desire nymark - Banneri

Mun vauvasta tulee kohta taapero ja taas tekisi mieli sano että ”aika menee niin nopeasti”. Vasta sitten kun olet saannut lapsen ymmärrät miten nopeasti se oikeasti menee. Vuosi sitten mun ekat supistukset alkoivat ja pelkäsin että Belle saapuu maailmaan etuajassa – ja niinhän neiti tekikin. En kuitenkaan väitä että kyseessä olisi ollut äidinvaisto, enemmänkin raskaanaolevan naisen hormoonit jotka saivat paniikin aikaan.

Olen mun pienestä neidistä niin ylpeä, hän kasvaa ja kehittyy huikeeta vauhtia vaikka hänen tulo tähän maailmaan oli aika hurja. Tempperamenttia ja tahdonvoimaa löytyy vaikka muille jakaa ja jos ei heti onnistu niin neiti tekee sen raivolla kunnes onnistuu, enkä yhtään ihmettele koska mun tyttärestähän tässä puhutaan ja olen aivan samanlainen. Belle osaa jo istua jos häntä tukee ja viihtyy syöttötuolissa hyvin, joten kiinteiden antaminen on huomattavasti helpompaa. Mutta useinhan siinä kuitenkin menee niin että koko lapsi, pöytä sekä äiti on piltin peitossa kuitenkin.

Kiinteistä puheen ollen niin Belle syö tosi hyvin, eikä diivaile ruuan suhteen ollenkaan. Täss asiassa minä olen se vaikea osapuoli, koska kaikki kalasoseet saavat minut yökkäämään. En vaan kestä sitä hajua mikä niissä on ja se on ihan se ja sama minkä merkkinen kalasose – kaikki haisevat yhtä pahalle. Eli tässä talossa äiti on se drama queen joka diivailee ja kyyneleet silmissä sekä monien oksennus refleksien kera syöttää pikkuselle kalasoseita.

Kävelyteline on ihan huippu keksintö ja on auttanut mun elämää sekä selkää äärettömän paljon. Belle köröttelee sillä menemään ympäri kämppää ja pystyn hoitamaan esim pyykit tai tyhjentämään astianpesukonetta ilman ninjailua. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä että kaikki esineet jotka ovat alle 1 metrin ovat RIP. Bellen lemppari ovat johdot. Siis ihan kaikki johdot – puhelinlaturit, jatkoroikat, telkkarin sähköpiuha, lamppujen johdot..

Koiran vesikippo on myös kestosuosikki ja jos neiti istuu syöttötuolissa niin kaitaliina sekä tabletit ovat vaarassa. Ollaan muuten myös päästy siihen vaiheeseen että kaikki esineet tiputetaan lattialle koska onhan se hauskaa kun äiti poimii kaiken ylös perse pystyssä. En haluaisi jinxata tilannetta – mutta muuten Belle on oikeasti tosi helppo lapsi. Hän syö hyvin, nukkuu hyvin ja on melkein aina iloinen. Ekat hampaat ovat jo tulleet mikä rauhoitti menoa ja decibelin määrä talossa huomattavasti.

Belle nukkuu nykyään omassa huoneessa, koska neitihan jo ryömii joten meidän yhteiset yöt ovat nyt loppu. Pelkään liikaa että neiti tippuisi sängystä. Belle on ottanut tämän asian hyvin, minä taas nukun nykyään koirani kanssa koska fiilis oli aivan liian tyhjä ja haikee. Ja ai niin, Belle osaa jo sanoa Mamma! Tai no oikeastaan mamamama … mutta kuitenkin ♥️.

Kommentit (8)

Kynsilakkaa vauvalla? Et voi olla tosissasi! Monet eivät käytä raskauden aikanakaan kynsilakkaa kemikaalien myrkyllisyyden takia (jopa minä olin sellainen, vaikka olen kosmetiikan suurkuluttaja), mutta sinä laitat sitä vauvalle, joka hengittää, haistaa ja maistaa käsiään koko ajan?

”Useissa tutkimuksissa on selvinnyt, että altistuminen TPHP:lle häiritsee hormonitoimintaa ja eläintutkimuksissa TPHP:lle altistuminen aiheutti lisääntymis- ja kehitysongelmia.”

Ihania kuvia, ihana Belle <3
Tunnelmallista syksyä <3

Olipas ilkeä kommentti Love123:ta. On ihan normaalia, että ennenaikaisina syntyneillä vauvoilla on esim. hiukan erimuotoinen pää kuin täysaikaisilla. Oma tyttäreni syntyi kuukauden etuajassa ja näytti pikkuvauvana tosi samalta kuin Belle 🙂 Mutta miksi ihmeessä Bellellä on yhdessä kuvassa kynsilakkaa? 😀 Hän ei varmaankaan vaatinut sitä itse? 😉

Anteeksi, että kysyn en tarkoita pahaa, mutta onko sun lapsella down tai vastaava? Näyttää siltä. Söpö kuitenkin

Ei ole.. tyttö on täysin terve ?

En ymmärrä miten joku voi sanoa pienestä vauvasta noin, kun varmasti oikeasti tietää, että tyttö on terve. Julmaa.

Ihania kuvia pikkuisesta ? Täälläkin tyttö täytti jo vuoden, ja vaikka se tosi helpottavaa onki niin samalla tuntuu ihan kauheelta ettei voi enää olevansa pienen vauvan äiti ??

Kiitos ? joo, olen ihan samaa mieltä! Ihanaa kun jo ryömitään ja näin, mutta samalla ihan kauheeta ku vauva – aika on ohi ??

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X