ÄIDIT 8.7.2018

Näistä asioista valehtelen somessa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Someen halutaan tuoda esille ne parhaat palat elämästä. Kuvia siististä kodista, finnittömästä naamasta, hymyileviä kuvia muksuista ja sitä rataa. En ole ikinä väittänyt että meidän elämä olisi pelkkää juhlaa, mutta joku viisas on joskus sanonut että se että jättää asioita kertomatta on yhtä pahaa kuin valehtelu. Kaivoin siis vanhoja kuva-arkistoja ja päätin paljastaa mun salaisuudet.

Meidän koti on aina siisti

Okej, tällä hetkellä meillä on remppa. Mutta en todellakaan ole sellainen supersiisti ihminen muutenkaan ja Belle on selkeesti tullut äitiinsä. Meidän pyykkikori ei ikinä ole tyhjä ja Bellen lelut eivät pysy neidin huoneessa.

Belle on aina iloinen

Belle ei ole aamuihminen, enkä minäkään ole. Aamupalan syömisessä saattaa hyvinkin mennä se puolisen tuntia, koska molemmat vaan tuijotetaan pöytään ja mietitään että ohhoh, haluaisin vaan nukkua. Muuten Belle kyllä on tosi iloinen lapsi, vaikka uhma on tullut taloon.

Mulla on pitkät hiukset

No onhan mulla, kiitos kampaajalle joka heittää pidennykset kiinni. Olen kyllä ohimennen kertonut että mulla on pidennykset, mutta silti moni luulee että tämä on mun oma pehko. Hiukset, kynnet ja ripset ovat lisäosia.

Emme ikinä köllötä telkkarin edessä

Meidän arki-illat näkyvät harvoin youtubessa, koska olemme oikeasti tosi tylsiä. Teemme ruokaa, siivotaan vähän, katsellaan telkkaria ja sitä rataa. Belle ei ole vielä kiinnostunut telkkarista, mutta yleensä neiti silti suostuu köllöttelemään meidän välissä.

Olen kaunis aamuisin

Kuvat kertovat puolestaan. Meillä on sellainen ”lähetä kuva ittestäs heti kun olet herännyt” – skaba kaverin kanssa ja pitihän nämä hetket ikuistaa.

Mulla on hyvä iho

Oikeasti ei ole. Otsassa on ryppyjä, finnejä puskee ja ihan näin off topic niin puolet mun vasemmasta kulmakarvasta puuttuu, enkä tiedä miksi. Vloggaamiseen käytän Sony A5000 kameraa ja siinä on skin softener.

Äitiys on aina ihanaa

Belle on aina yhteistyöhaluinen

Neiti on oikea linssilude, mutta välillä kuvien ottamisessa saattaa mennä kaksi tuntia. Tai sitten projekti siirretään toiselle päivälle ja unohdetaan kuvat.

Ensimmäinen kuva onnistuu

Meillä on tällä hetkellä kylppäriremppa ja sen takia täällä on ollut melko kuollutta. Piikkari, pölyä, stressiä, kaaosta ja ollaan oltu ilman suihku kaksi viikkoa. Huomenna pääsemme ensimmäistä kertaa suihkuun täällä kotona ja ai että mä olen fiilareissa ❤!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nyman
9/16 asti dokumentoitu matka neidistä vaimoksi, monta keskenmenoa ja yksi vaikea raskaus, vaimosta takaisin neidiksi, keskostytön äidiksi 01/17, yksinhuoltajasta uusioperheeksi. Tervetuloa mukaan etsimään valoa tunnelin päässä. nymandesire@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • More like plan D or E 😜 mutta eihän siinä, kyllä nekin toimivat. Välillä elämä antaa sitruunoita, välillä taas tiilikiviä. Mutta jollain ihmeen tavalla kaikesta selviää. Jos ei pelkällä positiivisuudella ja tahdonvoimalla niin sitten raivolla 💪🏻

Desirenyman

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: