desire nymark - Banneri

Ennen lapsettomuushoitoja tein diilin itseni kanssa että pysyn positiivisena ja rauhallisena. Kai musta on kuoriutunut jonkin sortin optimisti ja olin jo unohtanut miten pessimistinen ja negatiivinen ihminen minä osaankaan olla välillä (varsinkin menkkojen aikana). Tänään sain soiton Naistenklinikalta, että mulle tehdään munanjohtimien aukiolotutkimus. Tämä tarkoitta siis että munanjohtimiin ruiskutetaan keittosuolaliuosta ja keskustelupalstojen mukaan toimenpide on erittäin kivulias ja yhtä helvettiä. Mä purskahdin melkein itkuun.

Reaktio ei varmaan olisi ollut näin voimakas jos a) asiasta olisi puhuttu keskiviikkona, enkä olisi kerennyt ajatella että ”Jes! Sitä ei tartte tehdä!” ja b) en olisi menkkahirviö. Kaatuuko maailma tähän? Ei. Olenko vielä hengissä? Jo. Uskonko että olen hengissä vielä toimenpiteen jälkeen? Jo. Tuntuuko se kivalta? EI! Lapsettomuus ja lapsettomuushoidot ovat niin isoja ja rankkoja asioita, että pienikin ylläri saa aikaan valtavan reaktion.

Tiesin muutenkin että meidän avoimuus lapsettomuudesta saattaa tuoda tullessaan tökeröitä kommentteja tai nauvoja ja päätin niin kovasti että en suutu tai pahoita mieltäni, olisi vastassa sitten mitä tahansa. Tärkeintä tässä olisi nyt että me nimenomaan pysytään rauhallisena, koska stressikin vaikuttaa lapsettomuuteen ja nämä hoidot ovat yleensä melko pitkäjänteisiä. Mutta sitten välillä sun edessä tapahtuu sellaisia asioita jotka saavat aikaan ”että mitähän vittua” reaktion, joskus jopa ”kohta alkaa legot tippua” reaktion jos huumori loppuu totaalisesti.

Kyselin millä tavalla hedelmöllisyyttä voisi boostata luonnollisesti. Tiedän ainakin että raudanpuute saattaa aiheuttaa lapsettomuutta ja että monipuolinen ruokavalio ja stressitön elämä olisi tärkeää. No, facebookin viestipyyntökansio täyttyi viesteistä, missä ihmiset yrittivät kaupata minulle erilaisia vitamiinejä. Oli kaikkea aloeveerasta fitlineen. Ensinäkin kuka tietää mitä tapahtuu jos teet puhdistuskuurin samalla kun piikität itseesi hormooneja, onko se turvallista? Ja toiseksi, miksi minusta tuntuu että puhdistuskuuri ei nyt auta tähän mun vaivaan? Päätin kuitenkin että minähän en repi pelihousujani tämän takia, koska koitan nyt tässä olla niin helvetin zen, joten ajattelen että kai ne vaan yritti auttaa.

Sitten löytyy tietysti niitä, jotka ihmettelevät miksi kirjoitan niin avoimesti tästä asiasta, että pitääkö muutaman klikin takia kertoa ihan kaikkea. Kun itsehän en tolleen julkisesti kehtais. No ei sinun tarvitsekaan, en minä pakota ketään! Kirjoittaminen ja avoimuus tästä asiasta on meille tärkeä asia. Että ihmiset meidän ympärillä tietävät mitä käymme läpi ja ymmärtävät että välillä saattaa vähän itkettää ja olla huonoja päiviä, tai raivoa hormoonien takia. Että meiltä ei kannata kysyä ”milloin me meinataan hankkia lapsia”, koska me yritetään koko ajan ja että meille voi ihan rauhassa kertoa vauvauutisia ja olemme iloisia asiasta, koska olemme ihan sinut tämän asian kanssa.

Se että joku muu saa lapsen ei ole meiltä pois. Se on iloinen asia ja olemme iloisia teidän puolesta, vaikka me olemme surullisia meidän puolesta. Lapsettomuudessa tulee muutenkin helposti ulkopuolinen olo, joten emme missään nimessä halua että kukaan kokee että ”kaikesta ei voi puhua” meidän edessä. Silloin olemme vielä enemmän ulkopuolisia. Ja noista klikeistä vielä sen verran, että mielummin kyllä saisimme vauvan ilman hoitoja ja lääkärissä ramppaamista, kuin ne pari klikkiä. Sitäpaitsi avoimuudessa ei ole mitään noloa, kuten ei myöskään lapsettomuudesta. Joka kuudes pariskunta Suomessa kärsii lapsettomuudesta (tutkimuksien mukaan), asiasta ei vaan puhuta avoimesti.

Kokemuksia aukiolotutkimuksesta saa kertoa (ihan rehellisiä, vaikka se olisi ollut kidutusta), en uskalla avata googlea tämän asian kanssa.

Kommentit (37)

Käytiin mieheni kanssa viime vuonna yksityisellä puolella hoidoissa ja olen käynyt läpi 3 inseminaatiota sekä kaksi IVF hoitoa, joista ensimmäisestä saatiin 6 munasolua ja toisella kertaa ainoastaan 2, joista toinen ei selvinnyt pakastuksesta. Mistään näistä ei kuitenkaan tärpännyt. Nyt ollaan pidetty vuosi taukoa ja kohta jatketaan hoitoja kunnallisella puolella. Itselläni oli aikoinaan aukiolotutkimus täyttä helvettiä, oliko tullut jotain epäselvyyttä vai mitä, mutta sain tietää vasta paikan päällä että se tehdään vaikka luulin meneväni ultraan. En siis ollut ottanut mitään särkylääkettä sitä ennen. Oli siis todellista kidutusta. 😬

Tsemppiä aukkariin. Me yritimme nuorinta 1v8kk ja aloitimme kevyemmät hoidot. Kävin aukkarissa ja minun kokemus on positiivinen. Ei sattunut, tuntui vain epämiellyttävältä. Jännitin, kun olin myös lukenut noita kauhukertomuksia. Aukkarin jälkeen oli aika kauan tiputtelua ja olin varma, että se kierto meni mönkään sen takia. Meille kuitenkin juuri tuo aukkarikierto toi onnen ja nyt jo 10kk typy nukkuu ulkona.

Kiitos ?? minullakin jäi ihan positiivinen fiilis aukkarista 🙂 muttttta, minullakin on tätä tiputteluvuotoa nyt ? vasta ensi kierrossa inssi sitten niin ei voi muuta ku toivoa parasta. Ja ihana kuulla et teillä tärppäsi! ??

Mulle tehtiin aukiolotutkimus 6/17. Itsekin pelkäsin kipua, kun sairaalastakin sanottiin, että ota kipulääkettä etukäteen. Kipukammoinen kun olen, vetäisin kipulääkkeet. Oli lääkkeestä vaikutusta tai ei, toimenpide ei sattunut yhtään. Toki putket olivat auki.. Tosin, seuraavissa menkoissa kivut olivat kovat, kun normaalisti ei tunnu missään.

Meidän kohdalla hoito olisi jatkunut n. 6 kk aukiolotutkimuksen jälkeen, koska ”mitään vikaa ei ollut”. Elämäni eka plussa saatiin 9/17 ja nyt nyytti 4 kk <3.

Tsemppiä koitokseen!

Ihana kuulla et sitten tärppäsi ? aika kumma tuo, että pitäisi odottaa 6kk. Aika lannistavaa jos ei saa apua :/ jotenkin luulis että sitten kun asiaa ruvetaan tutkimaan niin hoidotkin alkaisivat. Onneksi tärppäsi sitten ihan ”luomusti”! Ja kiitos ☺️?

Täällä myös täysin kivuton kokemus tuo aukiolotutkimus ja itse kanssa pelkäsin sitä todella paljon etukäteen mutta ihan turhaan! tietysti ihmiset on yksilöllisiä ja lääkärin ” kädenjälki” erilainen. Mutta sitten taas inssi on tuntunut mulla joka kerta tosi kipeältä. Nyt odotellaan keskiviikkoa, että päästään kuulemaan jatkosta, ilmeisesti joko kerran pistokset + inssi tai suoraan ivf. Tsemppiä teille hoitoihin!

Me lähdettiin heti siihen pistokset + inssi 🙂 tai niin, vasta seuraavassa kierrossa kokeillaan mutta kuitenkin. Siinä ”vaan” piikitellään 10-15 pv. Eli ei nyt vaikuttanu kovin hirveältä, edes tällaiselle piikkikammoiselle 😀 kiitos ja kovasti tsemppiä ??

Moi, pahoittelut kaikesta stressistä ja typeristä kommenteista! Olen itse kokenut 2.5v sekundäärisen lapsettomuuden, tosin selvisi, että se johtui kokonaan miehestä, ja saimmekin sitten toisen lapsen. Mutta minulle tehtiin tutkimuksissa tuo aukiolotutkimus ja se ei minua sattunut lainkaan, vaikka en ole mikään superhyvä kestämään kipua. Tsemppiä toimenpiteeseen!

Kiva kuulla että teillä tärppäsi ? eihän noi kommentit nyt hirveän pahoja oo ollu, on vaan niin herkkä aihe että tosi helposti teen kärpäsestä härkää :/ ja kiva kuulla et toimenpide ei sattunu sulle. Niin ja kiitos ??

Ihana että kirjotat tästä niin avoimesti! Meillä on tänään eka käynti perhesuunnitteluneuvolassa ja elättelen toiveita et pelkkä lääkehoito tois toivotun lopputuloksen mut pelkään ettei riitä :/ Tsemppiä aukkariin ja tuleviin hoitoihin 🙂

Voi vitsi, plussatuulia ?? toivotaan että pelkkä lääkehoito riittää 🙂 muuten niin tää inseminaatiokaan ei vaikuta ihan hirveältä, IVF on sitten jo isompi proggis 🙂 ?

Ei sattunut, mutta mut ohjeistettiinkin ottamaan parisen tuntia ennen tutkimusta sekä buranaa että parasetamolia maksimimäärät. Ja mähän otin. Sellaista lievää menkkojen alkamisjuilintaa tuntui hetken aikaa, mutta en kuvailisi sitä kivuksi. Ja minäkin olin ihan paniikissa kiitos keskustelupalstojen. 😀 Tsemppiä, sinä menet läpi vaikka harmaan kiven!

Mulle taas sanottiin tänään että 400mg burana 😀 vastasin että juu meinasin ottaa ihan maksimimäärän ? mut kiva kuulla et sulla ei sattunu, selviän EHKÄ hengissä 😀 ?

Aukiolotutkimuksen ainoa lipeä kohta oli kun kuulapihdeillä jouduttiin ottamaan kiinni kohdunnapukasta jotta letku saatiin vietyä kohtuun. Itse keittosuolan ruiskutus ei tuntunut miltään.

Noniin noi pihdit kuulostaa jo aika palottavalta ?

Mulle tehtiin viime joulukuussa aukiolotutkimus, kerroin lääkärille googlettaneeni ja että lukeman perusteella jännittää ja vähän pelottaa koko homma. Kielsi samantien googlettamasta mitään, mulla operaatio ei sattunut yhtään ja heti jos tuli paineen tunne piti sanoa. Tosi helppo homma siis täällä! Inssit ollu ikävempiä kokemuksia kun kohtu vinossa ja saanut pihdeillä suoristaa.. Nyt takana ivf ja muutama pakastealkion siirto ja vielä täällä odotellaan tärppiä. Onnea hoitoihin ja tutkimukseen!

Toivotaan että täälläkin selvitään ilman kipuja ? ja hei kovasti tsemppiä hoitoihin ?

Meillä kohta ensikäynti lapsettomuusklinikalla ja olen aika varma, että aukiolotutkimukseen tieni käy. Itse olen onneksi lukenut vain ”positiivisia” kommentteja siitä, eli toki jännitän tulevaa, mutta vielä en halua sitä pelätä.

Tsemppiä sinulle siihen ja tulethan kertomaan omat kokemuksesi tutkimuksen jälkeen.

Minusta on hienoa, että lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä tutkimuksista puhutaan julkisesti. Se lapsen saanti kun ei ole itsestäänselvyys kaikille. Meillä ei ole vielä yhtäkään lasta, koska luomusti mitään ei ole tapahtunut. Toivottavasti sitten jollain hoidoilla.

Tulen toki kertomaan sitten ? ja hei kovasti tsemppiä ? jos mietit jotain niin kannattaa ihan kirjoittaa paperille mitä haluaisit kysyä lääkäriltä etukäteen 🙂 mä olin niin jännittynyt että en tajunnu kysyä mitään ?

Meilläkin lapsettomuushoidot meneillään paraikaa. Samainen tutkimus tehty, sain vinkiksi ottaa 400mg byranaa tuntia ennen tutkimusta jotta ei pyöryttäisi tai oksettaisi. Auttoi, eikä juurikaan sattunut. 🙂

Jännä että netissä löytyy pelkästään niitä kauhutarinoita mut sitten kun kysyy täällä niin ei oo ollu paha ? eli ehkä minäkin kestän tämän ???

Heeei heeei mitäs mitäs, ei se satu yhtään! Tuntuu 2sek pientä painetta jossain sisuskaluissa mutta thats it ?

Lohduttavaa kuulla ? ei ikinä kannattais lukea niitä kauhustooreja ?

Heips!
Tsemppiä teille koitokseen, tarrasukkia, plussatuuulia ja mitä lie muuta. IUI:lla onnistumisprosentit eivät päätä huimaa, mutta elämä osaa välillä yllättää pessimistinkin. Ihmeitä tapahtuu ja joskus jopa monikossa. T. Onnellinen tuplaäiti

Kiitos ? toivotaan että tämä pessimisti yllättyis positiivisesti! ??? ja hei ihana kuulla et sulla oli tuplatärppi! ??

miulle tehty tutkimus myös ja pelkäsin sitä kauheasti. sain vahvaa kipulääkettä toimenpiteen alussa ja olo rentoutui välittömästi? en muista tunteneeni kipua, ehkä jotain epämukavuutta. sen jälkeen taisin lepäillä illan. ei siis mitään pelättävää ollut ainakaan omalla kohdalla.

Taisin käydä itkemään siinä lavetilla hysteerisesti niin antoivat jotain vahvaa lääkettä suoraan suoneen. Johan itkut loppui??

Ai että sitä vahvempaa tavaraa on myös tarjolla ? no hyvä tietää et on kunnon dropitkin saatavilla jos tarttee!

Okej eli maksimimäärä tabuja naamaan niin enköhän mä kestä ???

Itselleni on aukiolotutkimus tehty kahdesti eikä se ollut kovin kivuliasta (vaikka muutoin olenkin kovin kipuherkkä). Minulle sanottiin, ettei tutkimus juurikaan satu, jos ”putket ovat auki”. Neuvottiin ottamaan etukäteen maksimiannos särkylääkettä. Oma olo oli kyllä tutkimuksen jälkeen sellainen, että makoilin sohvalla loppuillan, sillä vatsaa nipisteli ja oli pientä vuotoa. Minulle tutkimusta perusteltiin sillä, että ennen hoitojen aloittamista kannattaa selvittää että kaikki on ok, ettei turhaan tehdä hoitoja. Tsemppiä sinulle!

Toivotaan että mullakin olisi suht kivuton kokemus ??? lohduttavaa kuulla et kaikki ei oo kokenu mitään järkyttävää kipua ? ja kiitos ?

Ei kannata suotta jännittää aukiolotutkimusta. Otin panadol 1g tunti ennen toimenpidettä, enkä muista sitä mitenkään erityisen kivuliaana. Ikävimmältä tuntui hoidoissa oli munasolujen kerääminen ivf:ää varten, mutta silloinkin kädessä oli tippa, jonka kautta sai lääkettä.
Todellakin kannustan rentoon mieleen. Meidän 2. Ivf tuotti toivotun tuloksen ja tyttäremme. Tuon hoitokierron aikana oli ihania asioita tapahtunut elämäni muilla osa-alueilla ja olin rento hoitojen suhteen. Uskon sillä olleen paljon vaikutusta onnistumisessa. Tsemppiä!

Kiitos kommentistasi, lohduttaa että kaikilla se ei satu ? toivotaan että täälläkin tärppäisi suht nopeasti ja yritetään pysyä rauhallisena ja positiivisena ?

Se on ihan saatanasta se aukiolotutkimus! Sattuu ja kirvelee ihan älyttömästi, mut pahin olo tuli mulla ainakin sen tutkimuksen jälkeen. Se jotenki vei voimat ja kun pääsin tutkimushuoneesta pois, alko pyörryttää ja oksettaa ihan älyttömäst että jouduin soittaa miehen hakemaan sisältä asti. Mut tsemppiä!!❤️ Hyvän asian puolesta!
P. S en tiiä onko sillä vaikutusta, mutta ite plussasin heti seuraavasta kierrosta. ?

Minulle on tehty myös kyseinen toimenpide. Sain kipulääkettä suoraa suoneen koska mulla vulfodynia. Tutkimus ei käynyt täten kovin kipeää… Jälkikäteen oli jonkin verran kipuja mutta siedettäviä.,.

Lohduttavaa kuulla että on siedettäviä kipuja. Keskustelupalstoilla kuvailtiin toimenpidettä itse saatanaksi ??

Tätä mä just nimenomaan pelkäsinkin! Ja siis eihän siinä mitään, jos keskiviikkona oltais sanottu että joo se tehdän. Mut kotimatkalla vielä hehkutin et ”ONNEKS SITÄ AUKKARIA EI TEHDÄ!” ? no, kuten sanoit niin hyvän asian puolesta ❤️ näin oon kuullut kans, että tosi monelle on tärpänny heti sen jälkeen ???

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X