Tsekkaa myös ruokavalio. Somet kiinni ajoissa.

Hei! Unilääke on aika stydyä, mutta on olemassa myös nukahtamislääkkeitä, jotka auttaa illalla unen päästä kiinni, sekun tuntuisi olevan nyt ongelma, se alkuun pääseminen ? Ilman muuta lekuriin ja hampaita kipuilevalle lapselle yöksi panadolia tai naproxenia! MIKÄÄN ei ole niin tärkeää kuin uni, ei edes se perheaika. Kyllä te pari viikkoa selviätte vaikka nukkuisitkin velkojasi pois hassuun aikaan.

Varasin ajan lääkärille ja meinasin just pyytää näitä miedompia ? mutta nyt olen kipeenä ja yhtäkkiä nukkuminen onnistuu ? saa katsoa miten menee sitten kun kuume laskee, jos vielä saa nukuttua 🙂

Melatonoonia suosittelen minäkin ☺ itsellä ainakin toimii kolmivuorotyön takiavrytminaina sekaisin.

Hurjaa! En ymmärrä miten jaksat ja äidit yleensäkin! Tsemppiä! Suosittelen melatoniinia 🙂

Käykää lääkärissä niin, että mies on mukana, jospa hän ymmärtäisi paremmin kun kuulee lääkäriltä unen merkityksestä. Hoitaisi sen yhden syötön ja saisit nukkua sen 7 h putkeen.

Ota ihan vakavasti tämä, koska noin vähillä unimäärillä voi tulla pitkäkestoisiakin seurauksia. Tsemppiä, kovasti!!

T. Äiti jonka lapsi heräsi pari vuotta noin 20 kertaa yössä.

Tää ois tietysti kans idea! Pidettiin kyllä pieni palaveri asiasta tänään ja lupasi nyt ainakin pari yötä hoitaa, että saisin ne pahimmat univelat pois.. ? ja kiitos ❤️ lohduttaa jo tietää että joku muu on selvinnyt tästä, eli tämäkin on siis ohimenevää ?

Saattaisi auttaa.magnesium ja B-complex.. Ootko kokeillut valeriaanaa ja passionkukkaa yhdessä?

En oo kokeillu, täytyypä kokeilla! ? kaikki poppakonstit nyt vaan kunnes apu löytyy ? nimimerkillä vihreää teetä, melatoniinia sekä kylmää suihkua ja jääpussia kokeilussa tänään ?

Voisiko äitisi ottaa vauvan vapaa päivänä yöksi silloin tällöin? Hyvää kesää teille!

Tätä mietittiin silloin ennen ”hammas episodia”, nyt tuntuu vaan väärältä viedä itkevää lasta hoitoon häiritsemään muiden ihmisten yöunia ? kuin myös ❤️

Magnesium vois auttaa myös, sitä saa ottaa ihan reilujakin annoksia koska ainoa haittavaikutus on nopea vatsantoiminta 😀 Mankkua kannattaa ostaa sitten vain hyvin imeytyvässä muodossa! Ja ottaa tosiaan illalla 🙂

Tämä lähtee kokeiluun huomenna. Mies ei kerenny lähtee ostaa sitä mankkua mulle ? ja mä en enää tässä vaiheessa uskaltanu hypätä auton rattiin ??

Ps! Ihana blogi sulla, jäin heti koukkuun kun löytyi kerrankin nuori äiti joka tykkää laittautua jne kuten ite, ja on Tollainen freesi ja vaikutat tosi hauskalta luonteelta esim videoiden perusteella 🙂 oot myös ihanan aito! Kunpa itsekin rohkenisi olla yhtä aito somessa.

Hei kiva kuulla ?❤️ en mä oo rohkee, oon vaan sen verran tyhmä että en ymmärrä miten paljon lukijoita mulla on ? omassa päässä vielä 10-20 kpl ?

Muistan ainakin kun vauva oli aivan pieni ja nukuin muutaman tunnin yössä niin olin aivan Loppiu. Itkeskelin ja olin aivan hermona ja masentunut. Se oikeasti saattaa johtaa jopa synnytysmasennukseen. Uni on ihmiselle äärettömän tärkeää joten siks kannattaa yrittää hoitaa unettomuus. Mun mielestä se sun mies kyllä saisi herätä sen kerran yöllä jos saisit esim unilääkkeen ja saisit nukkua sen 7h edes putkeen. Toivottavasti hän tarpeeksi ajattelee sua ja sun hyvinvointia myös… Ootko harkinnut käydä lääkärissä? Ja entä pääsetkö yöksi nukkumaan kenenkään luo aina silloin tällöin ja miehesi kattoisi lasta sen yön? Sekin on parempi tilanne mitä umpiuupunut äiti. Jokainen meidtä tarvitsee unta. Tsemppiä! <3

Munkin mielestä vois, mutta mutta … ? tässä nyt on ollu ”kaikkea muuta”. Huomaa varmaan rivienki välistä että olen vähän katkera. Ja väsynyt. Ja kärttyinen ?

Prova melatonin som andra oxå ha sagt, de hjälper dig att somna, sen om du vill prova mirtazapin så dom hjälper oxå men då måst du ha recept på dom?

Nu försöker ja me melatonin ? får fan hoppas de hjälper. Man börjar bli ”lite” trött ?

Voi ei..mä kärsin loppuraskaudesta unettomuudesta mikä oli ihan kamalaa. Kannattaa vaa koittaa kaikki maailman vinkit miten sitä unta sais..toivottovasti pian helpottais!

Toivotaan näin 🙂 pitää ottaa kaikki poppakonstit käyttöön 😀

Tsemppiä! Toi on varmasti aivan perseestä!

Yksi suositus mikä saattaa auttaa on melatoniini ja illalla kylmän jääpussin laittaminen niskaan. Itsellä ainakin uni maittaa tuon jälkimmäisen jälkeen. Tähän saattaa toimia myös kylmä suihku niskan alueelle. 🙂 Ne mitkä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Kokeilemalla selviää.

https://faijahommia.fi/

Hei kiitos vinkeistä! 🙂 täytyy kokeilla tänään. Tässä vaiheessa olen jo niin epätoivoinen että olen valmis kokeilemaan kaikkea ?

Moikka! Oletko kokeillut nauttia iltasella kuppi vihreetä teetä? tai teetä jossa melatoniini lisää? Vois ainakin kokeilla. Toiv tilanne helpottaa kohdallasi pian. Hyvää kesää teidän perheelle 🙂

En oo kokeillu, mutta kiitos vinkistä! Meen tänään metsästää sitä teetä ??? ja kiitos samoin ❤️

Hei pitää ehdottomasti kokeilla tätä piikkimattoa! Kiitos vinkistä 🙂

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X