desire nymark - Banneri

Suoraan sanottuna elän mun painajaista tällä hetkellä, yksin jääminen vauvan kanssa oli pelko ihan alusta asti. Kauan taistelin, yritin väkisin survoa palaset takaisin yhteen. Kunnes yhtenä päivänä seinä tuli vastaan. Tajusin että meidän ”parisuhde” vie minulta niin paljon energiaa ja elän vitutuksen keskellä joka päivä. Mun mies oli kuin lapsi jota en ikinä halunnut.

Kauan elin siinä uskossa että en pärjäisi yksin, koska jo ne pari tuntia päivästä kun sain apua vauvanhoidossa oli minulle niin tärkeitä. Olin niin väärässä. Kun vihdoin erottiin huomasin että pärjään paremmin yksin. Olen iloisempi kun ei ole sitä toista ihmistä siinä vieressä joka jatkuvasti nalkuttaa ja lyttää. Vaikka ollaan Kirpun kanssa molemmat oltu kipeenä ollaan pärjätty hyvin. Nyt tiedän että joudun hoitamaan kaiken yksin ja itse mikä tietysti on rankkaa mutta en enää ole vihainen ja pettynyt siitä että se toinen osapuoli ei auta tarpeeksi.

Luulin että ydinperhe olisi Kirpulle paras vaihtoehto, mutta tosiasiahan on se että jos mun on paha olla Kirpulla on paha olla. Meidän lapsi olisi saannut vääristyneen kuvan parisuhteesta ja ehkä sitten tulevaisuudessa vienyt meidän ongelmat omiin parisuhteisiin. Lopulta päätös oli helppo, koska päätin että en ikinä anna kenenkään kohdella Kirppua kuin pelinappulaa, tai pitää häntä itsestäänselvyytenä ja luvata asioita jotka ei sitten pidä.

Rakastan mun lasta yli kaiken ja suojelen häntä viimeiseen pisteeseen saakka, mutta vaikka minulla ei ole paljon hyvää sanottavaa Kirpun isästä se ei ole mun asia. Hän on kuitenkin Kirpun isä ja Kirpulla on oikeus saada nähdä molempia vanhempia. Tapaamiset ovat rankkoja mun pääkopalle, koska tällä hetkellä tapaamiset tapahtuvat mun ja Kirpun kodissa. Tämä on kuitenkin paras ratkaisu Kirpulle tällä hetkellä, kun hän vielä on niin pieni. 

Olen myös huomannut Kirpusta että hänestä on tullut paljon iloisempi ja rauhallisempi nyt. Pikkunen nukkuu yöt tosi hyvin vaikka onkin ollut flunssassa ja hampaat tulossa. Kyllä ne vauvat aistii että kaikki ei ole kunnossa, vaikka ne ovat pieniä pakkauksia. Ai niin, tänään olisi ollut meidän toinen hääpäivä, mutta vedin oven kiinni enkä edes huutanut perään terveisii, koska eihän leijonil oo kyynelkanavii. ❤️

Kommentit (12)

Oletko nyt sinkkumarkkinoilla? ??

❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Ei ollut varmasti helppo päätös, mut näinhän se on et joskus on parempi jatkaa eri teitä. Tunnistan samoja tunteita. Itsekin eronnut lasteni isästä, ja myös mulla oli lopullisen eropäätöksen jälkeen lähinnä helpottunut olo. Lähti se jatkuva paha olo pois: miks me ollaan muka perhe, mut toinen vaan kantaa vastuun ja toinen tekee mitä milloinkin sattuu huvittamaan. Se katkeruus, mitä häntä kohtaan tunsin, teki mut huonovointiseksi. Eron jälkeen tosiaan ei tarvinnut enää olla pettynyt, kun tiesi että itse on asiat hoidettava. Onhan se rankkaa tehdä yksin kahden vanhemman hommat, mutta ainakin omalla kohdallani tiedän pärjääväni paljon paremmin yksin kuin eksäni kanssa.

Tsemppiä sulle!

Sä tulet varmasti pärjäämään elämässä Kirpun kanssa,sinusta huokuu kirjoitusten perusteella sellainen voima että! Sulle on varmasti luvassa vielä jotain ihanaa ja parempaa! Kovasti jaksamista 🙂

Löysin just vasta blogisi theblogjungle:n kautta ja täytyy sanoa että jäin heti koukkuun 🙂 Ihailen sun aitoa, rehellistä kirjoitustyyliä. Paljon voimia eroprosessin keskelle <3

Moikka! Teillä oli todella monta keskenmenoa ennen kirppua. Miten luulet sen vaikuttaneen suhteeseenne? Lähipiirissäni moni pari jotka ovat joutunut taistelemaan lapsensaannin eteen ovat eronneet. Oli lopputulos mikä vaan. Ja yksi pari yritti vuosia ja erosi raskausaikana. Oliko kenties lapsihaave täyttänyt vuosikaudet ja yhtäkkiä ei enää ollutkaan mitään yhteistä.

Sä pärjäät kirpun kanssa hienosti ja tuut pärjäämään. 🙂 Ootte molemmat paljon onnellisempia nytten, sinä etenkin! <3 Tsemppii muru kovin! <3

Yritin kirjoittaa jo edellis postaukseen mutta kommentini hävisi johonkin. Jokatapauksessa olen hyvilläni puolestasi että olet onnellinen nyt ja löysitte sopivan ratkaisun. Hyvää syksynjatkoa sinulle ja Kirpulle ❤

Moi Desire, pakko oli tulla kommentoimaan. Tiedän valitettavan hyvin mitä käyt nyt läpi, itsellä taustalla repivä ero miehestä, jonka piirteitä olen tunnistanut sinun kirjoutuksista koskien ex-miestäsi. Halusin vain tulla tsemppaamaan, polku on kivinen, mutta se kannattaa. Mies tulee 100-varmasti pyytämään, anelemaan ja rukoilemaan sinua takaisin, mutta älä luovuta! Sinun ja kirpun varalle on jotain niin paljon parempaa <3

Paljon voimia sinulle! Kuulostaa siltä, että teit todellakin oikean ratkaisun ja aivan upeaa, että tuet lapsen ja isän tapaamisia, vaikka se ei varmasti ole helppoa.

Voi Henri, kyllä olen ???

Vastaa käyttäjälle Henri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X