ÄIDIT 28.10.2017

KUN MENKAT EIVÄT OLE NORMAALIT ENÄÄ (ei herkille)

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tämä postaus sisältää kuvia jotka eivät ole herkimmille.

Olen snapchatin puolella kertonut miten olen ravannut sairaalassa aika tiheesti viimeaikoina. Ongelma liittyy siis menkkoihin jotka alkoivat about kuukausi sitten ja jotka eivät ikinä lopu. Vuoto ei todellakaan ole normaalia, vaan tasoa ”koko kämppä näyttää teurastamolta” ja olo saattaa mennä ihan suhteellisen OK:lta totaaliseen romahdukseen silmänräpäyksessä.

Minulla on siis jatkuva anemia koska menetän niin paljon verta. Minua väsyttää koko ajan, olo on heikko, mua huimaa ja välillä taju meinaa lähteä. Alavatsakivut ovat luokkaa puukotetaan vatsaan ja välillä olo on jooa pahempi kuin sektion jälkeen. Hemoglobiini tippuu alle 80, joudun sairaalaan ja minulle annetaan punasoluja. Olo paranee, hb on reilusti yli 120 ja minut päästetään kotiin. Olo pysyy hyvänä kaksi tai korkeintaan kolme päivää ja sama rumba. 

Tähän asti kukaan ei ole tehnyt asialle yhtään mitään, mutta nyt pääsen vihdoin naistenklinikalle missä he tutkivat asiaa tarkemmin. Kaiken maailman verikokeita ollaan kyllä otettu ja nopeasti ultralla vilkaistu, mutta nyt tiedän sentään että minua tutkii suomen pätevimmät lääkärit ja tähän löydetään ehkä syy, ja jos syy löytyy niin asialle voidaan tehdä jotain, right?

Silloin kun odotin Belleä minulla oli kysta munasarjassa. Se oli melkein vaaraton, mutta erittäin kivulias pieni perkele. Luulen siis että on samanlainen kyseessä tälläkin kertaa. Pääasia olisi kuitenkin että mun jatkuvat menkat loppuisivat, koska tämä väsymys ja jatkuva ramppaaminen sairaalassa rupeaa ottamaan aika koville. 

Rautaa ja muitakin vitamiinejä vedän kun karkkia, mutta väsymys on kuitenkin jotain ihan järkyttävää. Onneksi ystävät ja sukulaiset ovat auttaneet Bellen kanssa, ja onneksi Belle on tosi helppo ja iloinen tapaus. Jos täällä on muita joilla on ollut näin ”rajut menkat” niin kertokaahan mikä oli syy ja mitä asialle tehtiin!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (9)

Joo, heti kun lapsiluku on täynnä niin minäkin haluan kohdustani eroon 😀 onneksi sulla auttoi. Ja kiitos ❤

1 vastaus

Mulla sama homma raskauden jälkeen. Menkat voi olla kuukauden pois ja sitten on niin runsaat, että anemia iskee. No mistään ei löydy mitään vikaa joten nyt vaan ollaan kokeiltu hormonaalisesti lääkkeillä vaikuttaa jos hormonitasot eivät ole raskauden jäljiltä palautuneet. Synnytyksestä kohta 2 vuotta ja edelleen jatkuu. Jos kohta sais apua

1 vastaus

Voi ei ikävä kuulla! ? tää on kyllä keholle tosi raskasta… toivottavasti meille löytyy joku sopiva ”hoitokeino” tälle ongelmalle 🙂 tsemppiä ?

1 vastaus

Jeesus voi parantaa kun kääntyy Hänen puolee. Jumala parantanu miutki lukuisia kertoja. Zemppia ♡

1 vastaus

Mulla ihan sama juttu toisen lapsen syntymän jälkeen.Kuukautiset oli niin runsaat ja pitkät ettei niiden aikana voinut paljon vessanpytyltä tai suihkuhuoneesta poistua.Vuoto oli niin mahdotonta ettei normaali elämä onnistunut.Lääkärissä ei mitään erikoista löytynyt, mutta sain keltarauhashormonia ja söin sitä muutaman kuukauden ja vuodot helpottuivat.Nykyään vuodot suht normaaleja, vaikkakin aina silloin tällöin normaalista runsaampia ja kivuliaampia.

1 vastaus

Mulle ei olla vielä ainakaan mitään hormooneja ehdoteltu ? pitääpä kysyä seuraavalla kerralla kun lääkärissä käyn!

1 vastaus

Mulla kesti menkat yhteensä noin 11 viikkoa. Alavatsa pömpötti kuin olisin ollut raskaana ja kivut olivat aivan kamalat. En saanut syötyä kunnolla, sillä jokaisen ruokailun jälkeen meinasin oksentaa ne aina ulos. Makasin monta viikkoa sängyssä, sillä en jaksanut nousta kun vain vessaan. Kävin kunnallisella lääkärillä, tein raskaustestin joka näytti positiivista ja he eivät ruenneet ultraamaan. Verenvuoto jatkui viikkotolkulla tästä eteenpäin. Verikokeissa ramppasin melkein joka viikko, niistäkään ei löytynyt mitään. Varasin ajan yksityiselle, mutta ultrassa ei näkynyt mitään. Siitä viikko eteenpäin, samalla lääkärillä kävin ja hän ultras uudelleen ja sanoi että kohdussa oli jotain pieniä merkkejä sikiöstä. Tehtiin uusi raskaustesti ja näytti tällä kertaa negatiivista. Sanoi sillon että verenvuoto on voinut johtua keskenmenosta. Toivottavasti saat apua, tsemppiä sinne ❤️

1 vastaus

Kaikkea sitä. Näistä pitäisi puhua enemmän, että mitä kaikkea vaivaa synnytyksestä ja raskaudesta voi jäädä. Enpäs ollut tällaisestakaan tiennyt. 😮 Toivottavasti löytyy apu pian!

1 vastaus

Itselläni oli samat oireet. Lopulta kohdunpoisto poisti anemian. Olin silloin 45 v. Olin kärsinyt kymmenisen vuotta. Jaksamista Sinulle, muistan Sinua iltarukouksessa.

1 vastaus

Joo, heti kun lapsiluku on täynnä niin minäkin haluan kohdustani eroon 😀 onneksi sulla auttoi. Ja kiitos ❤

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nyman
9/16 asti dokumentoitu matka neidistä vaimoksi, monta keskenmenoa ja yksi vaikea raskaus, vaimosta takaisin neidiksi, keskostytön äidiksi 01/17, yksinhuoltajasta uusioperheeksi. Tervetuloa mukaan etsimään valoa tunnelin päässä. nymandesire@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Pienet likaiset jalat (ilman sukkia) sohvassa ja pienet likaiset kädenjäljet ikkunoissa, siitä on äitiys tehty 💕

Desirenyman

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: