Äitibloggaajan lapsityövoima

Saako lapsista laittaa kuvia nettiin? Käyttävätkö bloggaajat lapsityövoimaa? Onko se oikein tienata rahaa lapsella? Lapsi on lapsi eikä mikään PR-tuote. Vaikeita kysymyksiä, joista tiedän että moni on eri mieltä kanssani. Joista moni haluaisi kivittää minua ja haukkua huonoksi äidiksi. En koe tarvetta puolustautua, mutta ehkä olisi korkea aika avata tätä pikkasen. Miksi minä päätän toimia näin ja miksi minä en koe että lastenkuvat netissä olisi maailmanloppu tai iso tragedia mistä pitäisi huolestua.

Aloitin bloggaamisen raskausaikana, ihan päiväkirja muodossa. Täällä kirjoitin mun fiiliksistä ja marisin että raskaus oli kamalaa. Tämä oli ehkä elämäni paras päätös, koska makasin sairaslomalla puoli vuotta ja olin melko yksinäinen. Minulla ei ollut miestä kenelle olisin voinut avautua enkä jaksanut purkaa kaikki murheet mun ystäville, joten tämä oli se paikka missä sain avautua kunnolla. Sain vertaistukea muilta yksinhuoltajilta ja annoin vertaistukea muille.

Belle syntyi keskosena ja kirjoitin meidän sairaala-ajasta melko paljon ja millaista yksinhuoltajuus käytännössä oli. Sain tarjouksen siirtyä kaksplussan alle bloggaamaan joka oli minulle oikea lottovoitto, koska tässä talossa ei siinä vaiheessa ollut kaksi tienaavaa ihmistä, vaan yksi. Mun blogi on vielä tässäkin vaiheessa melko pieni, eikä tällä nyt rikastumaan pääse, mutta blogi mahdollistaa sen että voin olla kotona Bellen kanssa. Ennen raskautta meillä oli tarkoituksena että olisin ollut vanhempainvapaalla kunnes Belle on 3 vuotias, mutta tämä ei todellakaan olisi ollut mahdollista jos olisin ollut yksinhuoltaja ilman sivuduunia.

Alussa ajattelin että lisäilen kuvia Bellestä vielä kun hän on vauva, koska kasvonpiirteet muuttuvat kuitenkin niin paljon että kukaan ei tunnista häntä parin vuoden päästä. Mutta sitten Belle kasvoi ja hänestä tuli taapero, ja bloggaamisesta ja varsinkin vloggaamisesta tuli mun ja Bellen yhteinen juttu. Belle on oikea linssilude ja rakastaa kameraa. Sillä aikaa kun muut lapset katsovat pikku kakkosta Belle katsoo meidän vlogeja. Tämän kuukauden aikana olen yrittänyt pitää jonkinsortin sometaukoa, mutta neiti kaivaa mun kameran esiin ja heittää sen mun syliin. Tästä on muodostunut meidän yhteinen juttu, harrastus mistä molemmat tykätään. Parasta bloggaamisessa ja vloggaamisessa on just se, että saan tehdä töitä mun lapsen kanssa.

Meidän perheessä ollaan aina oltu melko avoimia. Meille se on aivan normaalia että puhutaan esim menkoista sukujuhlissa, siinä kaikkien edessä. Koska elämää tämä vaan on ja kaikki on täysin normaalia. On vastoinkäymisiä, suruja ja iloja, eikä niitten peittäminen tai hyshys-asenne auta mitään. Meidän perheessä ei periaatteessa ole tabuja. Ollaan epätäydellisiä ihmisiä, kaikkine vikoineen ja ollaan siitä rehellisiä. Sen takia minulle on luontevaa kirjoittaa kaikesta, ihan avoimesti, enkä edes ymmärrä hävetä. Moni on kysynyt jos pelkään että Belle tulevaisuudessa häpee minua, kun hänen oma äitinsä on kirjoittanut menkoista ja seksistä, mutta jostain syystä en murehdi sitä.

Belle on niin iso osa mun elämästä että en voisi pitää blogia missä hän ei olisi mukana. Tiedän myös että yli puolet teistä lukee tätä blogia ja katsoo meidän vlogeja Bellen takia. Tottakai että minulla on pelisilmää, en laita noloja kuvia Bellestä nettiin tai kuvia missä hän olisi ilman vaatteita. Emme myöskään ikinä tee tätä väkisin, jos Belleä ei huvita tai hän on kipeä. Mun bloggaaminen ja vloggaaminen menee täysin ja sataprosenttisesti Bellen ehdoilla. Tämän takia täällä välillä ei löydy mitään vaikka käyttäis kirkkainta valoo ja kaikuu kun huutaa ”haloo”.

Miltä susta tuntuu, että joku voi istua kotona ja vetää käteen sun tai Bellen kuville?

Tiedän että tämä vastaus saa kaikki kukkahattutädit vapisemaan, mutta mielummin joka istuu kotona ja vetää käteen meidän kuville kuin että tämä sairais ihminen seisoisi leikkipuiston vieressä kuola valuen, tai raiskaisi jonkun. Sairaita ihmisiä löytyy joka puolella ja voin rehellisesti sanoa että mitä enemmän ihmisiä mä tapaan sitä enemmän mä tykkään mun koirasta. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos joka ikistä asiaa pelkää ja tekee siitä ison mörkön, ja elää jatkuvassa ”mitä jos” – ahdistuksessa näille sairaille ihmisille annetaan valtaa. Olen päättänyt että kukaan ihminen, varsinkaan sairas tai ruudun toisella puolella oleva, ei kerro minulle miten minun pitäisi elää mun elämää.

Itse olen lapsena ollut lehdessä monen monta kertaa, enkä näe siinä mitään ihmeellistä. Mun sukulaisilla on tauluja seinällä missä mun naama näkyy ja kaikki heidän vieraat ovat nähneet näitä jo vuosia. En halua peittää mun lasta tai hänen kasvoja, en oikeassa elämässä eikä somessa, mutta ymmärrän toki heitä jotka päättävät tehdä näin enkä tuomitse heitä. Jokainen tekee parhaansa ja tämä oli meille toimiva ratkaisu. Bellellä on oma säästötili minne maksan hänelle palkkion joka kuukausi. Onhan se vähän hullua että näin pieni ihminen tekee mallitöitä hänen bloggaajamutsille, mutta tämä on meille normaalia.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä