desire nymark - Banneri

Monesti olen todennut miten helppo lapsi minulla on. Tottakai että keskosen saaminen yllätti ja pelotti, päivät teholla ja sairaaloissa veivät voimia ja syötöt 3 tunnin välein olivat uuvuttavia. Mutta sen jälkeen neiti on ollut todella helppo tapaus. Hän on kehittynyt ja kasvanut hyvin, nukkunut hyvin öisin ilman yösyöttöjä ja muutenkin ollut erittäin iloinen ja rauhallinen yksilö.


Siirryttiin taaperoikään, Belle oppi kävelemään (vaikka aika huteraa menoa on edelleenkin) ja hänestä tuli erittäin utelias tapaus. Hän on edelleenkin rauhallinen ja iloinen, mutta tempperamenttia löytyy. Bellelle puhkesi kaksi alahammasta, jonka mukana tuli kuume ja flunssa. Vaikka annoin panadolia hän ei suostunut nukkumaan päikkäreitä ilman väsymystaistelua ja heräsi öisin tunnin välein. Hampaat tuli ja meno oli taas rauhallinen pari päivää, kunnes otettiin rokotuksia jonka mukana tuli kuume ja flunssa, ja meno oli taas samanlaista. Ei päikkäreitä eikä yöunia, kiitos. Belle ei myöskään suostu syömään kunnolla jos hänellä on flunssa, joten siitäkin syntyi vääntöä.

Tästäkin selvittiin ja meno oli rauhallinen viikon, kunnes neidille puhkesi ihan hirveä räkätauti, TAAS! Ilmeisesti ollaan saamassa hampaita, taas. Tämä on tällaista jatkuvaa kiukuttelua ja vääntöä, ihan joka asiasta. Syöminen on vaikeaa, päikkäreistä riidellään, öisin ei nukuta ja jos meillä on kylpyhetki sekin nostaa tämän talon decibelit ylärajaan asti. Omat lelut ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään joka olisi sallittua. Ainoa paikka missä neiti viihtyy on joko mun sylissä tai sängyssä mun ja Andreaksen välissä.


Tiskikoneesta ollaan jo luovuttu, se ei ole kiinnostava enää, mutta vessanpönttö taas on erittäin kiinnostava. Sinne heitetään ihan kaikkea mitä vaan löydetään. Tähän saakka ollaan pärjätty hyvin, kunhan ei ole kiellettyjä tavaroita alle metrin korkeudella. Nykyään neiti repii alas tavaroita keittiön työtasoilta, keittiön pöydästä ja lipastojen ylälaatikoista. Samalla meillä on tämä keittiöremppa, jonka takia tavarat ovat vähän missä nyt sattuu olemaan tilaa. Voin kertoa, että kun et ole nukkunut kunnolla yli kuukauteen, sulla on jäätävät menkkakivut, olet just vaihtanut uudet valkoiset lakanat sänkyyn ja lapsesi löytää suklaakeksin jonka hän hinkkaa sänkyä vasten, sinulla saattaa olla veritulppa lähellä.

Onneksi minulla on tämä arjen sankari, joka evakuoi Bellen omaan syliinsä heti kun hän saapuu töistä kotiin, koska hän näkee että mun hermot ovat finaalissa. Se, joka huolehtii siitä, että saan edes 10 minuuttia ihan omaa aikaa nollata aivoja ja vitutuskäyrää. Tässä vaiheessa en varmaan pärjäisi yksin. Tiedän kuitenkin, että tämä on ohimenevää. Minä selviän tästä. Vaikka marisen tällä hetkellä, viihdyn oikeasti tosi hyvin kotona Bellen kanssa. Ainoa asia, joka nyt tällä hetkellä nostaa stressileveliä on blogi ja youtube, johon pitäisi saada materiaalia tehtyä, yhteistöitä jotka pitäisi hoitaa, sähköposti joka tulvii sekä kylppäriremppa joka kohta alkaa vaikka en ole kerennyt sen enemmän suunnitella millaisia laattoja haluan.

Muistan miten raskausaikana ihmettelin, mitä kotiäidit tekevät päivisin ja miksi he ovat niin väsyneitä ja ärtyneitä välillä. Enää en yhtään ihmettele. Täällä imuroidaan päivittäin, mutta ei kukaan sitä kerkeä huomaamaan ennen kun ollaan lähtökohdassa. Pyykkiä pestään päivittäin, silti en tiedä miltä pyykkikorin pohja näyttää. Käydään kaupassa ja tehdään ruokaa, enkä edes muista mitä söin eilen. Miten ne joilla on monta lasta jaksavat? Tottuuko siihen?

Kerkesin jo saamaan aikamoisen vauvakuumeen. No, se nyt loppui kun seinään ja kehittyi paniikiksi. Haluan lisää lapsia jossain vaiheessa, mutta miten ihmeessä jaksan ja milloin niitä kannattaisia hankkia? Jos ikäero on liian pieni minulla olisi kaksi lasta hoidettavana, jotka eivät pärjää itse sekunttiakaan. Jos taas ikäero on liian suuri en välttämättä jaksaisi aloittaa vaipparumbaa uudestaan. Mitä jos kumpikaan heistä ei nuku öisin? Mitä jos vauvalla on koliikki ja päikkärit ei onnistu koska Belle on päivisin hereellä ja kaipaa viihdettä? Miten ihmeessä saan sisarusvaunut mahtumaan autoon, yksi turvakaukalo ja yksi turvaistuin? Mitä jos saisin kaksoset?! Ei apua.

Kommentit (20)

Meillä on kolme poikaa pienillä ikäeroilla, pikkulapsiaika oli rankka, mistä edelleen toivun masennuksena (oma kasvuympäristö lapsena vaikuttaa tähän merkittävästi), toki asiaan vaikuttaa myös parin vuoden asutokauppa riita ostamamme hometalon takia.

Ensimmäinen lapsi oli hyvin tempperamenttinen tuliluonne, oli vaikea synnytys, joutui teholle alkuun ja itsekin omaa alakertaa sai pitkään parannella. Tuli koliikit, vaativa vauva jota piti viihdyttää jatkuvasti. Suostui nukkumaan perhepedissä yöt ja päivisin vain sylissä hetken. Yöt onneksi nukkuikin suht hyvin muutamilla syötöillä kyljellään sängyssä puoliunessa. (Mies oli armeijassa tämän ensimmäisen vuoden mikä toi haasteensa jaksamiseen silloin ajoittain)

Vauvakuume kuitenkin iski pintaan 1v synttäreiden tienoilla ja ajattelin, että onhan melkein 2v jo iso lapsi. Toinen poika syntyikin 1v8kk ikäerolla, synnytys oli helppo ja ensimmäiset viikot vaikutti liiankin hyvälle, söi 3-4h välein ja nukkui pinniksessä välit. Parin viikon jälkeen homma muuttuikin. Toinen lapsi oli todellinen ”tissitakiainen” söi rintaa jatkuvasti (imetystä 30min, takoa n 30min jne). Kuljin ympäriinsä imeytys tyynyn kanssa, imetin jopa samalla kun syötiin esikoisen kanssa. Samalla siis oli kaksi vaippaikäistä. Yöt oli jatkuvaa heräilyä, olinkin niin väsynyt, että päivisin imettäessä nukahdin istualleen, heräsin siihen kun imettäessä tipahti kädestä lehti/kirja lattialle mitä pidin vauvan selän takana kädessä. Sairastuinkin sillon masennukseen ja kuvioihin tuli perhetyöntekiä kotiin käymään muutaman kerran viikkoon, lääkkeet ja terapia. Vannotin että ei enää ikinä. Tätä jatkui reilu puoli vuotta.

Lähdin työelämään kun esikoinen oli 3v ja kuopus 1v, melko pian hoitotyö elämässä alkoi kaipaamaan ja arvostamaan ”ei ole kiire minnekään” arkea ja iski taas vauva kuume. Kroppa ei oikein kestänyt fyysistä työtä, etenkin kun oli 3. raskaus 2v ikäeroilla ja jouduin sairaslomalle useita kuukausia etukäteen.

Kolmas poika syntyi keskimmäiseen 2v4kk ikäerolla. Isommat jäi hoitoon alkuun oman jaksamisen vuoksi ja hekin jäivät kotihoitoon vauvan ollessa 4kk, arjesta tuli taas raskasta ja hermot olivat tiukalla (olin masennuslääkityksen lopettanut aiemmin liian aikaisin, raskausaika oli siis melkoista hormonimyrskyä ja hermot olivat riekaleina, syytin hormoneja ja vuorotyötä, nyt ymmärrän kyseessä olleen masennus mikä iski heti kun lopetin lääkityksen.)

Kun pienin oli n.8kk ikäinen talostamme löytyi homevaurio, mistä alkoi 2,5vuoden home evakko ja asuntokauppa riita, silloin menin sellaiseen suojamoodiin, ettei enää mikään hetkauttanut ja hoidin sen paskarallin läpi kuin robotti. Silloin myös siis jaksoi hoitaa ne lapset jne. Elämä oli silloin niin traumaattista ja stressaavaa, että mieleni suojeli itseäni. Tunteeni ns kuollettuivat, että jaksoin läpi ne vuodet ja hoitaa kaiken sen tarvittavan.

Nyt kun nämä myrskyt on ohi ja arki tasoittui. Esikoinen aloitti ekaluokan ja pienimmät hoidon, aloittelin yrittäjänä, suojamuurit romahti kerralla ja romahdin henkisesti täysin. Nyt olenkin ollut sairaslomalla masennuksen vuoksi viime syksystä saakka, aloitin psykoterapian ja toipuminen on pahasti kesken.

Itsellä siis oma lapsuus on ollut perusturvatonta ja alkoholin ympärillä kasvamista, olen ollut siis jo sieltä asti henkisesti rikki. Nämä ruuhkavuodet, kun tein kolme lasta kahden vuoden ikäerolla +hometalo taisto, tekivät tehtävänsä ja uuvuin täysin tästä prosessista. Osittain siis oma lapsuus on tähän vaikuttanut.

Nyt olen tyytyväinen lasten ikäeroon, koska he ovat hyvissä väleissä ja lapsista on enemmän seuraa toisille, ei tarvitse edes niin paljoa viihdyttää lapsia, kun tekevät sen keskenään. Että omalla tavallaan yhden lapsen kanssa on rankempaa, koska olet jatkuvasti kiinni hänessä ja hän vaatii huomiota jatkuvasti.

Toki tiheät raskaudet olivat fyysisesti rankkoja, esim toinen raskaus toi nostelu, seksi jne kiellot, koska kohtu ei ollut täysin palautunut entisestä. Alkoi siis ennen aikaiset supistelut ja kohdunkaulan avautumiset, oli melkoista puuhaa ja työtä yrittää jaksaa aktiivisen esikoisen kanssa, samalla yrittäen noudattaa näitä kieltoja samalla kun mies oli armeijassa. Rehellisiä jos ollaan tämä pikkulapsi aika oli rankka. Kolmas raskaus toi myös ennen aikaiset supistelut ja kivut. Toki kaikki syntyivät ajallaan tai yliaikaisesti.

Esim kun toinen lapsi syntyi, en voinut puoleen vuoteen käymään missään, kun yhdistelmänä oli villi kerkeävä esikoinen joka testasi rajoja kunnolla, kun äiti oli jatkuvasti rintaa syövän vauvan kanssa sohvassa kiinni. Vaikka yritin, niin mistään vaunuilusta jne ei tullut mitään, koska rattaissa huuti jatkuvasti. Sitten vasta tilanne helpotti, kun kiinteät tuli kuvioihin.

Eli tässä on omat puolensa. Omalla tavallaan nyt on helppoa, kun lapset on jo isompia (tänä vuonna 4v, 6v ja 8v), heistä on seuraa toisilleen ja ovat tiiviisti yhdessä (myös toki tappelevat). Nyt on mukavaa kun ei ole enää ihan minejä hoidettavana,

Mutta täytyy myöntää, että raskaudet pienellä erolla oli keholle raskaita ja kipeitä jaksaa lasten perässä pysyä, henkisesti oli rankkaa ja sitä aikaa ei ole enää ikävä. Tietenkin nyt elämässä mennään niin, että on 3x uhmaiät ja murrosiät edessä vuosia kerrallaan.

Että sellainen tarina täällä, mutta kannattaa kuunnella itseään ja tehdä niin kuin sydän sanoo, ei voi kuitenkaan tietää mitä elämä tuo tullessaan. Itse kuuntelin vain vauvakuumeita ja meille nyt sattui tulemaan astetta haastavampi polku tallattavaksi ja kolme tempperamenttista lasta. Mutta kai tälläkin oli tarkoituksensa ja asiat ovat kuitenkin omalla tavallaan hyvin, olisi tässä huonomminkin voinut käydä.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen ja tyytyväinen siihen, että meillä on tiiviillä ikäerolla nämä lapset jotka ovat oma porukkansa, jotka pitävät toistensa puolia. Kaikki omia persooniaan ja ihania poikia.

Mulla on vauvakuume tullut välillä ja sitten taas lähtenyt. Nykyään esikoisen kanssa on jo aika helppoa (hän on 3.5 v) ja vauvakuume on kadonnut kokonaan. Ajatus siitä, että kaikki alkaisi nyt alusta tuntuu kauhistuttavalta. Ehkä se (vauvakuume) vielä palaa, mutta sitä en kyllä tiedä tuleeko meille toista lasta koskaan, tällä hetkellä näin on hyvä 🙂

Tätä minäkin pelkään, että sitten kun arki helpottuu niin ei jaksa sitä rumbaa alusta taas 😀

Meillä on lapset 9v, 6v, 1v10kk ja vauva 2kk. Ehdottomasti haastavin ikäero on meillä tää alle 2vuotta, helpoin ikäero oli 3vuotta(jos vielä lapsia haluttaisiin, niin tää olis se ikäero). Meillä on 3tyttöä ja 1poika, ja pojassa on kyllä eniten hommaa, yksikään tytöistä ei ole ollut näin villi ja tapaturma-altis, tyyppi varastaa kaiken huomion :). Meillä vauva nukkuu 8h putkeen, kun taas taapero herää yöllä itkemään 4kertaa. Rankkaa tämä on, mutta pikkulapsiaika kestää vain hetken.

Hui, teillä on kyllä jaksamista! ? tosiaankin, voihan se mennä niinkin että vauva nukkuu mutta taapero ei ? uskon kyllä myös että oikealla asenteella selviää, ja onhan se niin että aika menee tosi nopeasti. Tsemppiä sinne ♥️

” — kun et ole nukkunut kunnolla yli kuukauteen, sulla on jäätävät menkkakivut, olet just vaihtanut uudet valkoiset lakanat sänkyyn ja lapsesi löytää suklaakeksin jonka hän hinkkaa sänkyä vasten, sinulla saattaa olla veritulppa lähellä.”

😀 Ihana! Ai kamala, nauran täällä vedet silmissä. Niiiiin hyvin sanottu. Zemppiä! <3

Joo siis niin tyypillistä ? Bellellä on muutenkin nyt keittiörempan aikana ollu selkeä sääntö: yksi mauste päivässä. Ensin oli curryt lattialla, päivä sen jälkeen soija kastiketta matolla, sitten leivinjauhetta matolla ja eilen lähti makaroonit pitkin keittiön lattiaa ??

En ehkä ottaisi tästä sun ”some” urasta niin kovaa stressiä kun ei se teksti/videot ole kuitenkaan niin laadukasta mitä pitäisi. Keskity vaan perheeseen ja jätä some työ osaaville ja pidä harrastuksenatämä homma 🙂

No en nyt ehkä ihan tuota tarkoittanut kuitenkaan… vaan lähinnä sitä että jos blogi on sinulle noin suuri stressin aihe niin miksi et keskity etsimään töitä ja elämään perhe elämää ja sitten kirjoittelet tänne harrastus muodossa. Tämä ei kuitenkaan yllä lukija määrällään/laadullaan niihin lukemiin millä todelliset some ihmiset kykenevät ja näin elättävät perheensä.

Kyllä sä taisit tuota tarkoittaa, koska näihin molempiin kysymyksiin vastasin jo edellisessä kommentissa ?

Laadukasta tai ei, tällä maksetaan laskuja. Saat jatkossakin nauttia mun sisällöstä, en ole menossa yhtään mihinkään ?

Ei sitä kannata liikaa miettiä ja muodostaa kauhuskenaarioita…mutta toisaalta on hyvä tiedostaa jos tuntuu siltä ettei jaksa. Lapset on erilaisia ja toisaalta se edellinen lapsi odotusaikana aika paljon kerkiää vielä kasvaakin, aina niillä on joku vaihe kuitenkin 😀 itse voin kyllä sanoa etten muista mun isompien lasten pikkulapsiajasta oikeastaan yhtään mitään, niillä on 1v9kk ikäeroa ja eka lapsi on koko ikänsä ollut äärimmäisen helppo ja hyväntuulinen niin siinä harhassa ilmaantui toinen lapsi joka on ihan vastakohta kaikin tavoin…kolmannella tuli erinäisistä syistä kuuden vuoden ikäero edelliseen ja isommat oli hyödyksi sen kanssa jo. Nyt miettii että olisko sitä aivan hullu jos toivois vielä neljättä vai ajaako ikä ja järki ohi 😀

Mä sanoisin, että siihen sopeutuu kun ei ole vaihtoehtoja. ? Meillä on kolme lasta, vanhimman ja keskimmäisen ikäero 1v8kk. Sitten tämä pienin, ikäero keskimmäiseen 6 vuotta. Kolmatta en olisi pienellä ikäerolla jaksanut. Nytkin meni aikansa, että tottui uudenlaiseen rytmiin ja arkeen, vaikka kolmas lapsi olikin.
Aurinkoista kevättä teille!

Ei kannata kiirehtiä pikkusisaruksen kanssa 🙂 Meillä muksuilla on ikäeroa n. 2,5 vuotta ja se on ollut kaikin puolin oikein toimiva! Esikoinen oli jo päiväkuiva ja ”ääniohjautuva” tapaus kun vauva syntyi, se helpotti arkea. Oikeastaan vauvavuosi oli mun mielestä yllättävän helppoakin kahden kanssa, kun esikoinen oli vielä osittain hoidossa, jonka oli ehtinyt ennen vauvaa jo aloittaa. Nyt kun molemmilla on uhma ja kuopuksen kans sais olla silmät selässäkin, meinaa välillä tehä mieli ottaa menolippu johonkin Timbuktuun 😀 Hektistähän se välillä on, mutta ihanaa 🙂 Ja niistä on jo oikeesti seuraa toisilleen, hyvinä päivinä leikkivät tunninkin ihan sovussa! Sisaruuden kehittyminen on kans jotain uskomatonta seurattavaa, rakkaus siskoa kohtaan kun on ihan loputonta, vaikka puolet ajasta tapellaankin 😉

Hahaha 😀 mä voin vaan kuvitella! Mutta totta tuokin, että kyllä sisaruksilla on niin ihana side toisiinsa ?

Ei kannata miettiä liikaa milloin on hyvä aika tehdä toinen. Se on usein silloin, kun tuntuu siltä, että toinen olisi tervetullut.:) Täydellistä aikaa saada lapsi ei ole, aina joku asia voisi olla paremmin.
Kyllä ne asiat siitä lutviutuu ja vanhemmuudessakin kasvaa niin, ettei samat huolet painaa enää kuin nyt. ? Tsemppiä!
Nim. neljäs tulossa seitsemän vuoden sisään❤️

Teillä kyllä varmasti riittää menoa ja meininkiä neljän kanssa 😀 lohduttaa pikkasen että ehkä minä sitten jaksan kahden kanssa. Ja onneksi olkoon tulevasta vauvasta ❤

Arki on kaaosta. Meillä lapset 1v. Ja 3v. Ja juurikin meni noin niinkuin kuvailit että vanhempi ei nukkunut enään päikkäreitä ja vauvalla oli koliikki. Ymmärrän kyllä miksi nykyään suositellaan vähintään kolmea vuotta sisarusten ikäeroksi.. Oon vieläkin niin väsynyt nuorimman vauvavuodesta ja siihen päälle ihana uhmaikäinen ? Nooh jospa tämä joskus helpottaa ja kämppä ois oikiasti joskus siisti. Niin ja sais nukkua heh. ?

Ei apua, tsemppiä sinne! Ja juu, kyllä tää varmasti helpottuu ja haudassa kerkee nukkua xD ❤

Apua, en ymmärrä miten olet jaksanut! Minä olen jo aivan poikki yhden, todella kiltin ja rauhallisen lapsen kanssa 😀 kaikkea hyvää sinne <3

Vastaa käyttäjälle Minna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X