Yleinen 22.1.2018

KESKOSÄIDIN TRAUMAT – Vuosi on kulunut

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Synnytyksestä on kulunut vuosi. Kokonainen vuosi siitä hetkestä kun nousin ulos autosta sairaalan pihalla ja luulin että pissasin housuihin, vaikka oikeasti istukka repesi. Tämän kuluneen vuoden aikana olen huomannut että aika ei paranna kaikkia haavoja, rankoista kokemuksista jää traumoja ja pelkotiloja. Jotkut asiat vaan jäävät aivoon pyörimään repeatilla, vaikka miten paljon yrittäisit niitä käsitellä.

Olen kaksi viikkoa putkeen nähnyt painajaisia joka  i k i n e n  yö. Ensin luulin että tämä johtui remontti – stressistä, mutta sitten tajusin että oikeasti mietin synnytystä tosi paljon. ”Tasan vuosi sitten olin todella kipeä, tähän aikaan mun supistukset alkoivat, sitten synnytin ja se oli kamalaa”. Eilen illalla kävin nostalgian takia Bellen vanhoja vaatteita läpi. Onko minun pieni mussukka oikeasti ollut näin pieni?!Jäin miettimään Bellen keskosuutta. Miten pieni hän oli, miten peloissani minä olin, miten sairaalakäynnit tai sairaalat ylipäätänsä ahdistivat minua. Miten lääkärit eivät pystyneet antamaan minkäänlaista aikataulua Bellen kotiutumisesta ja miten sydämeni pomppasi kurkkuun joka kerta kun saturaatiomittari piippasi. Fiilikset ”keskolassa” olivat aina aika intensiiviset. Monta pientä lasta ja huolestuneita vanhempia isketty samaan huoneeseen takaa aika tiiviin tunnelman.

Bellen ekat synttärit nostavat tunteet pinnalle, mutta moni on myös viimeaikoina kysellyt minulta jos haluan lisää lapsia. Olen todennut, että saatan olla aivan liian peloissani, enkä välttämättä uskalla hankkia lisää lapsia vaikka haluaisin, koska pelkään keskosuutta liian paljon. Sektio oli muuten mielestäni aivan mainio synnytystapa eikä itse toimenpiteestä jäänyt minulle sen kummempia traumoja, mutta se että jouduin heräämään yksin heräämössä jätti aikamoiset arvet. Varsinkin kun Bellen kunnosta ei ollut tietoakaan.Onko terapiasta apua?

Meille tarjottiin kriisiapua lastenklinikalla, naistenklinikalla ja kättärillä. Kättärillä kävin terapeutin luona puhumassa ja onhan se mahtavaa että keskosvanhemmille on olemassa tällainen mahdollisuus. En kuitenkaan kokenut että terapia olisi auttanut tässä vaiheessa. Olin niin stressaantunut koko tilanteesta, että minulla oli jonkun sortin suojapanssari päällä, jonka avulla jaksoin. Elin systemaattisesti, kävin sairaalassa, hoidin Belleä, pumppasin maitoa, repeatilla. Muistan miten mun korvaan särähti kun ihmiset sanoivat, että ”sinä saat sentään nukkua yösi rauhassa”. Voin luvata että keskosäidit eivät nuku, ainakaan hyvin tai ilman unilääkkeitä.

Vasta sitten kun tultiin kotiin stressi laukesi. Olin totaalisen loppu, enkä edelleenkään tajua miten olen jaksanut ja kestänyt koko keskosuutta. Myöhemmin purkasin ajatuksiani perheneuvojan kanssa. Kyllähän siitä on ollut apua, mutta edelleenkin synnytys ja keskosaika ahdistaa minua. Kehottaisin kuitenkin kaikkia keskosvanhempia käsittelemään niitä omia tuntemuksia kumppanin, kavereiden, sukulaisten ja terapian avulla. Keskosuus on rankka aika josta jää haavoja ja arpia, ja väittäisin että se on ihan normaalia.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (10)

Kiva kuulla että tokalla kerralla raskaus/synnytys meni paremmin 🙂 ainahan sitä voi toivoa että seuraavalla kerralla menisi paremmin, vaikka kihonnut riski keskosvauvalle onkin 🙂




0
1 vastaus

Samoja fiiliksiä mulla. Ens kuussa tulee vuosi siitä,kun meidän poju syntyi ihan täysiaikaisena ja alateitse,mutta tunnin vierihoidon jälkeen saturaatiot laski ja seuraavat 3 vkoa meni lasten teholla. Ensin oli nasaaliylipaine hengitystä tukemassa, nesteytys, nenämahaletku ja tuhat piuhaa mittaamassa elintoimintoja. Lypsyä ja sairaalassa ramppaamista, huh! Viikon päästä synnytyksestä saatiin tietää,että murulla on Downin syndrooma. Sillon elämä pysähty hetkeksi, mutta tosi pian sitä tajus, miten upean ja harvinaisen lahjan sitä on saanu<3




0
1 vastaus

Voi ei 🙁 onneksi teillä on kuitenkin kaikki hyvin nyt, mutta voin vaan kuvitella sitä järkytyksen määrää! Ja hei onnea tuleviin synttäreihin <3




0
1 vastaus

Älä huoli sillä vuosi on vasta lyhyt aika <3 . Usko tai älä aika parantaa varsinkin kun puhut niistä kipeistä kokemuksista. Minulla on ollut normaali raskaus ja synnytys, sekä helppo hoitoiset kaksi ensimmäistä lasta ja sain ne n 20v molemmat. Ajattelin kuitenkin etten ikinä koskaan halua kolmatta lasta, sillä minusta raskaus ja synnytys ja pikkuvauva aika on niin rankkaa (nuorena ajatteli muutenkin toisin). Nyt 30v minulle tuli kauhea vauvakuume ja odotankin nyt kolmatta, sillä jos haluan vielä lapsia on sitä hyvä yrittää nyt eikä myöhemmin. Minä en kokenut edes mitään kauheaa, mutta silti se oli henkisesti raskasta saada nuorena lapset vaikka ne itse halusinkin 🙂 Nyt näen tässä uudessa tulokkaassa vain positiivisia asioita ja peloille en alla valtaa. Sillä kun lapsi on saatu alulle on jatko täysin jonku muun kuin minun käsissä (luojan kai). Olen myös kokenut elämässä monenlaisia traumoja niistä menee aikaa että selviää ja joskus ne muistot tulee uudestaan eteen. Sen vuoksi käyn nytkin kerran kuussa terapiassa ja myös vauvan synnyttyä, sillä tiedän että saan apua jos tilanne sen vaatii.




0
1 vastaus

Terapia kyllä auttaa! 🙂 ehkä mullekin iskee vauvakuume sitten kolmekymppisenä 😀 saa nähdä! Ja hei onneksi olkoon raskaudesta, toivotaan että kaikki menee hyvin <3




0
1 vastaus

Meidän tytär täytti viime viikolla 2v. Syntyi myös keskosena. Ja aina näin tammikuussa tulee ne ajat mieleen kun lääkäri sanoi rv35 että tilanne on nyt se että vauvan on parempi tulla kasvamaan tänne kohdun sijasta. Eniten itseänikin se jäi jotenkin vaivaamaan kun lääkäri vei vastasyntyneen pois eikä heti tiedetty mikä vointi pienellä on. Me oltiin vaan 2 viikkoa sairaalassa siitä ajasta ihan hyviä ja turvallisia muistoja.




0
1 vastaus

Joo pahinta oli kyllä herätä ilman vauvaa! Mutta onneksi kaikki on hyvin nyt 🙂 tuli vaan jotenkin yllätyksenä mulle et tunteet nousee pintaan nyt vuosi myöhemmin 🙂




0
1 vastaus

Pelko on ymmärrettävää, mutta miksi et pohdi adoptoimista, jos lapsia vielä haluat, mutta pelkäät itse saada lapsia? Maailmassa on kuitenkin aivan liian paljon lapsia, kenellä ei ole ikinä ollut vanhempia. Sinä voisit pelastaa yhden pienen ihmisen.




0
1 vastaus

Tulevaisuudessa adoptointi on myös vaihtoehto, mutta koska miehelläni ei ole omia lapsia hänkin haluaa biologisen lapsen, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää 🙂




0
1 vastaus

Vuosi on lyhyt aika. En missään nimessä olisi vuoden jälkeen ollut valmis ottamaan riskiä toisesta pikkukeskosesta, mutta kahden vuoden jälkeen alkoi jo miettiä pikkuhiljaa, että jos sen toisen lapsen haluaa, niin se on vain pakko uskaltaa yrittää. Ja kolmen vuoden jälkeen sitten alettiin yrittää. Esikoinen oli 4v kun kuopus syntyi, ja ihan täysiaikaisena ilman mitään ongelmia. Erittäin eheyttävä kokemus kaiken kaikkiaan. <3




0
1 vastaus

Kiva kuulla että tokalla kerralla raskaus/synnytys meni paremmin 🙂 ainahan sitä voi toivoa että seuraavalla kerralla menisi paremmin, vaikka kihonnut riski keskosvauvalle onkin 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nyman
9/16 asti dokumentoitu matka neidistä vaimoksi, monta keskenmenoa ja yksi vaikea raskaus, vaimosta takaisin neidiksi, keskostytön äidiksi 01/17, yksinhuoltajasta uusioperheeksi. Tervetuloa mukaan etsimään valoa tunnelin päässä. nymandesire@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Skidisti neuroottinen, dramaattinen ja charmikas. Bellemonin mutsi, hauska tutustua 👋🏻🤩 #lyriikatkohillaan

Desirenyman

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: