desire nymark - Banneri

Elämäni on ollut täynnä käänteitä ja isoja sellaisia, enkä olisi ikimä uskonut että löydän onnen uudestaan (varsinkaan näin nopeasti). Vihdoin näen elämässä positiivisia asioita ja uskallan unelmoida asioista, jotka voisivat tapahtua tulevaisuudessa. Kuitenkin tulevaisuus ahdistaa minua aivan järkyttävän paljon, enimmäkseen somen takia.

Tiedän että mokasin kumppaninvalinnassa ja uskokaa minua kun sanon, että olen siitä kärsinyt. Tiedän myös että olen itse vastuussa omasta onnestani, ja että ruudun toisella puolella on helppo huutaa. Muistan miten raskausaikana sekä avioero prosessin aikana huusin, että en ikinä enää lisäänny enkä todellakaan ole menossa naimisiin, koska sehän jo meni päin helvettiä kerran. Kaksi vuotta myöhemmin olen kuitenkin kerennyt nuolla haavojani, olen ehjä, kypsempi, fiksumpi ja asenne on positiivisempi.

Avioeron läpikäyminen raskausaikana ei todellakaan ollut helppoa, mun raskausaika ei muutenkaan ollut helppo eikä myöskään synnytys tai keskosaika. Tein päätöksen hoitaa tämän kaiken julkisesti ja avoimesti, ja pääsitte sisään mun pääkoppaan joka oli totaalisen sekaisin ja paniikissa. Tähän monet tarrasivat kiinni kynsin ja hampain, ja päätti vetää sen johtopäätöksen että olen totaalisen hullu ja että tarvitsen apua. Silloin otin nämä kommentit ja mielipiteet yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta nyt jälkeenpäin minua ihmetyttää ja suoraan sanottuna ällöttää ihmisten tunnevammaisuus.

Luuletteko oikeasti, että avioero, 7 kuukauden jatkuva oksentaminen ja kipu, traumaattinen synnytys, keskosen saaminen ja oman lapsen näkeminen letkuissa ja piuhoissa teholla tai yllättävä yksinhuoltajuus ei vaikuta ihmiseen? Pitäisikö oikeasti jatkaa elämää hymysuin, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, elämä vaan jatkuu eikä pahaa oloa saisi näyttää millään tavalla? Olette joko tunnevammaisia ihmisiä ilman empatiakykyä tai sitten vaan todella sinisilmäisiä tyyppejä, joille ei ikinä ole sattunut vastoinkäymisiä ja sen takia ette osaa samaistua tai edes yrittää ymmärtää. Jos katsotte vanhoja kuvia minusta, missä painoin 48 kiloa huomaatte aika nopeasti miten loppu olin. Heti sen jälkeen kun tapasin Andreaksen paino nousi 12 kiloa. Senkö takia että minusta tuli sohvaperuna? Ei, vaan koska pystyin syömään ja nukkumaan.

Muutenkin yhden blogipostauksen perusteella ei kannata vetää omia johtopäätöksiä. Välillä olen jäänyt aika sanattomaksi, kun ihmiset olevinaan tietävät niin paljon minusta mutta samalla heittävät kommentteja kuten ”toivottavasti saisit apua” tai ”hanki apua”. Todellisuudessa minulla on ollut ammattilaisen apu jo heti siinä vaiheessa kun Bellen isä halusi avi0eron. Olen avoimesti kirjoittanut perheneuvojasta sekä pariterapiasta monessa postauksessa, mutta sehän ei ole kiinnostavaa. Kaivetaan ne pahimmat masennus-avautumis postaukset esiin missä olen totaalisen rikki ja niillä revitellään ja mässäillään. Eletään yhteiskunnassa missä tapetaan yhden virheen takia, ja se vasta hullua onkin. Yksi virhe tai rankka elämänvaihe ei määrittele millainen ihminen olet.

Kaiken tämän jälkeen uskalsin avata sydämeni ja pistää itseni likoon, ja löysin onnen. Löysin sellaisen rakkauden jonka luulin että on olemassa pelkästään saduissa ja leffoissa. Alussa minulle puhkesi pieni shokki ja ahdistus, kun Andreas esitteli minut tyttöystävänä. Olenko oikeasti valmis tähän? Mitä jos tämäkin homma kusee? Haluanko sitoutua ja leikkiä perhettä? Kaikki on kuitenkin sen jälkeen mennyt niin luonnollisesti, ilman minkäänlaisia konfliktejä tai ylimäärästä spekulointia. Alussa Andreaskin oli aika varovainen Bellen kanssa, kun ei kerta ole omia lapsia eikä yksinhuoltaja äitiä oikein ollut hakusessa. Andreas sai hienon neuvon kavereilta, että kannattaa keskittyä minuun ja jos homma toimii pieni ”rasite” lapsen muodossa ei haittaa. Nykyään tämä rasite kutsuu Andreasta Baba:ksi, juoksee ovelle into pinkeenä kun Andreas saapuu töistä kotiin ja Andreas taas on häntä vastassa yhtä innostuneena kun Belle tulee kotiin isältään.

Meidän parisuhteessa oli iso koetus heti alussa, kun arki pamahti suoraan kasvoihin samantien. Väsynyt äiti, koira, lapsi, omakotitalo ja kiireinen arki. Diili oli se on kaikki tai ei mitään, ota tai jätä, mutta ymmärrän jos et jaksa. Andreas on tehnyt niin paljon muutakin, kun pelkästään ”jaksanut” tai ”kestänyt”. Meillä on fyysinen yhteys, mutta ennen kaikkea henkinen yhteys. Meidän laatuaika on kotona, missä välillä keskustellaan pikkutunneille saakka. Tehdään saumatonta yhteistyötä, koska molemmat välittävät toisen hyvinvoinnista ja jaksamisesta ja haluaa toiselle pelkkää hyvää. Keskustellaan niin avoimesti kaikista asioista, että konflikteja ei oikein synny. Vaikka ollaan molemmat jossain kohtaa elämää menettäneet uskon ja toivon totaalisesti toiseen sukupuoleen meidän välillä on täysi luottamus.

Uskaltaisinko mennä naimisiin uudestaan? Andreaksen kanssa kyllä. Haluaisinko lisää lapsia? Andreaksen kanssa haluan. Eihän tässä tällä kertaa ole mitään yllättäviä käänteitä tai haasteita havaittavissa. Me ollaan jo vanhempia, tiedämme millainen parisuhde meillä on lapsensaannin jälkeen, minä tiedän millainen isä Andreas on ja Andreas tietää millainen äiti minä olen. En usko että ”toinen lapsi menee siinä samalla kun ensimmäinen”, mutta lapsensaanti ja äidiksi tuleminen on todella iso käännekohta elämässä, josta olen selvinnyt jo kerran ja tällä kertaa olisin valmistautunut eri tavalla. Kerran ollaan jo selvitty.

En kuitenkaan pysty innostua tulevista lapsista tai naimisiinmenosta, koska tiedän että ihmiset eivät haluaisi jakaa sen ilon kanssani samalla tavalla kuin viime kerralla. Enkä tiedä miten reagoin kun ihmiset (varsinkin somen puolella) yrittävät ryöstää onneni heittämällä kymmenen kiloa paskaa mun niskaan. Odotettavissa olisi näitä perus menee aivan liian nopeasti, kannattaisiko vähän miettiä – kommentteja ja sen päälle vielä manaukset mitenköhän kauan toikin kestää.

Tiedän että mun onni on mun oma asia, mun elämänpäätökset ovat myös mun omia ja mun vastuulla. Kukaan muu ei saisi päättää tai vaikuttaa mun tulevaisuuteen, eikä minun onni ole keneltäkään pois. Silti ärsyttää ja ahdistaa, että en saisi olla onnellinen ja tehdä päätöksiä omasta elämästäni ilman kritiikkiä. Olen mustavalkoinen ihminen, enkä ymmärrä tätä ”bloggaajat, vloggaajat ja julkkikset ovat itse valintansa tehneet ja paskaa on pakko sietää”- asennetta. Kiusaaminen on aina väärin, ei sillä oo mitään väliä vaikka miten yrität sen perustella niin että voisit nukkua hyvin öisin.

Kommentit (22)

Oot rohkee kun kerrot asiat just niinku ne on. Itse oon tosi varovainen ees julkasee omilla yksityisillä sivuilla mitään omasta onnesta, koska oon joskus tullut petetyks? Nyt mulla on ihana mies ja pieni tyttö, nautitaan kummatki niistä ?

Niillä ihmisillä on itsellä niin paha olla. En iki maailmassa ajattele sinusta ja teidän perheestä muuta kuin kaikkea hyvää. Olette niin ansainneet toisenne. Olet niin paras bloggaaja / vloggaaja että tuot niin paljon iloa ja piristystä meidän ei julkista työtä tekevien tavallisten mammojen arkeen 🙂
Olet huippu. Ole onnellinen kaikesta kauniista mitä sinulla on ympärillä. Olet kaiken ansainnut <3

Kiitos kauniista sanoista ❤ oikein ihanaa kevättä sinne 🙂 ❤❤

Tosi ikävää, että joudut ilkeiden kommenttien kohteeksi. Haluan kuitenkin uskoa, et meitä, jotka ovat aidosti iloisia sun onnesta, on enemmän. Ja negatiiviset suhtautumiset sinuun ja teihin kertoo aina varmasti enemmän siitä toisesta osapuolesta. Ja elämä opettaa heitäkin ehkä jossain kohdassa.

Mulle ainakin tulee hyvä mieli siitä, et sulla ja teillä menee hyvin. Ja toivon teille kaikkea hyvää!❤️ Oon aika uusi seuraaja ja oot kyl ainoo ketä seuraan näin aktiivisesti?

Kiitos kauniista sanoista ❤️ vaikka tässä mesoon miten paljon ikäviä kommentteja saan, te jotka oikeasti jaksatte lukea mun blogia ootte ihan korvaamattomia ❤️

Todellakin oon ansainnut onnen nyt ja tulevaisuudessa.. niinku kaikki! ☺️
Se on kyllä tosi sairasta jopa miten kaikki ne vauva.fi yms. palstoilla kirjoittelevat ihmiset ovat pääosin AIKUISIA ihmisiä, mutta silti kirjoittavat aivan törkeitä juttuja bloggaajista. Joskus luen sitä epäonnen bloggaaja -ketjua ja säälin sitä Emiliaa jos se sattuu lukemaan niitä viestejä jossa sen kroppaa haukutaan lihavaksi ja rumaksi yms! Sairasta. Se ei todellakaan tarkoita et vaikka kuinka ”valitsee” somejulkisuuden, niin olisi oikeus lytätä toinen täysin maahan (joka on rikos, jota he ei ehkä muista). Sama homma ihan kaikkien bloggaajien/vloggaajien kohdalla. Mutta eihän tietenkään kukaan onnellinen ja täysjärkinen niin tee, eli kirjoittajilla omassa elämässä asiat huonosti joka ajaa tuohon. ?

Joo älä! Mäki oon lukenu nimenomaan tota epäonnen bloggaaja ketjua, sekä ketjua mungo annasta. Ihan sairasta miten ihmiset jaksaa! Mun mielestä ihan hyvä että uskaltaa kertoa että ei se elämä aina oo niin helppoa ja antoisaa! Nää jotka huutelee voisi itse miettiä että jos oman elämän kirjoittaisi rehellisesti tekstin muodossa, olisiko se oikeasti niin kaunista luettavaa aina? Nämä ihmiset tottakai perustelee sen sillä, että ”en mä halua julkisesti jakaa sellaisia asioita”. No ei kannatta ottaa niin vakavasti, elämää tää vaan on 😉

Olen sua vanhempi ja mulla ei lapsia ole, mutta ymmärrän aivan täysin miltä susta tuntuu. Itse lähdin pitkästä parisuhteesta kävelemään ja muutin toiseen kaupunkiin, jonka myötä löysin sen oikean onnellisuuden, josta vain aiemmin haaveilin, mutten uskonut sen olevan olemassa. Nyt olen kypsempi, tietyllä tapaa rauhallisempi ja etenkin onnellisempi. Kyllä suuret muutokset ovat enemmän kuin järkeviä joskus, kyllä ihminen itse sisimmässään tietää miten se oma elämä kannattaa elää. Eihän se muille edes kuulu, oli somesta tuttu tai ei. 🙂

Ihana kuulla että sinäkin löysit onnen ♥️ välillä ahdistaa ajatus siitä, että olisin jäänyt paskaan suhteeseen roikkumaan loppu elämäni, koska en olisi tajunnut että voin vaatia parempaa tai että ylipäätänsä ansaitsen parempaa. Sinänsä olen ihan sinut mun valintojen kanssa vaikka kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta tottakai ottaa kaaliin kun muut näkevät vaan ”faktat pöydässä” ja päivämääriä jonka takia muka menee aivan liian nopeasti, eikä tajua ollenkaan että onnellisuushan tässä on se tärkein 🙂

Tuntemattomana on kovin helppo huudella, niistä ei kannata välittää eikä kyseenalaistaa valintojaan siksi että joku on tahallaan ilkeä. Mutta vielä enemmän tuntuu väärältä se, jos joku tuttu kääntää selkänsä ja sanoo suoraan että nyt teet väärin vaikka hänellä ei olekaan käsitystä miten asiat oikeasti ovat. Mun äiti on enemmän tekemisissä exäni kanssa kuin mun, erosta on kahdeksan vuotta ja sen jälkeen ollaan oltu vielä vähemmän väleissä kuin aiemmin, nähdään tyyliin kerran vuodessa eikä sittenkään tulla toimeen. Kaiken takana on varmasti kateus siitä että ennakkoluulot ei käyneet toteen ja kaikki voi oikeasti olla hyvin, toisin kuin ehkä itsellä. Ei elämällä ole aikataulua ja se voi yllättää, kannattaa tehdä sellaisia valintoja kuin itsestä kullonkin tuntuu oikealta! ??

Ei hirveetä mitä olet joutunut kokemaan ? onneksi kaikki läheiset ovat onnellisia mun puolesta! En siis edes voi kuvitella miten pahalta toi tuntuis! Ja nimenomaan tuo, että kunhan on itse onnellinen ja sinut itsensä sekä valintojensa kanssa niin elämä on hyvin. Loppupeleissä olen itse vastuussa omasta onnestani ♥️

Voi Desire…ikävää että joudut lukemaan kaikenlaista paskaa.. Muista, että on myös meitä muita lukijoita, jotka innolla odottaa seuraavaa postausta ja vlogia ja ovat aidosti iloisia onnestasi! Mut ymmärrän kyllä, että raja se jossain kohtaa tulee vastaan. Kaikkea hyvää teille kaikille kolmelle! P.s. Ihana keittiö!

Voi ihana ♥️ vaikka nyt tässä valitan ikävistä kommenteista, niin te jotka seuraatte ja tsemppaatte mua eteenpäin ootte korvaamattomia ♥️ teidän takia jaksan tätä blogia pitää ?

Minusta on ihanaa, että olet löytänyt onnen. Olet ansainnut onnesi ja itseasiassa jokainen meistä on ansainnut onnensa. Saadakseen onnen täytyy luopua usein jostain ja tässä kohtaa monen rohkeus pettää. Ei uskalleta tehdä ratkaisua, pysytään vanhassa ja valitetaan sekä kadehditaan ihmisiä, jotka ovat ratkaisunsa tehneet. Näin se vaan menee. Ihanaa kevättä teille! 🙂

Kiitos kauniista sanoista ja ihanaa kevättä sinullekin ♥️

Apua mitä olet saanut kestää! Itsekin jäin yksinhuoltajaksi ja käytännössä täysin rahattomaksi lasteni isän jätettyä meidät kun odotin toista lastamme. Mutta niin sitä vaan käsittämättömällä kesti ja jaksoi kaiken sen yli. Ja tänä päivänä kaikki on enemmänkin kuin hyvin! Hoin aina itselleni että ”kaikella on tarkoituksensa” ja niinhän sillä olikin kun aikaa oli mennyt riittävästi. Tuohon kohtaan jos olisin saanut pienintäkään vastaavaa kommentointia, en tiedä miten olisin enää kestänyt kun elämä oli muutenkin täysin reunalla elämistä. Mun nuorin päätti myös syntyessään valvoa yöt, nukkua päivät ja 2 v. esikoinen tietenkin eli toisessa rytmissä. Eikä siihen aikaan ollut mitään unikouluja yms. tarjolla. Onneksi oli ystävät ja kultaakin kalliimmat isovanhemmat ketkä jeesi mitä töiltään ehtivät. Voimia ja ihan hirmusti tsemiä teidän perheelle. Ja ennenkaikkea, olet varmasti onnesi ansainnut! Muista se. Pysy vahvana ❤️!

Joo siis en edelleenkään tajua miten olen kestänyt! Mulle siunaantui onneksi lapsi joka nukkuu tosi hyvin öisin, sitten kun hänellä oli mahdollisuus siihen. Alussahan oli pakkosyötöt 3h välein ? en siis todellakaan tajua miten sinä olet jaksanut! Kiitos kauniista sanoista ja oikein mukavaa kevättä ♥️

Ihmiset tekevät vääriä valintoja, kaikki ihmiset ja koko ajan. Niistä otetaan opiksi – tai ainakin fiksut ottavat. Sinä itse tiedät oman elämäsi parhaiten. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Sitten on näitä, jotka pitävät omaa tapaansa parhaana ja ainoana oikeana. He ovat hyvin valmiita arvostelemaan muita. ”Parhaita” ovat ne, jotka mokaavat itse, odottavat sille ymmärrystä/hyväksyntää ja kuitenkin samaan aikaan arvostelevat muita samalla tavalla mokanneita.

Olen itse eronnut kerran vuosia sitten. Tilanne oli erilainen, koska meillä ei ollut lapsia. Mutta ei se mikään helppo rasti ollut mm. siitä syystä, että _kaikki_ olivat tietävinään meidän erosta kaiken ja luonnollisesti paremmin kuin minä/me itse. Lähes tuntemattomat ihmiset (!!) pysäyttivät kadulla ja kertoivat näkemyksiään erosta. Huhheijaa, ei ole ihmisen tyhmyydellä rajaa. 😀

Pää pystyyn ja hymyä huuleen. 🙂

Tämäpä juuri! Positiivisena asiania näen nyt jälkeenpäin ainakin sen, että en itse työnnä nokkaani toisten asioihin enkä myöskään vedä omia johtopäätöksiä. Olen erittäin kriittinen asioihin ennen kuin olen kuullut molempien osapuolten tarinat ja huomaan itse miten jatkuvasti toistan että ”ei se välttämättä ole niin mustavalkoista kun vaikuttaa” ?

Ai kauhee, onneks löysit ittelles paremman! ❤

Vastaa käyttäjälle Sinja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X