Keskosuus on paraantumaton haava

Teksti

Jotkut asiat ovat niin mullistavia, että ne jättävät jälkensä sillä tavalla, että kannat ne mukanasi päivittäin loppu elämäsi. Jotain niin mullistavaa, että tiedät, että tästä päivästä lähtien elämäni muuttuu totaalisesti ja mikään ei enää tule olemaan niin kuin ennen. Tällainen asia saattaa olla positiivinen, kuten hääpäivä tai lapsen syntymä. Tai sitten sydäntä särkevä, kuten keskosen saaminen.


Bellellä ei ole mitään hätää ja me selvittiin oikein mallikkaasti keskosuudesta huolimatta. Arki oli alussa vähän normaalista poikkeavaa, koska neiti oli sairaalassa. Kotiintulokin meni oikein hyvin, vaikka Bellen pakolliset syötöt 3 tunnin välein painoi päälle. Tänään eletään jo ihan normaalia arkea, poislukien sen että Belleä raahataan kahden kodin välissä. Yritän kuitenkin nähdä tämän asian positiivisesti, Bellellä on niin monta ihmistä hänen ympärillä jotka rakastavat häntä.

Belle on jo selvinnyt keskosuudesta, mutta minä en. Kannan sitä edelleenkin mukanani päivittäin, sydäntä särkevänä muistona. Yli vuosi on kulunut Bellen syntymästä, enkä silti pysty antamaan itselleni anteeksi. Syytä miksi istukka repesi ei löydetty ja sen kanssa osaan vielä elää, mutta ne 6 tuntia jotka makasin ensin heräämössä, sitten ambulanssissa ja sitten vielä vuodeosastolla, sillä aikaa kun pieni ihmeeni oli aivan yksin. Niitä hetkiä en pysty antamaan itselleni anteeksi, edelleenkään.

”Mitähän sä vielä kantaa voit korkealla kun noin sä soit.
Ei mitään tuu niin painavaa et se sinut musertaa.

Kaunis pieni ihminen, Sä olet ainutlaatuinen.
Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan.

Sä saatat selvitä vähin vammoin matkalla.
Ystäväsi huolehtii kun askelees on hatarat.
Elämässä pitää kii jos sen päältä putoat.”
Johanna Kurkela – Ainutlaatuinen

Kommentit

7 kommenttia
Desire Nyman

Tottakai on myös äitejä jotka eivät käyttäydy kuten pitäisi, mutta en oikein koe että minulla on tästä aiheesta mitään sanottavaa ilman että joku loukkaantuisi verisesti. Äitiys on niin monimutkainen juttu ja erittäin rankkaa, jonka takia olisi hyvä että miehet auttaisivat enemmän. Tänä päivänä 1/3 äideistä on masentuneita tai uupuneita, jonka takia he eivät myöskään aina jaksa olla se ”super äiti”. Jos isä auttaa vauvanhoidossa äitikin voi paremmin, ja hyvinvoiva äiti on parempi ja iloisempi äiti, jonka seurauksena lapsikin voi paremmin 🙂 äitiys saattaa välillä olla just sitä, että yrität hoitaa esim lääkäriaikoja/pankki asioita/vakuutusjuttuja /neuvolakäyntejä yms ja lapsi huutaa naama punaisena vieressä, tai että menet kauppaan ja lapsi riehuu ja itkee, ja silloin saattaa olla veritulppa lähellä. Tiedän millaista on olla yksin ja olen tällä hetkellä ikuisesti kiitollinen Andreaksen avusta, joten niistä asioista ”tiedän jotain”, ja uskallan sen takia puhua niistä. Äitinä tiedän että en todellakaan ole täydellinen, joten äitiydestä en uskalla neuvoja antaa 🙂 tämä nyt oli tosi sekava vastaus mutta toivottavasti ymmärsit edes puolet ?

Känner så väl igen känslan. Känner mig så besviken på och förrådd av min kropp då den inte klarade av att ta hand om vår yngre son som slutade växa i v.28 då moderkakan inte fungerade som den skulle (ingen vet varför), och hade inte min magkänsla sagt att nåt var fel i v.32, samma dag som han sen blev förlöst så hade han dött i magen ett par dagar senare sa läkarna.. Noel var bara 1050g vid födseln och blir 1 år om mindre än tre veckor, han är nu 9kg och helt frisk! Det är nog jag som fått mer trauma av det vi gick igenom har jag på känn..

Desire Nyman

Jag tror nog också att här e mammans (alltså mina) trauman dubbelt större än flickans 😀 Ni hade nog också en jävla tur med er! Man får väl tänka så bara, ”tur i oturen” 🙂 <3

Hui! Meidän poika syntyi täysiaikaisena ja oli 44cm / 2230g, en silloin osannut ajatella kuinka pieni hän oli. Jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka vähän hän liikkui ja potki kohdussa. En ensisynnyttäjänä tiennyt, mikä on normaalia/ epänormaalia.

Sulla on suloinen tyttö, onneksi kaikki meni hyvin!

Desire Nyman

Tämä on just se ongelma, kun ei itse tiedä mikä on normaalia ja mikä ei ja lääkärit vähättelee koska ”ensisynnyttäjä”. On teidänkin poika sitten aikas pieni ollut 🙂 onneksi kaikki meni hyvin ja kiitos <3

Kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa, kuten keskosuuteen. Anna siis itsellesi anteeksi – sitten kun voit – mutta joskus kuitenkin. Olet hyvä äiti eikä Belle varmasti kärsi tapahtuneesta. <3

Nyt haluaisin esittää kysymyksen. Tiedän että tuommosilla postauksilla yrität saada huomiota miehiin, jotka ovat isiä mutta eivät käyttäytyy kuten isän pitäisi. Ja tiedän, ettet pidä miehiä lähtökohtaisesti huonoina vanhempina, koska kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Mutta olisiko aikaa joskus puhua myös äideistä, jotka eivät käyttäydy kuten äitien pitäisi? Erityisesti koska sinä tiedät, miltä tuntuu olla äiti.
Yksi hyvä esimerkki, mikä on oikeasti aika aktuaalne ongelma: äidit jotka pitää puhelinta tärkeimpänä kun omaa lastaa. Minulla ei ole lapsia enkä niitä välttämättä edes sellaiseen maailmaan halua tehdä. Mutta näen jatkuvasti jokapäiväelämässä äitejä, jotka ovat lapsen/lapsien kanssa lenkillä, mutta koko huomio on siinä pienellä ruutulla. Eräänä päivänä meinasi yksi pieni 2v poika jäädä äitinsä vieressä polkupyörän eteen, mutta eihän tämä äiti edes huomannut koko välikohtausta. Tämä menee yli ymmärryksen. Kyllä, jos vanhempi on 24/7 lapsen kanssa, sitä välillä kaipaa jotain pakoa, vaikka se olisi sitten se puhelin. Mutta siihenkin pitäisi löytää se hetki, kun voit kohdistaa huomion muuhun, kun lapseen. Lenkillä oleminen ei ole ehkä se oikein hetki.
Ja tämä ei ole edes harvinaista. Näen sellaista joka päivä kävelyteillä, bussissa, kaupassa.
Ja onhan se surullista, koska voin kuvitella, että jos sellaisissa paikoissakaan ei pystytä pitämään sitä puhelinta taskussa, niin ei se kotonaka todennäköisesti erilaista menoa ole.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä