Painekattilassa

Teksti

Fiksaatio siitä että pitäisi parantaa, joka ikisellä osa-alueella elämässä. Kun pelkästään ”minä teen parhaani” ei riitä. Pitäisi nukkua 8 tuntia vuorokaudessa, juoda vähintään 3 litraa vettä, liikkua vähintään 3 kertaa viikossa, syödä terveellisesti ja pitää itsestään huolta. Hoitaa parisuhdetta, kotia, muksua, työ asioita ja siinä välissä vielä ottaa omaa aikaa.

Huolehdi lapsesta ja kasvata hänestä empaattinen ja hyvä ihminen. Opeta hänelle uusia asioita päivittäin. Pidä hermot kurissa vaikka hänellä on uhma, koska uhma on pelkkä vaihe. Se on normaalia ja ohimenevää. Matki viilipyttyä vaikka tekisi mieli repiä hiukset päästäsi. Pese pyykkiä päivittäin jotta ehkä joskus näkisit pyykkikorin pohjaa. Monipuolinen ruokavalio ja rutiinit ovat kaiken A ja O, mutta älä hermostu kun lapsesi ei suostu syömään tai nukkumaan päikkäreitä tiettyyn aikaan. Valvo lapsesi kanssa, lohduta häntä kun hampaat tai flunssa vaivaa. Älä ole vihainen ja kärttyinen seuraavana päivänä.

Älä ikinä purkaa sun väsymystä ja stressintasoa puolisollesi. Älä huuda, äläkä hauku. Pidä huoli siitä että kukaan ei kärsi sun talossa, ei edes kukat. Muista kastella kukkia. Lapset pistävät kaiken suuhun. Puhdas koti on kaiken A ja O, muuten teillä jatkuvasti riehuu flunssa. Imuroi, moppaa lattiat, pyyhi pölyt. Tyhjennä tiskikone välittömästi, muuten tiskialtaassa jatkuvasti lojuu tiskiä. Televisio ei ole lapsenvahti, kirjat ovat parempi muoto. Lue sun lapsellesi, äläkä hermostu jos hän repii sivuja kirjasta, se on normaalia. Se on ohimenevää.

Älä käytä puhelinta jos olet lapsesi kanssa, hän kaipaa huomiota. Yritä silti pitää yhteyttä kavereiden kanssa, muuten ystävyyssuhteet rakoilevat. Anna puolisollesi aikaa, tehkää yhdessä jotain kahdestaan, ilman lapsia. Ota myös omaa aikaa, ihan yksin ja ystävien kanssa. Yritä edetä urallasi, vaikka sinulla on lapsia. Jos lapsi ei nuku ilman yöheräämisiä, kokeile unikoulua. Älä hermostu jos lapsesi ei nukahda, se kuuluu asiaan, se on ohimenevää. Laittaudu miestäsi varten, hänkin kaipaa huomiota. Harrasta seksiä, usein eikä kerran kuukaudessa.

Lapset kasvaa niin nopeasti. Pakkaa liian pienet vaatteet laatikoihin ja laita myyntiin fb kirppareilla. Osta uusia, oikean kokoisia vaatteita. Osta myös itsellesi jotain välillä. Muista ystävien ja sukulaisten syntymäpäivät ja osta heillekin jotain. Vierauta lapsi tutista, tuttipullosta ja opeta häntä syömään haarukalla. Älä suutu jos puolet ruuasta lentää lattialle, se on normaalia ja ohimenevää. Moppaa lattiat joka ruokailun jälkeen. Opeta lapsellesi miten pottaa käytetään ja miten hampaita harjataan.

Pese kasvot 2 kertaa päivässä. Käytä anti-age tuotteita viimeistään kun täytät 25. Käy kosmetologilla vähintään 2 kertaa vuodessa ja kampaajalla joka kuudes viikko. Käytä kasvonaamiota kerran viikossa ja hiusnaamiota joka toinen viikko. Käytä aurinkosuojaa ja hammaslankaa. Käy hammaslääkärissä vähintään kerran vuodessa. Ota vitamiinit. Älä pure kynsiä ja käytä kynsinauhaöljyä.

Pidä koti järjestyksessä. Pese ikkunat kaksi kertaa vuodessa. Vie roskis joka päivä, leikkaa nurmikko. Haravoi piha. Kastele kukat. Heitä vanhoja tavaroita pois tai laita myyntiin fb kirpparille. Älä osta uutta vaan kierrätä. Mieti maapalloa. Vie pullot pullonpalautukseen. Käy kaupassa, mutta ei ikinä nälkäisenä. Osta kausituotteita, äläkä mitään turhaa. Älä törsää mutta älä myöskään osta sitä halvinta. Sammuta valot heti kun poistut huoneesta. Käytä yösähköä. Tuo tullessasi ja vie menneessäsi.

Älä juo energiajuomia äläkä myöskään juo enemmän kuin 5 kupillista kahvia päivässä, mieluiten sekin kofeiinittomana. Miten vi ussa se on mahdollista? Miten pystytte siihen, vai pystyykö kukaan? Kolmen viikon valvomisen jälkeen olen aivan finaalissa. Tässä ihmettelen jos joku on työntänyt mun aivot frittikoneeseen tai blenderiin, mutta myönnän että en ihan normaalistikaan kykenisi tohon.

Stressin taso on korkealla ja väsymys ihan suunnaton. Kun pitäisi jaksaa vaikka mitä, mutta ei vaan jaksa. Joten tässä mä makaan sängyssä ja syön sipsiä. Ainoa ateria tämän päivän aikana jos kahvia ei lasketa. Odotan että motivaatio saapuisi kylään, mutta horisontissa näkyy pelkkä vitutus. Hampaat ja menkat selätetty, nyt vuorossa on flunssa ja oviskivut. Mutta tiedättekö, huomenna on taas uusi päivä täynnä mahdollisuuksia.

Olen yrittänyt kuvata teille My Day videota yli viikon. Aina materiaali on paskaa tai jotain yllättävää tapahtuu enkä saa kokonaista videota tehtyä. Pelkästään kivoja klippejä sieltä ja täältä. Huomenna yritetään taas nuhanenän kanssa. Ehkä kuudes kerta toden sanoo.

Kommentit

11 kommenttia
Desire Nyman

Haha kiva et pystyit samaistumaan ?? ja totta tuo, että lista senkun kasvaa 😀

Avatar

Täällä myös uhmaikäisen tytön äiti, i feel you!!! Jo itsessään se että joutuu hokemaan minuutin välein ”ei, ei saa” on erittäin uuvuttavaa! Jatkuva stressitila päällä mikä helpottaa vain kun lapsi nukkuu. Toki riippuu lapsesta mutta meillä ollut tosi haastavaa. Täälläkin tyttö vasta alle 2v, kauankohan tää kestää….
Riittää kun tekee parhaansa ja selviää päivä kerrallaan, tsemppiä!!! ❤

Desire Nyman

Belle on ollu oikea enkeli ja superhelppo, mutta sitten 1v 6kk iässä, kun uhma puhkesi ja poskihampaita jne, niin tämä kitinän määrä on ollut niin uuvuttava että… ? tsemppiä sinne! Tämä jatkuva ei, ei, ei, ei on kyllä kans sellainen vaihe että huh ?❤️

Avatar

I feel you. ”Se on vaan vaihe” on ehkä suurinta paskaa, mitä voi sanoa pienten lasten vanhemmille. Tai ei ookkaan vaan ”nauti nyt kun ne on vaan hetken pieniä”.

En siis tsemppaa, että se vaan vaihe enkä että yritä kuitenkin nauttia, kun tota aikaa tulee kuitenkin ikävä. Sanon: ”Tsemppiä. Keitä se kuudes(kymmenes) kupillinen kahvia, syö se sipsipussi ja hengitä syvään, sä selviät kyllä.” <3

Desire Nyman

Joo tää on kyllä kans! ? hyväähän sillä tarkoitetaan, mutta ai että se ottaa kaaliin kuulla se lause just silloin kun ei sitten nauti yhtään! ?❤️

Avatar

Mullahan ei ole ku 1lapsi 4v,mutta siltikään en tee puoliakaa noista eikä ees tarvi…varsinkaa tota jatkuvaa pyykkäystä ja kämpän puunaamista ikkunoota myöte..

Avatar

Äläkä unohda _puhua_ kukille!! Ei pelkkä kastelu riitä.

Desire Nyman

??? ai että, illan naurut! Kiitos tästä! ???

Avatar

Hehe, noinhan se menee jos yrittää kuunnella kaikkea mitä ympäristö yrittää tuputtaa.
Ainahan noita vaatimuksia on naisiin kohdistettu, mutta luulen että nykyisellä nuorimmalla aikuisella sukupolvella tilanne on sikäli pahempi, että netti ja some syöttävät joka puolelta yhtä aikaa ristiriitaisia vaatimuksia tuhannesta eri näkökulmasta. Jos ei kykene blokkaamaan, suodattamaan ja ignooraamaan, menee väkisinkin pyörälle päästään ja paineistuu.

Meillä vähän vanhemmilla on sentään kokemus minkälaista on elää ilman sitä, joten ehkä median luomiin paineisiin suhtautuukin vähän välinpitämättömämmin? (Ja ottaa ehkä vastaavasti enemmän paineita lähiympäristöltä, huoh.)

Toisaalta joskus ennen oli vain se yksi ainoa oikea naisen malli ja rooli ja auta armias jos poikkesit siitä…

Että molempi pahempi, kai?

Tsemppiä. Auttaisko jos mietit mitkä arvot on SULLE tärkeimpiä ja keskittyisit vain niiden toteuttamiseen omassa elinympäristössä, omassa elämäntilanteessa? Ei kukaan kykene noudattamaan kaikkia ohjeita ja neuvoja yhtä aikaa eikä ole tarkoituskaan. Joten muiden ohjeilla – kuten tälläkin 😉 – voi heittää vesilintua jos se ei tunnu itselle toimivalta.

Desire Nyman

Näinhän se on! 🙂 välillä tulee näitä stressikohtauksia et kykeneekö muka kukaan tällaiseen 😀 ?

Avatar

Ahhahhaa, kunnon perjantai-illan hihitykset parin punkkulasillisen jälkeen, niin totta ?? ja kun lapset kasvaa niin muistilista vaan paisuu, kun pitää muistaa liikkavarusteet, kurahousut, päiväkodin loputtomat lomakkeet, retkieväät, uimakoulu ja kuviskerho ja voimisteluharkat, tarkistaa läksyt ja vastata 1000x päivässä äiti-alkuisiin kysymyslauseisiin… Ja siinä sivussa hoitaa myös työt. Aargh. Tänä vuonna oon jo päätynyt siihen et lahjoitan kaikki pienet vaatteet johonkin koska ei oo aikaa niiden myymiseen ? ja en ees muista koska täällä on viimeks pesty lattiat…

Vastaa käyttäjälle Mariska Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä